Digipalveluiden saavutettavuutta halutaan edistää, mutta sitä ei vielä osata toteuttaa

Saavutettavuus on jo esillä (juhla)puheissa ja sitä pidetään tärkeänä, mutta se ei vielä näy käytännössä. Palveluiden esittelyssä saatetaan kertoa, että palvelu tukee saavutettavuutta, mutta samassa yhteydessä näytetyt omat esimerkit ja esitykset eivät useinkaan ole saavutettavia. Ohjelmistoalalle tarvittaisiin nyt kipeästi saavutettavuusosaamista.

Suomalaisessa johtavassa opetusteknologiatapahtumassa saavutettavuus jäi tänä vuonna tekoälyhypen jalkoihin

Kävin juuri Interaktiivinen tekniikka koulutuksessa -konferenssissa, eli tutummin ITK:ssa, joka järjestettiin tänä vuonna jo 33. kerran. Se on Suomen suurin opetusteknologiatapahtuma, jossa käsitellään teknologiaa, sen käyt­töä ja tutkimusta eri näkökulmista opetuksen kontekstissa. Tänä vuonna trendikkäänä pääteemana oli tekoäly, mutta minä menin paikalle saavutettavuussilmälasit päässä. Tänä vuonna saavutettavuus oli nostettu otsikkoon ainoastaan yhdessä esityksessä, mutta saavutettavuusnäkökulma tuli kyllä välillä esille muuallakin, viimeistään yleisökysymyksissä. Näyttelyalueella kierrellessä ja esityksiä kuunnellessa vahvistui se näkemys, että työkalujen saavutettavuuden eteen on tehtävä vielä paljon töitä.

Kaikki digityökalut eivät vielä ohjaa ja auta sisällöntuottajia tekemään saavutettavia sisältöjä

Osallistuin yhteen työpajaan, jossa käytettiin fasilitointityökalua, jonka olisi pitänyt tukea saavutettavuutta. Silti työkalussa oli käytetty sellaisia tehtävätyyppejä, jotka toimivat vain hiirellä (eli saavutettavuusvaatimusten mukainen näppäimistökäyttö ei onnistunut). Valittu värimaailma oli kontrastiltaan heikko, kun käytössä oli mm. valkoiset tekstit vaaleanpunaisella pohjalla. Kun mainitsin asiasta, vastaus oli, että ”värit voi kyllä itse valita” ja “jos pitää olla saavutettavaa, niin sitten ei kannata käyttää juuri näitä tehtäviä". Yhdenvertaisuusnäkökulmasta kannattaisi kuitenkin aina rakentaa palvelut ja sisällöt siten, että käyttäjiä kohdellaan oletuksena aina yhdenvertaisesti, edellytti laki sitä palveluiden toimittajalta tai ei.

Kun palvelua myydään kouluille, mielestäni koulukäytössä ei pitäisi olla edes mahdollista valita värejä, jotka eivät täytä vaatimuksia. Myös ei-saavutettavat tehtävätyypit pitäisi voida poistaa käytöstä kokonaan organisaatiotasolla, jolloin niitä ei valita vahingossakaan. Lisäksi esim. kuvien lisääjille pitäisi antaa kehote vaihtoehtoisen kuvauksen lisäämisestä, ja lisäksi pitäisi vielä neuvoa, että millainen kuvaus olisi hyvä.

Saavutettavuuden pitäisi olla lähtökohta, eikä sitä pitäisi joutua pyytämään erikseen

Erään toisen suomalaisen yrityksen palvelun esittelyssä taas tuli ilmi, että työkalussa luotaville interaktiivisille upotteille on uutena ominaisuutena tarjolla saavutettava vaihtoehto. Esittelyssä selvisi, että tuota saavutettavaa vaihtoehtoa pääsee katsomaan ainoastaan, jos sisällöntuottaja on itse erikseen valinnut, että haluaa tarjota sen käyttäjille. Esittelyssä näytettiin sinänsä kiva esimerkki, mutta siinä tekijät eivät olleet syystä tai toisesta tarjonneet saavutettavaa vaihtoehtoa. Mielestäni tämä kertoo ennen kaikkea siitä, että saavutettavuutta ei olla ymmärretty oikein tuotekehityksessä. Jos nyt joku käyttäjä tarvitsee saavutettavaa vaihtoehtoa, hänen ei pitäisi joutua erikseen pyytämään, että sisällöntuottaja laittaisi tarjolle saavutettavan vaihtoehdon. Saavutettavat palvelut ja sisällöt pitäisi aina olla esillä oletusarvoisesti. Sitä paitsi saavutettavuus parantaa ihan kaikkien käyttäjien käyttökokemusta.

Saavutettavuutta yritetään toisinaan ratkaista toimimattomilla keinoilla

Kiertelin myös ITK-näyttelyssä ja siellä keskustelin erään suomalaisen sisältöpalvelun edustajan kanssa, joka esitteli minulle edustamansa palvelun saavutettavuusominaisuuksia. Kiinnitin huomiota siihen, että palvelussa tarjottiin ”uutena hienona ominaisuutena dysleksiafonttia”. Törmäsin toiseenkin suomalaiseen toimijaan, jonka työkaluun oli vastikään ympätty ns. dysleksiafontti, jota markkinoidaan niin, että se helpottaisi lukemisen vaikeuksissa. Ikävä kyllä on niin, että dysleksiafontin tarjoaminen kertookin paremmin siitä, että tuotekehityksessä ei ole otettu asioista selvää, sillä tutkimuksesta ei löydy tukea dysleksiafonttien käyttöön (ks. esim. Kuster ym., 2018 & Wery ym. 2017). Ihmetyttää, miksi tätä toimimattomaksi todettua ratkaisua viljellään edelleen, ja myös palvelun hankkineet koulut maksavat kyseisestä ominaisuudesta aivan turhaan.

Moni kakku päältä kaunis, vaan on silkkoa sisältä – Päälle liimattu saavutettavuus ei tee palvelusta toimivaa

Kehottaisin yrityksiä olemaan varovaisia, etteivät hankkisi palveluihinsa/tuotteisiinsa hyvää tarkoittavilta, mutta osaamattomilta toimijoilta esimerkiksi päälle liimattavia saavutettavuuskilkkeitä, tai pahimmassa tapauksessa ostaisi niitä ns. käärmeöljykauppiailta, jotka tietävät itsekin myyvänsä toimimatonta ratkaisua. Erityisiä saavutettavuusominaisuuksia tarjoavat ”accessibility overlay” -tyyppiset ratkaisut eivät ikävä kyllä useinkaan toimi toivotusti ja saattavat myös vaikeuttaa automaattisen saavutettavuustarkistamisen työkalujen toimintaa. (Ks. Law ym., 2020 ja lue lisää aiheesta Overlay Fact Sheet -sivulta). Nuo päälle liimatut saavutettavuusominaisuudet ovatkin kuin pahanmakuisen silkko- eli pettukakun koristelua: tarjoilussa kyllä paljastuu, että ei se sitten niin hyvä ollutkaan.

Nyt tarvitaan saavutettavuusosaamista, jotta tarjolle voisi tulla saavutettavia palveluita

Palveluiden toimittajien olisi viimeistään nyt syytä kääriä hihat ja korjata tuotteidensa saavutettavuusongelmat perusteellisesti, etenkin jos toimittajat haluavat tulevaisuudessakin myydä palveluitaan julkiselle sektorille. Digipalvelulain vähimmäisvaatimukset edellyttävät, että palveluita pitää voida käyttää apuvälineillä, ja käytännössä se tarkoittaa sitä, että perustan pitää olla kunnossa. Kehittäjien pitäisi valita kehitystyössä käyttöön sellaiset komponentit ja kirjastot, joissa saavutettavuus on valmiiksi huomioitu. Eli voisi sanoa, että jos nykyiset komponentit eivät täytä vaatimuksia, kakku olisi nyt leivottava uudestaan, aiempaa paremmista raaka-aineista.

Tässä maailman tilanteessa, jossa ostajatkaan eivät aina osaa testata saavutettavuutta, tai saavutettavaa vaihtoehtoa ei ole edes tarjolla, ei-saavutettava tuote voi vielä käydä kaupaksi. Mutta jos tavoitteet ovat kestävässä ja yhdenvertaisuutta edistävässä liiketoiminnassa, saavutettavuus kannattaa ottaa vakavasti ja kietoa se omankin toiminnan ytimeen ja mitä nopeammin, sen parempi. Palveluiden toimittajien kannattaisi ensisijaisesti satsata oman saavutettavuusosaamisen hankkimiseen: toki osaajia on juuri nyt aika vähän tarjolla ja kouluistakaan niitä ei vielä juuri tule, sillä digitaalinen saavutettavuus sisältyy ohjelmistoalan opintoihin vielä vain satunnaisesti. Tämä pitäisi meidänkin huomioida opetussuunnitelmatyössä! Saavutettavuus pitäisi sisältyä niin ohjelmistojen suunnitteluun, toteutukseen kuin testaukseenkin ja luonnollisesti niiden opetukseen. Osaavia leipureita tarvitaan, kun kakkuja leivotaan.

Lähteet

Kuster, S. M., van Weerdenburg, M., Gompel, M., & Bosman, A. M. (2018). Dyslexie font does not benefit reading in children with or without dyslexia. Annals of dyslexia, 68, 25-42.

Law, C. M., Groves, K., Hoffman, A., Lewis, A., O'Neill, D., & Rowland, C. (2020, October). Panel: Accessibility Overlays. In ICT Accessibility Testing Symposium: Time for Testing in Testing Times (Remote Work, Commerce, Education, Support…) (p. 25).

Wery, J. J., & Diliberto, J. A. (2017). The effect of a specialized dyslexia font, OpenDyslexic, on reading rate and accuracy. Annals of dyslexia, 67, 114-127.

Kirjoittaja on Oulun yliopiston saavutettavuusohjausryhmän ja -työryhmän jäsen ja saavutettavuuden puolestapuhuja jo vuosituhannen vaihteesta lähtien.