Oulun yliopisto sai Oulun kauppakamarin Vetovoima-palkinnon 2025

”Valinnan perusteiden lista on harvinaisen pitkä, mutta siltä voidaan nostaa esimerkeiksi asema alueellisesti merkittävänä työvoiman kouluttajana, elinvoiman ja pitovoiman vahvistaminen, kansainvälistymisen edistäminen, yritysyhteistyön kehittäminen, hakijamarkkinointiin panostaminen sekä onnistunut brändiuudistus”, Vetovoimaraadin puheenjohtaja Heidi Kananen kertoo.
Vuonna 1999 perustettu Vetovoima-palkinto myönnetään Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien alueella toimivalle yritykselle tai yhteisölle, joka pysyvien valintakriteereiden mukaisesti hyödyntää markkinoinnin eri kilpailukeinoja, markkinoinnin suunnittelu tehdään Pohjois-Suomessa ja yrityksen viestintä on avointa sekä läpinäkyvää. Vuoden 2025 palkinnon teemana oli pohjoinen kilpailuetu.
”Olemme todella iloisia ja otettuja Vetovoima-palkinnosta. Oulun yliopistossa olemme panostaneet koulutustarjonnan ja sen houkuttavuuden kehittämiseen sekä yritysyhteistyön tiivistämiseen. Tärkeää on myös olla kiinnostavasti esillä ja näkyvillä sidosryhmillemme", Oulun yliopiston rehtori Arto Maaninen sanoo.
Palkinnon valinnassa finalistiryhmän valitsee Oulun kauppakamarin viestintävaliokunta, minkä jälkeen seuraa kauppamarin jäsenäänestys. Lopuksi arvovaltainen Vetovoimaraati valitsee voittajan jäsenäänestyksessä kolmen eniten ääniä saaneen toimijan joukosta.
”Lämpimät kiitokset Oulun kauppakamarille rohkaisevasta palkinnosta. Yliopiston vetovoiman vaikutus koko alueen ja sen liiketoimintaympäristön kehittymiseen yli 60 vuoden aikana on tietenkin ollut ratkaisevan tärkeää. Ja nyt omalla vastuuvuorollamme meidän tulee tehdä kaikkemme sen eteen, että vetovoimaa riittää myös tulevina vuosikymmeninä. Kiitos kaikille, joiden kanssa minulla on ilo tehdä töitä Oulun yliopiston äänen kuulumisen ja hyvien yhteistyösuhteiden eteen”, palkinnon Oulun yliopiston puolesta vastaanottanut viestintä- ja markkinointijohtaja Marja Jokinen sanoo.
Vetovoima-palkinnon lisäksi Oulun kauppakamari jakoi Maineteko-kunniakirjan, jonka sai Rukakeskus Oy. Rukan pitkäjänteinen kehitystyö vie Vetovoimaraadin mukaan koko aluetta eteenpäin.