Oulun yliopisto ja Oulun ammattikorkeakoulu mukana valtakunnallisessa Opin.fi-palvelussa – suomalaisten korkeakoulujen avoimia opintoja nyt yhdessä paikassa

Oulun yliopistosta Opin.fi-palvelussa on nähtävillä tällä hetkellä kaikki avoimen yliopiston tarjonnassa olevat opinnot sekä lisäksi parikymmentä muuta helposti lähestyttävää, tiedettä popularisoivaa tekstiä tai tallennetta. Oppimisen sisältöjä on yhteensä 256, ja iso osa tarjonnasta on täysin maksutonta. Tällä hetkellä käynnissä on esimerkiksi ilmoittautuminen kesän opintoihin.
Yliopiston kiinnostavia sisältöjä palvelussa ovat esimerkiksi kurssit Ilmasto mielessä ja kielessä, Lintujen maastolajintuntemus ja Johdatus muinais-DNA:han. Opettajille on osaamisen kehittämiseksi tarjolla kursseja digitaidoista, esimerkiksi ohjelmointikurssi.
Kesäopintoina Oulun yliopistossa voi opiskella saksaa, ruotsia ja vaikkapa espanjan alkeiskurssin. Heinäkuun loppuun asti verkossa voi suorittaa joustavasti kurssin Digitaaliset kulttuurit: Digitaalinen kulttuuriperintö. Syyskuussa alkavat esimerkiksi filosofian ja historian perusopinnot avoimessa yliopistossa verkko-opintoina.
”Olemme ylpeitä tästä tarjonnasta ja toivomme palvelulle paljon käyttäjiä koko Suomesta”, sanoo koulutusvararehtori Mirja Illikainen Oulun yliopistosta.
Oulun ammattikorkeakoulun tämänhetkinen tarjonta avaa oppijoille joustavia oppimismahdollisuuksia: suurin osa tarjonnasta on aikaan ja paikkaan sitomattomia verkkototeutuksia.
Itsenäisen opiskelun verkossa voi aloittaa esimerkiksi työelämässä suosituilla Dataohjautuva markkinointi tai Pilvipalvelut modernissa tieto- ja tiimityössä -verkkototeutuksilla tai Lean-johtamista käsittelevillä Lean-menetelmät ja Lean-johtaminen ja johtajuus -kursseilla. Sote-alan ammattilaisten digiosaamista ylläpidetään ja tuetaan esimerkiksi Digihoitaja-verkkototeuksella.
Tarjonnasta on mahdollista rakentaa myös laajempia ja vaiheittain eteneviä osaamisen kokonaisuuksia esimerkiksi ohjelmistotestauksen osaamisessa. Oppimisessa voi lähteä liikkeelle Ohjelmistotestauksen perusteista ja edetä Ohjelmistotestauksen menetelmiin sekä Ohjelmistotestauksen projektiin. Kulttuurin törmäyskurssi -verkkokurssilla voi rakentaa eri moduuleista itseä kiinnostavan kokonaisuuden.
“Monialaisena korkeakouluna voimme vastata tarjonnallamme yhteiskunnan ja työelämän uudistumisen haasteeseen. Haluamme tarjota oppijoille monipuolisia vaihtoehtoja kehittää työelämässä relevanttia osaamista. Toivottavasti mahdollisimman moni innostuu kehittämään asiantuntemustaan”, toteaa Oamkin koulutuksesta vastaava vararehtori Jyrki Laitinen.
Opin.fi-palvelu tarjoaa tuhansia oppimisen mahdollisuuksia
Opin.fi on suunnattu erityisesti työikäisille, eikä sen käyttö edellytä aiempia korkeakouluopintoja. Palvelu on avoinna uuden kiinnostuksenkohteen tai ammatin etsijöille, uransa uudistajille sekä nykyistä osaamistaan työelämässä päivittäville.
Palvelusta löytyy opintotarjontaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja opiskella voi sekä etänä että lähiopetuksessa.
Palvelu tarjoaa opittavaa eri aloilta, mutta myös eri muodoissa. Avointen korkeakouluopintojen lisäksi valikoimassa on myös muita tapoja kehittää osaamista, kuten esimerkiksi blogeja, podcasteja, videoita ja webinaareja. Näihin ei pääsääntöisesti tarvitse ilmoittautua, vaan ne saa käyttöön heti. Esimerkiksi Uniikkia Oulusta -videosarja sisältää noin 10 minuutin mittaisia tutkijahaastatteluja, joita voi kuunnella vaikkapa iltalenkillä. Viime vuosina aloittaneiden uusien professorien yleistajuiset juhlaluennot ovat kuunneltavissa palvelun kautta.
Tunnistautumalla palveluun on mahdollista tarkastella omia aiempia korkeakouluopintoja. Lisäksi tunnistautuminen mahdollistaa kiinnostavien opintomahdollisuuksien tallentamisen myöhempää tarkastelua varten. Varsinainen opintoihin ilmoittautuminen tapahtuu korkeakoulujen omissa palveluissa.
37 korkeakoulua – yksi valtakunnallinen palvelu
Opin.fi on kehitetty yhteistyössä korkeakoulujen ja tulevien käyttäjien kanssa. Pitkäaikaisessa kehitystyössä on osallistettu oppijoita ja korkeakouluja, jotta palvelu vastaisi mahdollisimman hyvin käyttäjien tarpeisiin.
Opin.fin kehittäminen jatkuu, ja esimerkiksi opintotarjonta laajenee ja monipuolistuu jatkuvasti. Toukokuussa palvelussa on mukana valtaosa suomalaisista korkeakouluista, yhteensä 29 korkeakoulun koulutustarjontaa. Loput kahdeksan suomalaista korkeakoulua tulevat mukaan opintotarjontansa kanssa tämän vuoden aikana.
Jo nyt palvelussa voi rakentaa itselleen uniikkeja oppimisen kokonaisuuksia, ja tulevaisuudessa Opin.fi tarjoaa esimerkiksi räätälöityjä suosituksia omien kiinnostusten mukaan.
Opin.fi on valtakunnallinen palvelu, jonka kehitystyöstä vastaa Digivisio 2030 -hanke yhdessä suomalaisten korkeakoulujen kanssa. Opin.fi-palvelua operoi HigherEd Hub Finland Oy, joka on suomalaisten korkeakoulujen omistama palveluyhtiö. HigherEd Hub Finland Oy ja Digivisio 2030 -hanke varmistavat yhdessä suomalaisten korkeakoulujen yhteisten edistyneiden ja turvallisten digitaalisten palvelujen tuotannon.