Yhteistyö

Sodankylän geofysiikan observatorion tutkijat tekevät jatkuvaa kansainvälistä yhteistyötä 200 eri instituutin kanssa. Osa yhteistyöhankkeista on erikoisprojekteja, mutta useiden kumppaneiden kanssa yhteistyö on kestänyt jo vuosikymmeniä. Kotimaassa tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat Oulun yliopiston sisällä ionosfääritutkimusryhmä sekä avaruusilmaston tutkimusryhmä sekä Oulu Mining School. Lisäksi SGO tekee laajaa yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen ionosfäärin ja magnetosfäärin tutkijoiden kanssa sekä luonnollisesti Arktisen Avaruuskeskuksen kanssa Sodankylän Tähtelässä. SGO ja Ilmatieteen laitoksen Arktinen Avaruuskeskus on vuoden 2018 alusta muodostaneet Sodankylän avaruuskeskuksen.

Rahoitus

Sodankylän geofysiikan observatorion rahoituksesta kaksi kolmasosaa on Opetus- ja Kulttuuriministeriön erityisrahoitusta ja Oulun yliopiston sisäistä rahoitusta. Loput rahoituksesat on ulkopuolisista lähteistä. Tärkeimmät ulkopuoliset rahoituslähteet ovat Suomen Akatemia ja Euroopan Unionin rahoitusmuodot. EU:n Horizon 2020 ohjelman lisäksi SGO:lla on Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin liittojen hallinnoimia EU:n aluekehitysrahastojen alaisia hankkeita.

 

 

Viimeksi päivitetty: 30.8.2018