Oulun yliopisto siirtyy sähköiseen väitöskirjaan
Muutoksen jälkeen kaikki Oulun yliopiston väitöskirjat tallennetaan ainoastaan sähköisesti yliopiston julkaisuarkisto OuluREPOon. Väitöskirjan painattamisesta tulee vapaaehtoista, joten Oulun yliopisto ei korvaa väitöskirjan painatuskuluja väittelijälle. Omakustanteisesti painettuja väitöskirjakappaleita ei kerätä yliopiston kirjaston kokoelmiin.
Väitöskirja ja mahdolliset osatyöt voidaan julkaista avoimesti tai rajoitetusti sähköisessä julkaisuarkistossa. Väittelijä päättää avoimuudesta verkossa väitöskirjan tai sen osatöiden julkaisijoiden ehtojen rajoissa. Sähköinen julkaisuarkisto mahdollistaa myös väitöskirjan riiputuksen eli julkisen esillepanon ennen väitöstilaisuutta. Tarkemmat ohjeet väitöskirjojen ja osatöiden toimittamisesta julkaisuarkistoon annetaan loppuvuoden aikana.
Siirtyminen sähköiseen väitöskirjaan sujuvoittaa tohtorintutkinnon loppuvaihetta, tukee tutkimustulosten sähköistä saavutettavuutta ja edistää tutkimuksen vaikuttavuutta.
Lisätietoa antaa tutkijakoulu (uniogs(at)oulu.fi).