Oulu2026 tapahtumakalenteri julkaistu – Oulun yliopisto näkyvästi mukana ohjelmassa

Oulu on Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026. Torstaina 4.9.2025 päättyi tähän liittyvä pitkä odotus, kun Oulu2026 vuoden ohjelma ja tapahtumakalenteri julkaistiin. Mukana ohjelmassa on 520 kulttuuriprojektia ja 3000 yksittäistä tapahtumaa, joita järjestetään Oulun lisäksi 39 muun kunnan alueella.
Kulttuuripääkaupunkivuodella on myös fyysisesti näkyvä jälki: vuotta varten on tehty tai kunnostettu yhteensä 16 000 neliömetriä kulttuuritilaa. Tähän lukeutuvat esimerkiksi kokonaan uudistettu ja vuoden 2026 alussa ovensa avaava keskustakirjasto Saari sekä syksyllä 2026 avautuva uusi museo- ja tiedekeskus Tiima. Voit katsoa tallenteen julkistustilaisuudesta Oulu2026:n verkkosivulta.
Oulun yliopisto mukana Oulu2026 vuodessa
Oulun yliopisto osallistuu kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaa noin 120 yksittäisellä tapahtumalla. Yliopiston oman 2026 kulttuuriohjelman kärkenä toimii koko vuoden kestävä Campus as a Stage -tapahtumakokonaisuus, jonka tarkoituksena on esitellä yliopistoyhteisömme laaja-alaista kulttuuriosaamista ja tuoda kulttuuria kampusten arkeen sekä laajemmankin yleisön eteen. Kokonaisuuteen kuuluvat kulttuurilounaat, kulttuuriluennot, After Work -tilaisuudet, erilaiset näyttelyt ja yhteisötaideteokset sekä taidekierrokset yliopiston taidekokoelmissa.
Jatkuvan kulttuuritapahtumatarjonnan lisäksi yliopiston kulttuuriohjelmaan kuuluu useita kertaluontoisia isompia ja pienempiä tapahtumia. Esimerkiksi tutut tapahtumat, kuten Alumnipäivä, Tutkijoiden yö ja Festival of Cultures heijastelevat sisällössään kulttuuripääkaupunkivuoden teemoja vuonna 2026. Tarjolla tulee olemaan myös mielenkiintoisia yleisöluentosarjoja esimerkiksi oululaisista vaikuttajanaisista ja kulttuurin, tutkimuksen ja luovuuden yhdistämisestä. Lisäksi lähdetään musiikkimatkalle energian maailmaan, päästään virtuaaliretkelle tutustumaan Oulu2026-alueen geologiaan, vietetään opiskelijoiden omaa Pride-viikkoa ja paljon muuta.
Tutustu yliopiston koko vuoden 2026 kulttuuriohjelman tarjontaan! Laita jo nyt mielenkiintoisimmat tapahtumat kalenteriisi valmiiksi!
Kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset yliopistolla
Oulu2026-Avajaisfestarit järjestetään 16.-18.1.2026 Oulun keskustassa ja sitä seuraavalla viikolla Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden alkua juhlitaan myös Oulun yliopiston kampuksilla. Kontinkankaalla järjestetään Campus as a Stage: 2026 kulttuuripääkaupunkivuoden avajaiset tiistaina 20.1.2026 klo 10 ja Linnanmaalla vastaava avajaistapahtuma järjestetään torstaina 22.1.2026 klo 10.
Molemmissa avajaisissa kuullaan tervehdys yliopiston johdolta sekä saadaan maistiaisia siitä, mitä vuosi 2026 tuo tullessaan. Lisätietoa löydät Kontinkankaan avajaisten tapahtumailmoituksesta ja Linnanmaan avajaisten tapahtumailmoituksesta. Lämpimästi tervetuloa mukaan!
Lisätietoa Oulun yliopiston osallisuudesta Oulu2026 vuoteen saat Creative Campus -työryhmältä ja projektipäälliköltä: universityofoulu2026@oulu.fi.