Iso-Britannia tarjoaa opettavaisen farssin – suvereenisuus on suhteellista

Astuessani lentokoneeseen ajattelin, että tulee jännittävä matka. Enää kaksi päivää sopimuksettomaan brexitiin. Ihmiset varmasti hamstraavat lääkkeitä, Parman kinkkua ja vessapaperia logististen ongelmien pelossa. Kenties jotkut lähtevät kaduille ilmaisemaan tyytymättömyyttään. Kuutisen tuhatta virkamiestä ja tuhansia sotilaita oli asetettu valmiuteen. Hätätilakomitea Cobra vahti silmä kovana tilanteen kehittymistä. Mahtavatko lentokoneetkaan enää lentää?

Illalla ilmoitettiin, että eropäivää on lykätty toistamiseen. Myönnän tunteneeni pientä pettymystä, sillä lykkääminen esti historiallisen hetken silmin näkemisen. Toisaalta oli helpottavaa, että levottomuuksilta vältyttiin ja että tälle vangitsevalle draamalle ei tullut vieläkään loppua.

Sanotaan, että rakkaalla lapsella on monta nimeä. Niin on brexitilläkin, vaikka kyseessä onkin erolapsi, jota vasta synnytetään. On arvuuteltu, syntyykö pehmeä, kova vai tosi kova brexit? Ehkä hallittu, sopimukseton tai hallittu sopimukseton brexit? Mahdollisesti Norjan malli tai Kanada plusplus? Vai unohdetaanko koko juttu? Tolkun saaminen eri vaihtoehdoista vaatii samanlaista nyanssiherkkyyttä, jota oli takavuosien Neuvostoliitto-asiantuntijoilla kremnologeilla. Brexologit joutuvat elämään vielä jännityksessä, sillä britit päätyivät harkinta-ajan pidentämiseen: brextensioon.

Ei epäilystäkään, että demokratian kunnioitus on se todellinen brexit-moottori. Koska kansanäänestyksessä äänestettiin eron puolesta, uudestaan äänestäminen olisi syvästi epädemokraattista. Ilmeisesti samasta syystä hallitus äänestytti kansanedustajia neuvottelemastaan sopimuksesta kolme kertaa, ja harkitsee neljättä äänestystä.

Samaan aikaan kaikkien parlamenttien äiti Lontoossa päätti ottaa ohjat käsiinsä kyvyttömältä hallitukselta ja etsiä itsenäisesti kompromissiratkaisua. Kolmestakymmenestä aloitteesta puhemies John Bercow rajasi vähäiset kuusitoista linjausta debatoitavaksi. Tarkkaakin tarkemmalla huutoäänestyksellä päädyttiin äänestämään kahdeksasta ehdotuksesta laskemalla eri huoneisiin jakautuneiden edustajien pääluku. Asiaan saatiinkin selko: mikään vaihtoehto ei käy!

Kovan brexit-linjan kannattaja konservatiivien Jacob Rees-Mogg on kuvannut itseään kansan mieheksi. Etonin yksityiskoulun kasvatin kansanomaisuutta alleviivaa hänen piikkinsä edustajatoverin ”wykehamilaisuudesta” parlamentin keskustelussa: kollega esitti Rees-Moggin mukaan hyvin älykkään pointin, mutta oli perusteellisesti väärässä. Kukapa ei tietäisi, että ”Wykeham” viittaa 1300-luvulla perustettuun sisäoppilaitokseen Winchester Collegeen? Kuuden lapsen isä on myöntänyt, ettei ole vielä joutunut vaihtamaan vauvan vaippaa, eikä ole varmaa, mahtaisiko se edes onnistua. Merkillistä kyllä, Rees-Mogg tunnetaan myös ”arvoisana 1700-luvun edustajana”.

Brexitillä on tavoiteltu tilannetta, jossa Britannialla olisi mahdollisuus solmia vapaakauppasopimuksia ympäri maailmaa ja ylipäätään palauttaa valta takaisin itselle. Ensiaskeleet tällä tiellä on hyvä ottaa irtoamalla maailman suurimmasta vapaakauppa-alueesta ja jättäytymällä EU:n armoille harkinta-ajan jatkamisen suhteen.

Pohdin, kuka on käsikirjoittanut tämän tositeevee-draaman? Käsikirjoittajalla on selvästi huumorintajua ja taitoa, sillä viikoittain etenevien kohtauksien ennakoiminen on mahdotonta kokeneellekin katsojalle. Brexit on niin koukuttavasti kirjoitettu, että huhujen mukaan jalkapallo-otteluilla ja Netflix-draamoilla on vaikeuksia kilpailla katsojista.

Tieteen termipankin mukaan ”farssissa henkilöhahmot ja tilanteet ovat liioiteltuja ja yllättävät, epätodennäköiset ja absurdit tapahtumat tavanomaisia. Juoni on usein mutkikas ja etenee nopeasti”. Joskus totuus tulee paremmin esiin liioittelun ja huumorin kautta. Brexit-farssistakin löytyy opetus: suvereenisuus on suhteellista. Kipuilu ero-sopimuksen sisällöstä ja ajankohdasta heijastaa tätä. Itsenäisyyttä voi kyllä korostaa syvällä rintaäänellä, mutta absoluuttinen suvereenisuus tarkoittaisi kaikkien sidonnaisuuksien yläpuolella olevaa määräysvaltaa tai täydellistä eristäytymistä. Kansainväliset sopimukset merkitsevät täydestä päätösvallasta luopumista, mutta vastineeksi saadaan yleensä jotain. Esimerkiksi tulliliitossa ei voi päättää tullimaksuista, mutta se mahdollistaa tavaroiden helpomman liikkuvuuden ja edullisemmat hinnat.

Toinen opetus on banaalilta kuulostava ajatus, että politiikka on monimutkaista. Yksinkertaistaminen ja kaksijakoiset asetelmat johtavat kuitenkin helposti farssiin, ja pahimmillaan tragediaan. Toivottavasti uusi eropäivä ei ole enteellinen tässä kansakunnan kokoisessa näytelmässä. Britannian on tarkoitus irtautua EU-liitosta noitien ja luurankojen yönä halloweenina lokakuun lopussa.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 16.4.2019

Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian professori Oulun yliopistossa.