Historia voidaan ylittää hyvässä ja pahassa

Ylitse menemisellä tai tuonpuoleisella voi filosofisesti viitata moneen asiaan arkipäiväisestä mystiseen kokemukseen. Voidaan ajatella, että vahva elämys tai tunne on kielen ja käsitteiden ilmaisukyvyn ulottumattomissa. Uskonnollinen kokemus voi mennä ymmärryksemme tuolle puolen. Ehkä maailma itsessään, Ding an sich Immanuel Kantin saksalaista ilmaisua käyttäen, on kielestä ja ymmärryksen kategorioista riippumattomana meille saavuttamattomissa.

Luonnehdinta tunnetun ylittämisestä, toispuoleiseen kurottamisesta, soveltuu myös ajassa elämiseen ja ajalliseen murrokseen. Joskus ryhmä tai yhteiskunta kokonaisuudessaan siirtyy historiallisesti uuteen vanhan ylittävään vaiheeseen.

Kanadalainen intellektuelli, historioitsija ja myös entinen poliitikko Michael Ignatieff kuvaa silminnäkijän äänellä tuntemuksia siitä, kuinka ikuiseksi ajatellun järjestyksen romahdus ja uuden vision nousu lamautti Venäjän vallankumouksen aikana: ”Eräänä päivänä havahduin siihen, että sotilaat olivat muuttuneet, heidän paitansa roikkuivat, vyöt olivat kaulan ympärillä ja he söivät auringonkukan siemeniä: kaikki oli yhtäkkiä likaista päivästä toiseen … tahto vastustaa oli hävinnyt sen myötä, kun he olivat todenneet historian kääntyneen heitä vastaan.”

Tyypillinen kehityskaari tuntuu olevan uudistuksen tai uuden ajatuksen kiivaan vastustuksen hiipuminen, sitten sen hyväksyminen ja lopulta sen omaan toimintaan ja ajatteluun sulauttaminen. Historia on täynnä sekä suhteellisen harmittomia pieniä siirtymiä että syvästi traagisia suuria vanhan ylityksiä.

Ajatellaanpa vaikka sitä, kuinka vuosikymmenten jarruttelusta huolimatta Suomessa 1970-luvulla käytännössä kaikista yhteiskunnallisista vaikuttajista tuli hyvinvointivaltion kannattajia. Toisin päin ajateltuna Britanniassa New Labour oli imenyt itseensä työväenpuolueelle lähtökohtaisesti vastenmielisen thatcherilaisen tosiuskon markkinavoimien siunauksellisuuteen 1990-luvun lopulle tultaessa.

Traaginen, ja monta kertaluokkaa käsittämättömämpi, muodonmuutos on syvästi demokraattisen Weimarin Saksan kuoriutuminen totalitaariseksi ja kansallissosialistiseksi. Tätä ajatteleva kohtaa ikään kuin kantilaisen transsendentaalisuuden, käsityskyvyn rajan, kahdella tapaa. Miten sivistyksen yhteiskunnasta tuli barbaarinen valtio? Ja miten sitä seuraava kansanmurha oli ylipäätään mahdollista toteuttaa inhimillisestä näkökulmasta ajatellen?

Uudelle historialliselle askelmalle kohonneen muutoksen jälkeen pelikenttä ja mielekkään keskustelun säännöt ovat uudet ja entisestä epätavallisesta tulee tavallista. Kukapa olisi murehtinut sosiaaliturvan ja peruskoulun olemassaoloa 1970-luvun lopun Suomessa. Huolelle rikkaiden rikastumisesta oli toisaalta vain vähän sijaa 1990-luvun lopun länsimaissa.

Juutalaisten kohtalon murehtimiselle ei ollut tilaa 1930-luvun saksalaisessa todellisuudessa. Oli hengenvaarallista pitää ääntä yrittämisen oikeudesta 1920-luvun puolivälin Neuvostoliitossa.

Luoko nyt alkava vuosikymmen taas jonkin uuden historiallisen todellisuuden, jonka jälkeen kaikki on toisin? Huomionarvoista on esimerkiksi se, kuinka Britannia tuntuu siirtyneen eteenpäin Brexit-kiistassaan. Kriitikot ovat poistuneet parlamentista, ja toisella kansanäänestyksellä ei ole enää lainkaan tuulta purjeissa. Hengästyttävän värikkäät parlamentaariset jännitysnäytelmät lienevät takana. Brexit on nyt tosiasia ja se kehystää kaikkia tulevia keskusteluita.

Atlantin toisella puolella voi olla tapahtumassa vieläkin merkittävämpi siirtymä presidentin vaalien vauhdittamana. Trumpin myötä vuosikymmeniä jatkunut rodullisen tasa-arvon, demokratian, ihmisoikeuksien ja länsimaisten arvojen korostus on vaihtunut syrjivään, demokraattisia instituutioita vähättelevään ja kaikkea kanssakäymistä kauppatavarana pitävään retoriikkaan maan johdossa. Vastalauseet hänen omassa puolueessaan ovat vaienneet.

Historia nytkähtäisi Bernie Sandersin voittaessa aivan toiseen suuntaan. Sandersmi muuttaisi näkemyksemme aikamme ongelmista ja niiden ratkaisuista radikaalisti toisenlaiseksi. Ympäristökysymykset muun muassa korostuisivat.

Historiallisen tilanteen ylitys ei ole välttämättä progressiivinen askel, vaan se voi yhtä hyvin olla myös käänne huonompaan.

Omasta puolestani en haluaisi herätä Venäjän vallankumousajan sotilaan tavoin tunteeseen, että historia on kääntynyt vastaan, jos tuleva vuosi sementoi trumpilaisen todellisuuskäsityksen ensin Yhdysvalloissa, ja sen jälkeen, ken tietää, muuallakin maailmassa. En voi silti välttyä tunteelta, että tästä on merkkejä ilmassa.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 21.1.2020

Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian professori Oulun yliopistossa.