Keuhkorakkuloiden vaurio yhdistää virusinfektioita ja harvinaisia keuhkosairauksia

Keuhkorakkuloiden diffuusi eli epätarkkarajainen vaurio on tavallisin keuhkovaurion tyyppi virusinfektioiden aiheuttamissa vaikeissa keuhkosairauksissa. Tuoreimmat havainnot aiheesta ovat tältä keväältä, sillä COVID-19 infektioon menehtyneillä on todettu keuhkorakkuloiden vauriota. Saman tyyppistä keuhkorakkuloiden vauriota tavataan myös potilailla, jotka kärsivät harvinaisen ns. interstitiaalisen keuhkosairauden äkillisestä pahenemisvaiheesta.

Interstitiaaliset keuhkosairaudet ovat laaja ryhmä sairauksia, joille on tyypillistä vaurioalueen sijaitseminen keuhkojen perifeerisissä osissa eli keuhkorakkuloissa, joita kutsutaan myös alveoleiksi. Keuhkorakkuloiden tehtävänä on mahdollistaa hengitysilman hapen kulkeutuminen verenkiertoon rakkuloiden seinämissä sijaitsevien hyvin pienten verisuonien kautta. Keuhkorakkuloiden sisäpintaa verhoaa solukko, jota nimitetään alveoliepiteeliksi. Tieteellisessä kirjallisuudessa keuhkorakkuloiden seinämien solunulkoista osaa kutsutaan interstitiumiksi, mistä johtuu sairausryhmän nimi. Interstitiaalisia keuhkosairauksia sairastavat muodostavat melko tavallisen potilasryhmän keuhkosairauksien klinikoissa, ja heitä tavataan myös terveyskeskuspotilaiden joukossa.

Tutkimusryhmämme on tutkinut yli 20 vuoden ajan interstitiaalisia keuhkosairauksia, joihin kuuluvat myös keuhkofibroosit, joiden yleisin tyyppi on idiopaattinen keuhkofibroosi. Osalle interstitiaalisia keuhkosairauksia sairastavista ilmaantuu äkillisiä pahenemisvaiheita, jotka saattavat johtaa kuolemaan jopa sairauden varhaisvaiheissa. Oulun yliopistollisen sairaalan potilasaineistoon kohdistuvan, LL Johanna Salosen väitöskirjatutkimukseen kuuluvan tutkimuksemme perusteella tiedämme, että idiopaattista keuhkofibroosia sairastavista selviää elossa äkillisistä pahenemisvaiheista vain noin puolet, kun muista interstitiaalista keuhkosairauksista kärsivät selviävät hengissä paremmin.

Usein virusinfektioiden aiheuttamien keuhkomuutosten yhteydessä käytetään sanaa keuhkokuume, vaikka keuhkorakkuloiden vaurio ei ole sama asia kuin esimerkiksi bakteerin aiheuttama keuhkokuume. Keuhkorakkuloiden vaurion kuvasi jo vuonna 1919 E. W. Goodpasture tutkittuaan mikroskoopilla influenssaan eli espanjantautiin menehtyneiden henkilöiden ruumiinavauksessa otettuja keuhkonäytteitä. Jo tuosta 100 vuotta sitten tehdystä alkuperäistutkimuksesta on luettavissa vauriolle tyypilliset kudosmuutokset kuten ”hyaliininen (läpinäkyvä) materiaali keuhkorakkuloissa ja aivan pienimmissä keuhkoputkissa”. Sittemmin on havaittu, että vauriot keuhkorakkuloiden pintasolukossa ja verisuonia reunustavassa solukossa johtavat näiden haitallisten hyaliinikalvojen muodostumiseen. Vastaavia muutoksia on todettu muidenkin influenssavirusinfektioiden yhteydessä mukaan lukien 2000-luvulla esiintyneet sika- ja lintuinfluenssat. Myös SARS:iin menehtyneillä on havaittu keuhkorakkuloiden vauriota.

Olisi houkuttelevaa ajatella, että virusinfektiot voisivat olla interstitiaalisten keuhkosairauksien äkillisen pahenemisvaiheen taustalla, sillä molemmissa keuhkovaurion tyyppi on samanlainen. Asiaa on jo jonkin verran maailmalla tutkittukin, vaikkakaan teoriaa tukevia yksiselitteisiä löydöksiä ei ole tehty. Interstitiaalisten keuhkosairauksien äkillisen pahenemisvaiheen syy on edelleen avoin. Samoin ei tunneta myöskään sitä, miksi pieni osa COVID-19:n aiheuttamaan infektioon sairastuneista saa keuhkorakkulavaurion vaikean muodon. Tutkimusta kannattaa kuitenkin edelleen jatkaa. Mikäli onnistuisimme selvittämään keuhkovaurion laukaisevia tekijöitä sekä löytämään niitä ehkäisevän hoidon, pystyisimme ehkä estämään keuhkorakkulavaurion etenemisen niin virusinfektioissa kuin interstitiaalisten keuhkosairauksien äkillisissä pahenemisvaiheissa.

Tutkimusryhmämme tutkii interstitiaalisten keuhkosairauksien pahenemisvaiheita sairaaloiden potilasrekisteriaineistoista ja potilailta tutkituista keuhkokoepaloista.

Kirjoittaja: Professori Riitta Kaarteenaho, Oulun yliopisto



Kaarteenahon tutkimus kohdistuu vaikeiden keuhkosairauksien patogeneesin ja fibroosiprosessin mekanismien tutkimiseen. Erityisen mielenkiinnon kohteena koko hänen tutkimusuransa ajan ovat olleet keuhkofibroosit, erityisesti idiopaattinen keuhkofibroosi.