Uraseurantakysely käynnissä - vastaa ja vaikuta Oulun yliopiston opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen!

Valtakunnallinen uraseurantakysely on jälleen käynnistynyt. Vastaaminen on tärkeää, sillä tulokset auttavat opetuksen ja koulutuksen kehittämistä.

Valtakunnallinen uraseurantakysely on jälleen käynnissä. Kysely koskee viisi vuotta sitten valmistuneita, eli vuonna 2019 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita, varhaiskasvatuksen kandidaatteja, lääketieteen ja hammaslääketieteen lisensiaatteja sekä kolme vuotta sitten, eli vuonna 2021 tohtorin tutkinnon suorittaneita.

Ne, joita uraseurantakysely koskee, saavat henkilökohtaisen yhteydenoton postitse ja tekstiviestillä.

Kaikkien kohderyhmään kuuluvien alumnien toivotaan vastaavan kyselyyn, sillä tulosten merkitys on suuri.

Koulutuksen kehityksen tuki

Uraseurantakyselyn tuloksia käytetään Oulun yliopiston opetuksen ja koulutuksen kehittämiseen. Palautekyselyyn vastaamalla voi auttaa nykyisiä ja tulevia opiskelijoita saamaan parasta mahdollista koulutusta ja kehittämään työelämätaitoja.

Kyselyn tuloksia käytetään myös tutkimuksessa ja opiskelijoiden uraohjauksessa.

"Kun opiskelijat saavat työelämätietoutta jo opintojensa aikana, siirtyminen opintojen jälkeiseen elämään ja omille urapoluille voi sujuvoitua. Tästäkin syystä on tärkeää kerätä aiemmin valmistuneiden kokemuksia," ura- ja ohjauspalveluiden suunnittelija Angela Suorsa korostaa.

Uraseurantakyselyn vastaajamäärä ja tulokset vaikuttavat lisäksi Opetus- ja kulttuuriministeriöltä saatuun rahoitukseen, joten alumni pääsee näin myös konkreettisesti edistämään kotiyliopistonsa kehitystä.

Kysely on avoinna 1.10. – 9.12.2025.

Lisätietoja:

Angela Suorsa, angela.suorsa@oulu.fi
suunnittelija, ura- ja ohjauspalvelut

Viimeksi päivitetty: 1.10.2024