Ystävälliset kohtaamiset ja luonto tekevät kansainväliset opiskelijat onnellisiksi Suomessa

Sujuvat arjen palvelut, turvallinen ympäristö ja pienet, ystävälliset kohtaamiset paikallisten kanssa ovat keskeisiä tekijöitä, jotka lisäävät kansainvälisten opiskelijoiden onnellisuutta Suomessa. Tämä käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston kauppakorkeakoulussa tehdystä tutkimuksesta, jossa seurattiin kansainvälisten vaihto-opiskelijoiden hyvinvointia useiden kuukausien ajan.

Tutkimus vastaa kasvavaan huoleen siitä, että moni kansainvälinen opiskelija kokee yksinäisyyttä ja sopeutumisvaikeuksia vaihto- ja liikkuvuusjaksojensa aikana. Toisin kuin aiemmat tutkimukset, jotka ovat keskittyneet lyhyisiin lomamatkoihin, tässä tarkasteltiin pidempiaikaista arkea uudessa maassa. Opiskelijat olivat samanaikaisesti sekä opiskelijoita että osa-aikaisia matkailijoita.

Onnellisuus ei tulosten mukaan pysy tasaisena koko oleskelun ajan. “Alkuvaiheen innostus vaihtuu usein sopeutumisen haasteisiin, jolloin ympäristön merkitys korostuu. Ystävyyssuhteet, suomalaiseen kulttuuriin tutustuminen ja luonnossa liikkuminen nousivat tärkeimmiksi onnellisuuden lähteiksi. Myös itseluottamuksen kasvu uusien kokemusten myötä vahvisti opiskelijoiden hyvinvointia”, kauppatieteiden maisteri Mohsin Abdur Rehman kuvaa.

Tutkimus on osa Rehmanin väitöstutkimusta. Hän väittelee aiheesta Oulun yliopistossa 6. helmikuuta.

Erityistä kiitosta opiskelijat antoivat Suomen puhtaudelle, rauhallisuudelle ja turvallisuudelle. Yksinkertaiset asiat, kuten toimiva joukkoliikenne ja ystävällinen asiakaspalvelu, vähensivät stressiä ja auttoivat rakentamaan luottamusta uuteen maahan.

Rehmanin mukaan onnellisuuskokemus on vahvasti subjektiivista eli yksilöt liittävät elettyihin kokemuksiinsa erilaisia merkityksiä. Opiskelijat kertoivat Suomessa oleskelustaan muun muassa näin:

“Oli ilta Helsingissä, ja näin veneestä auringonlaskun. Otin paljon kuvia, se oli todella kaunista, ja se hetki teki minut tosi onnelliseksi.” (Marek, oleskelun alku)

“Ensimmäisenä mieleeni tuli viimeinen matka Lappiin, koska se oli ehkä ensimmäinen asia, joka tuntui todella tyypilliseltä Suomelle. Se teki minut todella onnelliseksi, koska luonto oli aivan upeaa ja todella kaunista.” (Emilia, oleskelun loppu)

Rehmanin mukaan onnellisuus ei silti ole vain yksilöllinen kokemus. ”Se on myös pitkän aikavälin investointi, joka hyödyttää sekä Suomeen saapuvia opiskelijoita että koko yhteiskuntaa.”

Tutkimuksen mukaan Suomi voi vahvistaa asemaansa houkuttelevana opiskelumaana, kun tänne tulevien asiakaspolun jokaista vaihetta tuetaan, tarjotaan selkeää ohjeistusta ja emotionaalista tukea, rakennetaan yhteenkuuluvuuden tunnetta ja annetaan mahdollisuuksia kokeiluihin ja kokemuksen käsittelyyn.

Tulokset tarjoavat konkreettisia keinoja yliopistoille, matkailualalle ja julkisille palveluille, miten ne voivat tukea kansainvälisten opiskelijoiden osallisuutta ja hyvinvointia.

Aineisto kerättiin seuraamalla 12:ta Suomessa opiskelevaa vaihto-opiskelijaa kolmessa vaiheessa eli oleskelun alussa, keskivaiheilla ja lopussa. Kahdestatoista opiskelijasta kymmenen asui Oulussa ja kaksi Tampereella. Ryhmässä oli yksi opiskelija Ranskasta, Kiinasta ja Italiasta kustakin sekä kolme opiskelijaa Tšekistä, Saksasta ja Espanjasta kustakin. Aineisto sisälsi haastatteluja, reflektiopäiväkirjoja ja lyhyitä videopohdintoja.

Tutkimus on julkaistu International Journal of Tourism Research -tiedejulkaisussa: Rehman, M.A., Oikarinen, E.L., & Söderlund, M. (2025). Understanding the sources of happiness in an extended tourism context: A longitudinal interpretative phenomenological analysis.https://doi.org/10.1002/jtr.70139

Mohsin Abdur Rehman väittelee Oulun yliopistossa perjantaina 6.2.2026. Markkinoinnin alaan kuuluvan väitöskirjan otsikko on Asiakaskokemuspolku laajennetuissa palvelukonteksteissa (Customer experience journey in extended service contexts). Väitöskirja

Vastaväittäjänä toimii tohtori Anu Helkkula Hankenista ja kustoksena apulaisprofessori Mari Juntunen. Väitöstilaisuus alkaa Oulun yliopistossa Linnanmaalla salissa TA105 klo 12 ja sitä voi seurata etäyhteydellä https://oulu.zoom.us/j/62068686494

Luotu 2.2.2026 | Muokattu 2.2.2026