Terveystieteiden Storytimen puhujana Anna Haverinen

Storytime-tapahtumat esittelevät Oulun yliopiston alumnien uratarinoita tiedekunta kerrallaan. Tämän syksyn ensimmäisessä Storytimessa keskitytään lääketieteellisen tiedekunnan terveystieteiden koulutusohjelmaan ja puhujaksi saapuu Anna Haverinen.

Tapahtuma järjestetään virtuaalitelluksessa 16.9. kello 15. Liity mukaan täällä: Virtuaalitellus

Anna Haverinen on valmistunut Oulun yliopistosta terveystieteiden koulutusohjelmasta. Tällä hetkellä Haverinen työskentelee Kuntaliitolla sosiaali- ja terveysalan erityisasiantuntijana. Kuntaliitolla hänen työnsä liittyy ikääntyneen väestön palveluiden järjestämiseen sekä omaishoitoon. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi ikäihmisten asumiseen liittyviä kysymyksiä. Asiantuntijatyössään Haverinen käyttää osaamistaan paremman tulevaisuuden suunnitteluun. Tämän lisäksi hän on toiminut esimerkiksi Oulun kaupungilla vanhustyön johtajana 13 vuoden ajan.

Tapahtuma pidetään suomeksi.

Tapahtumat ovat avoimia kaikille ja suunnattu varsinkin opiskelijoille inspiraation lähteeksi ja avuksi tulevaisuuden suunnitteluun. Mikäli tunnet mielenkiintoisen puhujan tapahtumiin tai haluat kysyä lisätietoja, voit lähettää sähköpostia osoitteeseen mira.koski@oulu.fi

Viimeksi päivitetty: 25.3.2021