Ruokakasvatus - kestävyys, ruoka ja oppiminen

Väitöstilaisuuden tiedot

Väitöstilaisuuden päivämäärä ja aika

Väitöstilaisuuden paikka

Kaljusensali (KTK112), Linnanmaa, Oulun yliopisto

Väitöksen aihe

Ruokakasvatus - kestävyys, ruoka ja oppiminen

Väittelijä

FM Pia Smeds

Tiedekunta ja yksikkö

Oulun yliopiston tutkijakoulu, Kasvatustieteiden tiedekunta, Kasvatustiede

Oppiaine

Kasvatustiede

Vastaväittäjä

dosentti Eija Yli-Panula, Turun yliopisto

Kustos

professori Vesa Puuronen, Kasvatustieteiden tiedekunta

Lisää tapahtuma kalenteriin

Ruokakasvatus auttaa parempiin oppimistuloksiin

Tuore väitöstutkimus paljastaa, että suurella osalla alakoululaisista on heikko käsitys ruoantuotannosta. Moni ei esimerkiksi tiedä, mistä maito tulee. Yksi ratkaisu tilanteeseen on ruokakasvatus esimerkiksi maatilalla tai koulupuutarhassa. Asioiden opiskelu aidossa ympäristössä näyttäisi myös parantavan oppimistuloksia.

Väitöstutkimuksen mukaan yli kolmasosalla alakoululaisista on virheellinen kuva ruoan tuotannosta. Oppilaiden mielikuva maatilasta on monesti romantisoitunut tai maatila koetaan jonkinlaisena eläintarhana. Median luoma kuva ruoasta ja sen tuotannosta vaikuttaa paljon lasten ja nuorten mielikuviin.

"Ruokakasvatus on yhä tärkeämpää, koska lasten ja nuorten omakohtaiset kokemukset ruoan reitistä pellolta pöytään ovat vähäisiä maatilojen vähenemisen myötä", aiheesta Oulun yliopistossa 10.11. väittelevä filosofian maisteri Pia Smeds toteaa.

Smeds tarkasteli väitöskirjatyössään 5- ja 6-luokkalaisten (318 oppilasta Helsingistä, Vaasasta, Forssasta ja Jokioisilta) oppimista ja mielikuvaa ruoan reitistä sekä miten ruoka ja ruoan reitti voivat muodostaa menestyksellisen pedagogisen työvälineen.

Tulosten mukaan oppiminen ruoasta sen aidossa ympäristössä – pellolla, maatilalla ja keittiössä – vahvisti huomattavasti oppilaiden oppimista. Heikkojen oppilaiden oppimistulokset paranivat ja keskiarvo oli korkeampi kuin niiden vahvojen oppilaiden, jotka olivat opiskelleet luokassa. Oppilaat kokivat oppimisen vaivattomammaksi ja keskittyminen oli helpompaa kuin luokassa.

"Samalla karisivat virheelliset mielikuvat. Aidossa oppimisympäristössä opiskeltavaan aiheeseen yhdistyivät käytäntö, teoria sekä tekevät ihmiset, vaikkapa maanviljelijä tai keittäjä. Aihe muuttui merkitykselliseksi oppijalle. Kun oppiminen on merkityksellistä, vaivattomampaa ja keskittyminen on helpompaa, vahvistuvat kouluviihtyvyys ja oppimistulokset. Tämä vuorostaan ehkäisee syrjäytymisriskiä", Smeds sanoo.

Smeds painottaa, että kouluruoka voi olla arvokas opetuksen työväline. Ruokakasvatus aidossa oppimisympäristössä auttaa havainnollistamaan syy- ja seuraussuhteita konkreettisesti. Se tuo käytännönläheisesti esille sen, millainen merkitys oppilaan omilla kulutusvalinnoilla on hänelle itselleen ja ympäristölle.

Pia Smeds työskentelee tutkijana Luonnonvarakeskuksessa.
Viimeksi päivitetty: 23.1.2024