Seikkailuja vetisissä ihmemaissa: Merellinen kulttuuriperintö, luovuus ja hyvinvointi
Väitöstilaisuuden tiedot
Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika
Väitöstilaisuuden paikka
IT116, Linnanmaan kampus
Väitöksen aihe
Seikkailuja vetisissä ihmemaissa: Merellinen kulttuuriperintö, luovuus ja hyvinvointi
Väittelijä
Filosofian maisteri Katariina Vuori
Tiedekunta ja yksikkö
Oulun yliopiston tutkijakoulu, Humanistinen tiedekunta, Arkeologia
Oppiaine
Arkeologia
Vastaväittäjä
Tohtori Rachael Kiddey, Torbayn kunta, Iso-Britannia
Kustos
Professori Vesa-Pekka Herva, Oulun yliopisto
Osallistavat kohtaamiset merellisen kulttuuriperinnön kanssa voivat avata uusia mahdollisuuksia hyvinvoinnin tukemiseen
Tutkimukseni tarkastelee merellistä kulttuuriperintöä luovien, kehollisten ja osallistavien menetelmien avulla. Tutkimuksen lähtökohtana oli vuonna 2019 Oulun keskustasta löytynyt Hahtiperän hylky, mutta tutkimus laajeni käsittelemään merellistä kulttuuriperintöä eri muodoissaan ja ihmisten moninaisia suhteita mereen.
Neljän tutkimusartikkelini aiheet ulottuvat Hahtiperän hylystä ja siihen liitetyistä merkityksistä ihmisten merisuhteisiin, metaforiseen mereen sekä sellaisten ihmisten osallistumiseen kulttuuriperintökeskusteluun, joiden ääni jää usein kuulumattomiin. Tutkimus perustuu luoviin, kehollisiin ja kirjallisuusterapeuttisiin työpajoihin, joissa tarkastellaan intiimejä ja yksilöllisiä kohtaamisia kulttuuriperinnön kanssa. Aineisto koostuu osallistujien luovista ja autobiografisista töistä sekä työpajojen vuorovaikutuksesta ja reflektioista.
Tulokset osoittavat, että kulttuuriperintöä voitaisiin hyödyntää nykyistä laajemmin hyvinvoinnin lähteenä ja osana lääkkeettömiä hyvinvointia tukevia ja terapeuttisia käytäntöjä. Väitöskirja tarjoaa uusia menetelmiä ja käytännön lähestymistapoja kulttuuriperinnön hyvinvointipotentiaalin hyödyntämiseen. Samalla se edistää kulttuuriperintötyön moniäänisyyttä, yhteisasiantuntijuutta ja jaettua toimijuutta.

Luotu 4.11.2026 | Muokattu 6.11.2026