Onnistumme yhdessä: Palvelupäällikkö Paula Vaskuri ja erikoissuunnittelija Tytti Tenhula syttyvät ongelmanratkaisusta
Jos mikään ei olisi muuttunut 30 vuodessa, viestit Oulun yliopiston sisällä liikkuisivat yhä vahtimestarien kiikuttamina paperinivaskoina. Sähköpostilistat eivät olleet vielä yleisessä käytössä vuonna 1994, jolloin tuore kasvatustieteiden maisteri Tytti Tenhula aloitti työssään yliopistolla.
“Tuskin kukaan silloin aavisti, että tulisi päivä, jolloin kaikki tieto kulkisi taskussamme. Ei ollut kännyköitä eikä digialustoja”, Tenhula muistelee.
Nykyään digitaaliset järjestelmät ja välineet ovat niin olennainen osa yliopiston tutkimus- ja opetusympäristöä, että niillä on omat asiantuntijansa. Erikoissuunnittelija Tytti Tenhula ja palvelupäällikkö Paula Vaskuri ovat osa Opetuksen tuen ja kehittämisen keskusta, joka aloitti toimintansa Oulun yliopistossa vuoden 2025 alussa.
Vaskuri vastaa opetuksen digitaalisten järjestelmien kehittämisestä, tiedotuksesta ja koulutuksesta. Tenhula ehti työskennellä pitkään opetussuunnitelmatyön tuen parissa koulutuspalveluissa. Nyt hänen tehtävänään on auttaa tutkinto-ohjelmia integroimaan yhteiset geneeriset taidot opetussuunnitelmiin.
“Ajattelen, että meidän molempien tehtävänä on olla opettajien kumppaneita ja tukiresursseja. Moni opettaja haluaisi kehittää opetusta, mutta siihen ei ole aina aikaa, sillä työ on muuttunut yhä sirpaleisemmaksi”, Paula Vaskuri tietää.
Ilo työkaverin menestyksestä
Paulalla ja Tytillä on Oulun yliopistossa 25 vuoden yhteinen työhistoria, vaikka toimenkuvat ovatkin vuosien varrella vaihdelleet. Tuhansien työntekijöiden ja jopa 14 000 opiskelijan organisaatiossa samanlaisesta taustasta on etua.
“Näin isossa talossa kukaan ei voi tietää kaikkea. Kokonaiskuva on rakennettava pienistä tiedonmurusista keräämällä. Siksi on valtava etu, että ympärillä on tiivis työkavereiden verkosto. Paulan kanssa voin aina luottaa siihen, että hän antaa kriittisen ja rehellisen vastauksen eikä vain mielistele”, Tenhula pohtii.
Paula näkee Tytin pitkän työhistorian kullanarvoisena etuna, josta on apua erityisesti silloin, kun kaivataan monipuolista näkemystä.
“Tytti on rautainen asiantuntija ja timanttinen superosaaja, jolla on kyky peilata asioita monelta kantilta. Opin häneltä jo varhain, että opetusta kehittäessä ei kannata tuijottaa vain yksittäistä kurssia, vaan pohtia asiaa koko yliopiston kannalta.”
Näin kävi jo 2000-luvun alkuvuosina, jolloin Tenhula ja Vaskuri koordinoivat valtakunnallista tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön (TieVie) koulutusta. Tämä laajeni lopulta kaikkien Suomen yliopistojen yhteiseksi koulutukseksi, jonka suoritti kuuden vuoden aikana yli tuhat osallistujaa.
“Uskon, että meitä on auttanut työssä se, että sytymme haasteista ja olemme luonteeltamme ratkaisukeskeisiä. Tämä kombinaatio on johtanut onnistumisiin”, Tenhula arvioi.
“Oleellinen juttu on varmasti sekin, että olemme aina kannustaneet toisiamme ja iloinneet toistemme menestyksestä”, uskoo Vaskuri.
Kollegasta tuli ystävä
Työkaverit kutsuvat Paulaa ja Tyttiä toisinaan myös Thelmaksi ja Louiseksi, sillä ystävykset omistavat yhteisen avoauton. Festarimatkat taittuvat kesäisin 18-vuotiaalla Volkswagen Eosilla. Harrastuksen kulut jaetaan puoliksi.
“Harvan ihmisen kanssa uskaltaisin ostaa auton, mutta Paulan kanssa tämä hankinta ei epäilyttänyt ollenkaan”, Tenhula tuumaa.
Tytti ja Paula kuuluvat lukupiiriporukkaan, jonka kanssa he käyvät myös konserteissa ja matkustavat. Toisinaan keskustelut luiskahtavat työasioihin yliopiston ulkopuolella, vaikka yhteinen pyrkimys onkin pitää siviilielämä omalla tontillaan.
“Olemme jakaneet monet ilot ja surut, ja toimineet varmasti myös toistemme työnohjaajina ja terapeutteina. Näinä aikoina, kun puhutaan paljon ihmisten yksinäisyydestä, tuntuu merkitykselliseltä, että työpaikallakin voi solmia pitkiä ystävyyssuhteita.”
Onnistujat:
Paula Vaskuri
Työ: Palvelupäällikkö Opetuksen tuen ja kehittämisen keskuksessa. Töissä Oulun yliopistossa vuodesta 2001.
Koulutus: Filosofian maisteri
Motto: Kun keksii uuden tavan toimia, löytää suunnattomasti voimia.
Tytti Tenhula
Työ: Erikoisssuunnittelija Opetuksen tuen ja kehityksen keskuksessa. Töissä Oulun yliopistossa vuodesta 1994.
Koulutus: Kasvatustieteiden maisteri
Motto: Motivaatio on sitä, että unelmien ylle vedetään työhaalarit.