Uudet opiskelijat todistuksen perusteella on valittu – onnea ja tervetuloa Oulun yliopistoon

Ylioppilastutkintotodistuksen perusteella valittavat uudet opiskelijat Oulun yliopiston suomenkielisiin kandidaatti- ja maisterikoulutuksiin on valittu. Todistusvalinta valmistui 29.5. ja valitut saavat ilmoituksen siitä Opintopolku-palvelussa. Valitun tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 14.7.2023 klo 15.00 mennessä. Onnea kaikille uusille opiskelijoille!
Kuvituskuva

Ylioppilastodistuksen tai aiempien opintojen perusteella opiskelupaikan saa noin 70 prosenttia valittavista. Heidän osuutensa vaihtelee tutkinto-ohjelmasta riippuen. Kandidaattiohjelmien pääasiallinen valintatapa kevään toisessa yhteishaussa on todistusvalinta.

Loput Oulun yliopiston opiskelupaikat täytetään valintakokeiden perusteella, jotka jatkuvat 9.6. saakka. Valintakokeiden tulokset valmistuvat viimeistään 7.7.2023. Varasijoilta hyväksyminen päättyy 1.8.2023.

Hakijoita kevään toisessa yhteishaussa maaliskuussa oli 17 582. Täytettävänä on kaikkiaan 2383 opiskelupaikkaa. Suosituimmat koulutusalat olivat lääketiede, psykologia ja kauppatieteet.

Yliopistoon on mahdollista päästä tutkinto-opiskelijaksi myös avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella eli avoimen väylällä. Myös avoimen väylän kautta tutkinto-ohjelmiin valittavat opiskelijat ovat 29.5. saaneet tiedon saamastaan opiskelupaikasta. Avoimen väylän kautta valittiin 123 opiskelijaa.

Avoimen väylän opintoihin ilmoittautuminen alkaa elokuussa viikolla 32 ja opinnot alkavat elo-syyskuussa. (pl. kauppatiede, joka alkaa jo kesällä). Lue lisää: joy.oulu.fi/fi/avoimen-vayla.

Oulun yliopiston opiskelijavalinnat etenevät suunnitellusti

Opetushallitus tiedotti maanantaina 29.5.2023, että Opintopolussa ollut järjestelmävirhe vaikutti lopulta vain pieneen määrään hakijoita. Opintopolku -palvelussa havaittiin 23.5. korkeakoulujen ensikertalaisuustietojen siirtymiseen liittyvä virhe, jonka vuoksi hakijoita tuli valituksi koulutukseen väärän ensikertalaisuusstatuksen perusteella. Virhe korjattiin järjestelmään heti, mutta 40 hakijaa ehti saada tiedon valituksi tulemisesta. Ammattikorkeakoulusta virheen vuoksi opiskelupaikan saaneet saavat pitää paikkansa, kun taas yliopistoilla on tapausten käsittelyyn omat tapauskohtaiset menettelynsä.

Tämän hetken tiedon mukaan häiriö ei vaikuta kenenkään Oulun yliopistoon valitun tilanteeseen. Oulun yliopisto on käynyt läpi tähän asti tekemänsä valinnat.

Lue opetushallituksen tiedote

Lue Suomen yliopistojen rehtorineuvoston Unifin tiedote

Viimeksi päivitetty: 30.5.2023