Jarkko Saarisen kirje Adolf Erik Nordenskiöldille: "Kaikki ei ole hyvin Adolf"

Hyvä Adolf Erik Nordenskiöld,

Terveiset synnyinmaastanne, yhä tyypillisemmiksi käyvien lumettomien ja loskaisten alkutalvien maisemista. Sallittehan sinuttelun, aatelisista sukujuuristanne ja vapaaherran asemastanne huolimatta.
Painting of Adolf Erik Nordenskiöld

Viimeksi kun olen puhunut sinusta ja tekemisistäsi se on tapahtunut ulkomailla, edellisen kerran Moskovassa vuonna 2015. Tuolloin Venäjän Maantieteellinen Seura täytti 170 vuotta ja Pietarista oli siirretty seuran historiaa ja toimintaa kuvaava pienimuotoinen näyttely Hotelli Ritz-Carltonin tiloihin, lähelle Kremliä. Näyttelyä ja illallista isännöi Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigu, joka toimii myös seuran puheenjohtajana. Sinua tämä ei ehkä huolestuttaisi, sillä olivathan seuran ensimmäiset aikalaisesi puheenjohtajat suurruhtinaita, hallinnollisen ja poliittisen esivallan edustajia.

Kuten hyvin tiedät, Venäjän Maantieteellinen Seura on toimintansa alusta asti pyrkinyt edistämään tutkimusmatkailua ja maantieteellistä harrastuneisuutta muun muassa merentutkimuksen ja etnografian aloilla. Vastaanotithan itsekin Seuran korkeimman Konstantinin Mitalin vuonna 1878 ansioistasi arktisen alueen ja Siperian rannikon tutkimusmatkoistasi. Siten minulle ei ollut yllätys nähdä kuvasi ja joitakin laatimiasi karttoja Moskovan näyttelyn vitriinissä, jossa sinut esiteltiin suurena venäläisenä tutkimusmatkailija. Kysyin näyttelyä esittelevältä intendentiltä, että oliko professori Nordenskiöld todella venäläinen tutkija ja tutkimusmatkailija? Vastaus oli lyhyt: ”Tietysti.”

Moskovan keskustelua edeltävänä vuonna puhuin sinusta Arlingtonissa, Yhdysvaltojen kansallisen tiedesäätiön tiloissa, jossa kansainvälinen paneelimme arvioi monitieteisen arktisen tutkimuksen hankkeita kansallisille rahoittajille. Eräs rahoitushakemus kohdistui Koillisväylän merenkulun olosuhteiden ja tulevaisuuden arviointiin. Siinä viitattiin alueen tutkimuksen ruotsalaiseen pioneeriin: Sinuun.

Niin, suomalainen, venäläinen vai ruotsalainen? Vai kaikkea tätä? Vaikka kansakuntia ja kansallisia identiteettejä luotaessa maljat ja hurme usein läikkyvät, niin luulen, ettet kosmopoliittina olisi kiinnittänyt kansallisuuteen huomiota siinä määrin kuin jotkut myöhemmät urastasi ja vaiheistasi kirjoittaneet henkilöt ovat tehneet. Näin siitäkin huolimatta, että vuoden 1857 Aleksanterin yliopiston promootiossa nostit ultimustohtorina maljaa, kovaäänisesti epäillen Suomen asemaa ja tulevaisuutta Venäjän osana ja samalla toivoit kiinteämpää suhdetta Ruotsiin. Ja kun et suomalaisena suostunut anteeksipyyntöön kotimaasi esivallalle, sait karkotuksen Ruotsiin. Siellä tieteellinen urasi ja tutkimusmatkailusi sai tuulta purjeisiin. Jo seuraavana vuonna sinut nimitettiin professoriksi ja teit ensimmäisen tutkimusmatkasi Huippuvuorille.

Se että kansakunnat nyt kilvan omivat sinua kertoo arvostuksestasi. Olet kiistatta kuuluisin – sanottakoon nyt vaikkapa – suomalaissyntyinen tutkimusmatkailija. Muista aikalaisista ja monista myöhemmistä tutkimusmatkailijoista poiketen olit myös vakavasti otettava tutkija. Sait tieteellisen koulutuksesi Helsingissä, aluksi luonnontieteisiin ja erityisesti mineralogiaan ja geologiaan liittyen. Myöhemmin kiinnostuit muun muassa luonnonhistoriasta, paleobotaniikasta, maantieteestä, eläintieteestä, kansatieteestä ja kartografian historiasta. Olit todellinen tieteen renessanssi-ihminen, joka innostui helposti uusia asioista ja niiden yhteyksien tarkastelusta. Otit rohkeasti kantaa ja teoretisoit. Nykyinen kapea-alaisuuteen perustuva huippututkimuksen tavoittelu saisi sinulta uskoakseni jyrkän tuomion. Toisaalta olit aikaasi edellä tutkimuksen rahoittamisessa, hankithan rahoituksen matkoillesi ja tutkimusaineistojen keräämiselle yliopiston ulkopuolisilta sponsoreilta. Olit myös nykytutkijoille tyypillisesti tuottelias julkaisija, käsittäähän kirjallinen tuotantosi lähes 200 nimikettä.

Yllättyisit jos tietäisit, että keräämäsi karttojen ja maantieteellisten teosten kokoelma kuuluu Unescon mukaan ihmiskunnan merkittävimpiin tiedonlähteisiin. Tai ehkä kokoelman arvo oli sinulle jo aikanaan päivänselvää. Niin tai näin; kokoelmasi, mukaan lukien suurella vaivalla ja rahalla hankkimasi 24 000 karttaa, sijaitsee nykyisin Helsingin yliopiston kirjastossa, jonne se ostettiin Ruotsista heti kuolemasi jälkeen. Varat yliopistolle sen ostoon järjesti Venäjän keisari Nikolai II. Ruotsalainen, suomalainen vai venäläinen - mitä väliä sillä on. Etevät tutkijat ovat aina liikkuneet ja olleet kansainvälisiä.

Sinua pidetään vaativimmat kansainväliset mitat täyttävänä löytöretkeilijänä, purjehdithan ensimmäisenä Pohjois-Norjasta Beringinsalmeen, Euroopasta Aasiaan johtavan pohjoisen Koillisväylän läpi. Samaa Koillisväylän kesyttämistä oli yritetty jo kolme sataa vuotta, mukana muun muassa sellaisia nimiä kuin James Cook. Mutta Sinä teit sen! Tiedän ettei matka ja sen rahoituksen järjestäminen olleet helppoja, ja juuri kun olit kesän 1878 loputtua pääsemäisilläsi Vega -laivalla Beringinsalmeen, jäittekin jäihin kiinni 10 kuukaudeksi, vain kahden päivämatkan päähän jäistä vapaasta salmesta! Nykykielellä sen oletettaisiin ’syöneen miestä’, mutta olit varautunut tähänkin mahdollisuuteen. Kukaan muu kuin laivanväki ja paikalliset tšuktšit eivät tienneet kohtalostanne.

Kun viimein pääsit Beringinsalmen kautta Japanin Jokohamaan, sähkötit vaimollesi Annalle ”Kaikki hyvin. Adolf”.

Se mistä sinua ei tunneta, vaikka ehdottomasti pitäisi, on aktiivinen ja edistyksellinen luonnonsuojeluajattelusi. Esitit jo vuonna 1880 kansallispuistojen perustamista Pohjoismaihin, vain kahdeksan vuotta maailman ensimmäisen kansallispuiston perustamisesta Yhdysvaltojen Yellowstoneen. Sinun ehdotustasi, joka sisälsi suuren huolen ihmistoiminnan kiihtyvästä tunkeutumisesta kaikkialle ja viimeisten erämaiden häviämisestä, onkin verrattu yhdysvaltalaisten George Perkins Marshin ja Aldo Leopoldin ajatuksiin ja teoksiin.

Olit huolissasi millaista luontoa, jos mitään, jätämme tuleville sukupolville koettavaksi. Voi, jospa tietäisit nykyisestä monimuotoisuuden häviämistahdista ja lajien sukupuuttoaallosta. Saati aiheuttamastamme ilmastokriisistä. Jos kulkisit nyt läpi alati jäistä ohenevan Koillisväylän, tutustuen Siperian rannikon ympäristökatastrofeihin, alkuperäisasukkaiden tilaan ja kapeneviin elinmahdollisuuksiin, epäilen ettet tekstaisi kotiin viestiä ’Kaikki hyvin’.

Kaikki ei ole hyvin Adolf, ei etenkään rakastamallasi arktisella alueella, jossa ilmastonmuutoksen vaikutusten ennakoidaan muodostuvan vakavimmiksi. Arktinen alue on lämmennyt jo pitkään yli kaksi kertaa nopeammin kuin muu maailma keskimäärin. Mutta uskon, ettet jäisi toivottomuuden tilaan tai kieltäisi ongelman olemassa oloa. Ja toisin kuin niin moni muu keski-ikäinen tai vanhempi mies, et kyynistyisi nykyiseen elämäntapaamme liittyvien radikaalien muutostarpeiden ja hiilineutraalisuuden vaatimusten edessä tai suhtautuisi alentuvasti uudesta kotimaastasi nousseeseen koulukapinaan. Sen sijaan nostaisit purjeet yhdessä tämän maailman gretathunbergien kanssa, etsien väylää kohti kestävämpää uutta maailmaa. Sitä ehtymätöntä innostustasi, peräänantamatonta ratkaisunhakukykyäsi ja vastuuta kanssakulkijoista ja tulevista sukupolvista tämä maailma todella kaipaa.

Lämpimin terveisin,
Jarkko Saarinen

Tiedekirjeet-blogisarjassa julkaistaan Oulun yliopiston tutkijoiden kirjoittamia kirjeitä menneisyyden suurille tieteentekijöille ja merkkihenkilöille. Kirjeet juhlistavat Oulun yliopiston 60-vuotista taivalta ja ottavat kantaa mielenkiintoisiin ilmiöihin, historian suuriin hetkiin sekä yhteiseen tulevaisuuteemme.

Jarkko Saarinen on maantieteen professori Oulun yliopistossa. Hän tutkii matkailun, kehityksen ja paikallisuuden suhdetta, luontopolitiikkaa ja kestävän kehityksen kysymyksiä arktisella alueella ja globaalissa etelässä.