Tunteiden rakentuminen päiväkodin suhteissa. Kertomuksia varhaiskasvatuksesta

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Martti Ahtisaari -sali (L2), Linnanmaan kampus

Väitöksen aihe

Tunteiden rakentuminen päiväkodin suhteissa. Kertomuksia varhaiskasvatuksesta

Väittelijä

Kasvatustieteen maisteri Elmiina Tahkola

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunta, Varhais- ja musiikkikasvatus

Oppiaine

Kasvatustiede

Vastaväittäjä

Professori Sara Sintonen, Turun yliopisto

Kustos

Professori Minna Uitto, Oulun yliopisto

Vieraile väitöstilaisuudessa

Lisää tapahtuma kalenteriin

Pedagogiikkaa suuremmat tunteet – Tunteiden oppimisesta tunteiden suhteisuuteen varhaiskasvatuksessa

Tutkimuksessa tarkastellaan tunteita päiväkodin suhteissa. Aiempi tutkimus tunteista varhaiskasvatuksessa on painottanut etenkin pedagogista näkökulmaa: lapsilta odotetaan tunteiden tunnistamista, säätelyä ja oppimista, kasvattajalta puolestaan tunteiden oppimisen tukemista. Tutkimus siirtää huomion pedagogiikasta ja oppimisesta suhteisiin ja kysyy, millaisiksi tunteet rakentuvat päiväkodin suhteissa.

Tutkimus osoittaa tunteiden päiväkodin suhteissa olevan moniulotteista, jännitteistä ja tunteiden kulttuuriin kietoutuvaa liikettä. Tunteet ovat läsnä kaikkialla ja rakentuvat lasten, kasvattajien ja ei-inhimillisen, kuten tilojen, paikkojen ja leikkivälineiden välisissä suhteissa jatkuvasti.

Tunteet liikuttavat kohti toisia lapsia ja kasvattajia kiinnittäen tekemisiin ja tilanteisiin sekä niistä poispäin. Myös tila, paikat ja leikkivälineet liikuttavat: esimerkiksi leikissä leikkipaikka tai penkki voivat olla toisten lasten rinnalla yhtä merkityksellisiä tunteiden rakentumisessa.

Tunteet ovat myös jännitteisiä. Lapset ja kasvattajat antavat tunteille erilaisia merkityksiä arjen tilanteissa ja paikoissa sekä suhteessa käytänteisiin. Esimerkiksi tila päiväkodissa voi näyttäytyä samanaikaisesti kotoisana, tylsänä tai innostavana. Jännitteisyyttä tuottaa myös tunteiden hetkellisyys: tunteet rakentuvat ohikiitävissä hetkissä usein ennakoimattomasti ja myös odotusten vastaisesti.

Tunteiden kulttuuri muotoutuu lasten ja kasvattajien välisissä suhteissa erilaisista elementeistä, kuten spontaaniudesta, rajojen rikkomisesta ja tunteiden hallinnasta. Päiväkodin säännöt, käytänteet, opetussuunnitelmat ja ammatilliset ihanteet ohjaavat tunteiden kulttuurin muotoutumista.

Tutkimus toteutettiin kahdessa suomalaisessa päiväkodissa. Tutkimukseen osallistui 40 iältään 3-5 -vuotiasta lasta ja kuusi kasvattajaa. Tutkimusaineisto koostuu video- ja havainnointiaineistosta sekä kerronnallisista ryhmäkeskusteluista kasvattajien kanssa.

Pedagogiikkaan painottuva keskustelu tunteista kaventaa tunteiden ymmärtämistä päiväkodissa. Tunteita on tärkeää ymmärtää suhteissa moniulotteisesti rakentuvina ja itsessään arvokkaina, myös ilman niihin kohdistuvia tavoitteita ja odotuksia.

Tutkimus haastaakin pohtimaan tunteita varhaiskasvatuksessa pedagogiikkaa laajemmin kokonaisvaltaisina: tunteet rakentuvat suhteissa ja myös rakentavat suhteita. Tunteista käytävässä keskustelussa on tärkeää pohtia kasvatuksen arvoja ja sitä, millaista lapsuutta päiväkodissa tunteiden näkökulmasta tuotetaan.
Luotu 29.4.2026 | Muokattu 30.4.2026