Studio Lipastosta ajankohtaisia tiedekeskusteluja ja yleisöluentoja

Oulun yliopisto avaa uuden Studio Lipaston Linnanmaan kampukselle tammikuussa 2022.
Käsi pitelee mikrofonia.

Studiosta lähetetään virtuaalisia keskustelulähetyksiä ja yleisöluentoja, joita voi seurata suorana Oulun yliopiston YouTube-kanavalla.

Keskustelulähetysten ja ajankohtaisten tiede-esitysten avulla yliopisto tuo esiin yliopiston tutkimusta ja asiantuntijoita kiinnostavalla tavalla. Vahvana esikuvana toimintamuodolle oli yliopiston pop-up-studio Oulun keskustassa viime keväänä. Uuden studion myötä lähetystoiminnasta tulee pysyvää.

Ensimmäinen virtuaalikeskustelu lähetetään keskiviikkona 12. tammikuuta. Aiheena on Miten yliopisto pääsee elitistin leimastaan? Aiheesta keskustelevat apulaisprofessori Ella Peltonen, tuomiorovasti Satu Saarinen ja filosofian professori Jouni-Matti Kuukkanen. Keskustelua vetää toimittaja Petri Laukka. Linkki lähetykseen julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Tiedon valossa -yleisöluentojen sarja alkaa 24. tammikuuta. Luentosarjassa Oulun yliopiston tutkijat kertovat yleistajuisesti tutkimuksestaan.

Opiskelusta Oulun yliopistossa kiinnostuneet saavat tietoa hakumahdollisuuksista yhteishaun lähetyksistä, jotka alkavat 25. tammikuuta. Kevään toinen yhteishaku korkeakouluihin on maaliskuussa.

Tulevat Studio Lipaston tapahtumat julkaistaan tapahtumasivulla. Tapahtumia voi myös katsoa myöhemmin tallenteina.

Viimeksi päivitetty: 17.1.2022