Hoitoon ja kohteluun kohdistuva tyytymättömyys: Potilaslain mukaiset muistutukset

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Kontinkangas, Leena Palotie -sali (101A), Aapistie 5A

Väitöksen aihe

Hoitoon ja kohteluun kohdistuva tyytymättömyys: Potilaslain mukaiset muistutukset

Väittelijä

Terveystieteiden maisteri Mailis Mäkelä

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Lääketieteellinen tiedekunta, hoitotiede

Oppiaine

Hoitotiede

Vastaväittäjä

Dosentti Paula Asikainen, Satakunnan sairaanhoitopiiri

Kustos

Professori Willy Serlo, Oulun yliopisto

Lisää tapahtuma kalenteriin

Oikea-aikainen hoitoon pääsy ja potilaan kuuntelu tärkeää

Väitöstutkimuksen kohteena on potilaiden kokema tyytymättömyys hoitoon ja kohteluun. Tutkimuksen mukaan hoitoon liittyvän tyytymättömyyden syitä ovat erityisesti hoitoon pääsyn viivästyminen, epäily virheellisestä diagnoosista tai hoitovirheestä sekä ohjaukseen ja neuvontaan liittyvät asiat. Tyytymättömyyttä kohteluun on aiheuttanut esimerkiksi alistamiseen liittyvä kokemus, kuten tunne ettei tule kuulluksi. Hoitoympäristöön ja organisaatioon liittyvää palautetta potilaat antavat vähän. Tutkimuksessa ilmenee, että potilaan kokema tyytymättömyys on tappio myös terveydenhuollon henkilöstölle.

Aihetta käsitellään kolmen eri aineiston avulla. Yksi osa tarkastelee terveydenhuollon esimiesten näkemyksiä potilaspalaute- ja muistutusjärjestelmien toiminnasta. Potilaan kokemuksia saamastaan hoidosta ja kohtelusta tutkittiin Kalevan yleisönosaston mielipidekirjoituksista vuoden ajalta sekä Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirille osoitetuista muistutuksista 20 vuoden ajalta. Vuoden 1993 voimaan tullen potilaslain mukaisten muistutusten sisältöä ei ole Suomessa aikaisemmin tutkittu.

Potilaslaki (1993) muutti potilaan asemaa passiivisesta hoidon kohteesta itsemääräämisoikeuttaan käyttäväksi, aktiiviseksi ja tasa-arvoiseksi toimijaksi. Muistutusten määrä kasvoi voimakkaasti tutkimusjakson aikana. Silti niiden määrä on vähäinen verrattuna hoidossa olleiden potilaiden määrään. Muistutukset ovat yleisimmin potilaiden itsensä tekemiä. Naiset tekevät miehiä useammin muistutuksia. Myös sanomalehden yleisönosaston mielipidekirjoituksissa on paljon tyytymättömyyttä hoitoon ja kohteluun.

Terveydenhuollon esimiesten mielestä muistutus on kankea ja hidas keino vaikuttaa asioihin. Potilaan kannalta helppo, nopea ja joustava keino näyttäisi olevan potilaspalaute suoraan terveydenhuollon yksikköön.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024