Näin onnistumme yhdessä: HR-asiantuntija Tarja Leinonen ja koulutuspäällikkö Jonna Ojala hoitavat tiukat tilanteet tiedolla ja tunteella

Kukaan ei synny johtajaksi. Oulun yliopiston HR-asiantuntija Tarja Leinosen ilmoille heittämä ajatus tuntuu lohdulliselta. Takana voi olla kuinka vakuuttava työura tahansa, mutta joudumme silti tunnustamaan vajavaisuutemme joka päivä. Ratkaisevaa on, kuinka siihen suhtaudumme. Uskallammeko pyytää apua vai kärvistelemmekö ongelmien kanssa yksin?
Kysymystä on pohdittu viime vuosina paljon Oulun yliopiston henkilöstöpalveluissa, kun esihenkilöportaalle on kehitetty uudenlaisia koulutus- ja valmennusmalleja. Tavoitteena on ollut vähentää esihenkilöiden kuormitusta ja tunnistaa tilanteita, joissa he tarvitsevat tukea.
“Meillä on nyt jokaisessa tiedekunnassa omat HR-partnerit ja henkilöstöpäälliköt, joilta voi pyytää apua matalalla kynnyksellä käytännön arjessa. Halusimme muuttaa henkilöstöpalveluja helpommin saavutettavaksi, jotta ihmiset uskaltaisivat myös kääntyä puoleemme ”, Tarja kertoo.
"Esihenkilöiden arkeensa saama käytännöllinen tuki vapauttaa heidän resurssiaan varsinaiseen perustehtävään ja johtamiseen."
Jonna Ojalalla on kokemusta henkilöstöpäälliköiden ja nyt HR-partnerien antamasta tuesta. Kun hän aloitti tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalveluiden koulutuspäällikkönä Oulun yliopistossa viime syksynä, eteen tuli uusia tilanteita, joiden selvittämiseen meni aikaa.
“Olen ollut Oulun yliopistossa töissä yli kymmenen vuotta, mutta eri yksiköissä ja tehtävissä. Tutkijana työ oli itsenäistä ja suoraviivaisempaa. Opintohallinnon puolella työtä ohjaavat lait ja eettiset periaatteet. Käytännössä työpäiviini liittyy paljon monitahoista pallottelua, joka vaatii kokonaisuuksien hahmottamista ja ratkaisukeskeisyyttä.”
Hyviä keskusteluja
Hyviä keskusteluja Jonna ja Tarja ovat käyneet myös kahdestaan. Tarja kertoo jo ensimmäisellä kerralla huomanneensa, että heidän urapoluissaan on paljon samaa. Molemmilla on kaksi tutkintoa, kokemusta tutkijan työstä ja taustaa myös yksityisten yritysten puolelta.
“Omassa työssäni parasta ovat juuri tällaiset kohtaamiset ihmisten kanssa, sillä opin jokaisesta keskustelusta myös itse jotain. Yliopisto on niin valtava organisaatio, että tänne mahtuu koko ihmiselämän kirjo. Esihenkilötyössä se tarkoittaa sitä, että arjen vuorovaikutustaidot korostuvat.”
Organisaationa yliopisto eroaa myös selkeästi yrityksistä.
“Pienemmissä yrityksissä aamulla keksitty idea voi päätyä jo iltapäivällä toteutukseen, mutta meillä prosessit ovat hitaampia ja vaativat yhteistyötä eri yksiköiden välillä. Sellainen opettaa. Kaiken ei tarvitse tapahtua heti”, Jonna sanoo.
Laaja koulutustarjonta
Oulun yliopiston esihenkilöille suunnattu koulutustarjonta hakee vertaistaan. Jonna kertoo osallistuneensa viimeisen vuoden aikana esihenkilöille suunnattuun työnohjaukseen, UniLead-valmennukseen ja erilaisiin coaching-prosesseihin. Parhaillaan käynnissä on koulutus, jossa pohditaan, kuinka esihenkilöt voivat puuttua työpaikalla vaikeisiin tilanteisiin ja antaa rakentavaa palautetta.
“On ollut kiva huomata, että monia asioita olen tehnyt esihenkilötyössä oikein. Vaikka olemme täällä asiantuntijatyössä, on hyväksyttävää johtaa ihmisiä tunteella. Se ei ole pois asiajohtajuudesta. Kaikki lähtee lopulta ihmisten hyvinvoinnista ja jaksamisesta.”
Inhimillisemmän työelämän puolesta liputtaa Tarjakin. Hän opiskelee parhaillaan työnohjaajaksi, jotta pystyisi antamaan yhä konkreettisempaa ja henkilökohtaisempaa valmennusta.
“Akateemisessa maailmassa tahtoo välillä unohtua se, että itseohjautuvasta asiantuntijatyöstä huolimatta olemme ihan tavallisia ihmisiä. Kukaan ei selviä nukkumatta, syömättä tai yksin. Työssä pitää saada ohjausta, ja työn vastapainoksi täytyy olla riittävästi vapaa-aikaa ja lepoa.”
KUKA?
Jonna Ojala
Työ: Koulutuspäällikkö, tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnan opintopalvelut. Töissä Oulun yliopistossa vuodesta 2014.
Koulutus: Prosessitekniikan tohtori ja ympäristötekniikan diplomi-insinööri.
Motto: ”Ei ole mitään hätää. Selvitetään yksi asia kerrallaan.”
Tarja Leinonen
Työ: Johtava HR-asiantuntija. Erityisalueena esihenkilötyön ja johtamisen tuki. Töissä Oulun yliopistossa vuodesta 2013, nykyisessä roolissa vuodesta 2018.
Koulutus: Kauppatieteen maisteri ja kasvatustieteen maisteri.
Motto: “Työelämässä tarvitaan inhimillisyyttä.”
Juttu osa osa Oulun yliopiston viestinnän tuottamaa "Onnistumme yhdessä"-juttusarjaa, jossa esitellään eri tavoin yhdessä työskenteleviä yliopistolaisia. Kirjoittaja Sanna Wallenius, kuvaaja Mikko Törmänen.