Oulun yliopisto valmistautuu sähkökatkoihin – toimi näin

Sähköpulan vuoksi Oulun yliopisto valmistautuu sekä ennakoituihin että ennakoimattomiin sähkökatkoihin toiminnassaan. Tiedotamme mahdollisista sähkökatkoista heti, kun saamme niistä tietoa.

Yllättävän sähkökatkon alkaessa voit odottaa noin 15–30 minuuttia, onko kyseessä ohi menevä häiriö. Tämän jälkeen siirry mahdollisuuksien mukaan kotiisi tai muuhun paikkaan jatkamaan opintoja. Saat tiedon lukujärjestyksen mukaisen opetuksen järjestämisestä tai korvaamisesta kunkin opintojakson opettajalta.

Sähkökatkon loppumista on sallittua odotella kampuksen tiloissa, kunnes aulapalveluhenkilöstö alkaa tyhjentää tiloja. Huomioitavaa on, että normaali valaistus, ilmanvaihto ja lämmitys ovat poissa käytöstä ja yliopiston sisäiset tietoverkot eivät toimi. Wc-pönttöjen vetämistä ja veden käyttöä suositellaan välttämään. Lisäksi puhelinliikenteessä voi katkoalueilla olla toimintahäiriöitä tai yhteys katkeaa kokonaan. Liikkumisen turvaamiseksi voidaan käyttää esimerkiksi taskulamppuja tai kännyköissä olevia valoja ja taskulamppuja.

Kulunvalvonnalla varustetut ovet toimivat akkujen varassa 2–4 tuntia, minkä jälkeen ovet toimivat mekaanisilla avaimilla. Hätäpoistumisteillä olevat ovet ovat aina avattavissa poistumista varten.

Sähkökatkoista informoidaan yliopistolaisia mahdollisuuksien mukaan henkilökohtaisesti sähköpostilla. Sähköpostin lisäksi opiskelijoiden kannattaa seurata oulu.fi-sivustoa ja Tuudo-sovellusta. Tutustu henkilökunnan tarkempiin ohjeisiin henkilöstön intranetissä Patiossa (vaatii kirjautumisen). 

Toimi näin yllättävässä sähkökatkossa:

  • Odota noin 15–30 minuuttia, palaavatko sähköt ja/tai saadaanko tilanteesta lisää tietoa
  • Liiku pimeässä rauhallisesti ja käytä apuna esimerkiksi kännykän valoa
  • Avusta myös muita liikkumaan turvallisesti
  • Älä vedä wc:tä tai käytä vettä
  • Sähkökatkon uhatessa älä käytä hissiä
  • Seuraa sähköpostia ja muita yliopiston viestintäkanavia ohjeiden saamiseksi

Yleisenä varautumisena on hyvä pitää kännykkä ja kannettava tietokone hyvin ladattuina.

Lisätietoja: tilat@oulu.fi

Myös kotona on hyvä varautua sähkökatkoihin ja hankkia sähköstä riippumattomia valonlähteitä. Tutustu 72 tunnin kotivaraan

Oulun kaupungin ohjeet sähkökatkojen varalle, energiansäästövinkkejä sekä muita hyödyllisiä linkkejä

Up-to-date information on possible power shortages  (useita kieliä)

Save energy (useita kieliä)

Oulun yliopisto on mukana Astetta alemmas -energiansäästökampanjassa

Viimeksi päivitetty: 15.12.2022