ODL Säätiöltä lahjoitus Oulun yliopistolle lasten ja nuorten hyvinvointitutkimukseen

ODL Säätiö lahjoittaa 75 000 euroa Oulun yliopiston väestöterveyden tutkimusyksikössä toimivalle Lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointi ja palvelut (Lanupe) -tutkimukselle.

Lahjoitus mahdollistaa tutkimustyön laajentamisen ja uusien ratkaisujen kehittämisen lasten ja nuorten pahoinvoinnin ehkäisemiseksi.

”Yhteistyö ODL Säätiön kanssa antaa meille mahdollisuuden kehittää tutkimusta entistä vaikuttavammaksi ja on merkittävä tuki työllemme”, Lanupe-tutkimuksen johtaja Mika Niemelä toteaa.

Tutkimus pyrkii löytämään keinoja, joilla voidaan vähentää lasten ja nuorten hyvinvointiin kohdistuvia riskejä ja vahvistaa perheiden tukea. Yhteistyötä tehdään tiiviisti hyvinvointialueiden, kaupunkien ja kuntien kanssa sekä monialaisesti yliopiston sisällä ja myös yliopistojen kesken.

Paikallisuus on tutkimuksessa keskeistä, sillä lasten ja nuorten hyvinvoinnissa on suurta alueellista vaihtelua. Paikallisten palveluiden kehittämiseksi tarvitaan tutkittua tietoa siitä, miten lapset ja nuoret voivat juuri tietyllä alueella. Lanupe-tutkimuksessa hyödynnetään paikallisia aineistoja ja koulutetaan tutkijoiksi paikallisia toimijoita, jotta alueellisiin kysymyksiin voidaan löytää käytännön ratkaisuja.

Tutkimuksen tähänastisten tulosten perusteella on voitu ennakoida ja ymmärtää esimerkiksi kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten terveyspalveluiden käyttöä ja rakentaa tutkimustietoon perustuvia varhaisen tuen malleja.

ODL Säätiön lahjoitus vahvistaa tutkimuksen mahdollisuuksia tuottaa tietoa ja kehittää toimintamalleja, jotka tukevat lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia koko Suomessa.

Lue lisää Lanupe-tutkimuksesta

Luotu 15.1.2026 | Muokattu 15.1.2026