Missä ei sana auta – siellä tarvitaan lauseita

Puhe on kenttäpoliisille työkalu samoin kuin ovat alkometri, nopeustutka ja käsiraudat. Yhteistä työkaluille on, että onnistunut ja tarkoituksenmukainen käyttö edellyttää teknistä osaamista ja tilannetajua.

Tärkein työkalu on puhe: ”Poliisin tulee ensisijaisesti neuvoin, kehotuksin ja käskyin pyrkiä ylläpitämään yleistä järjestystä ja turvallisuutta” (Poliisilaki 872/2011). Kielen ja vuorovaikutuksen tutkijan työpöydällä neuvo, kehotus ja käsky ovat toimintaehdotuksia, mutta yksiselitteistä ei ole, millaisen kielellisen muodon kukin saa järjestyksenpitotehtävissä.

Sanoista lauseiksi

Seis, maahan, mulle – yksisanaiset toimintaehdotuksetovat viestin välittymisen näkökulmasta ongelmattomia. Tällaisia puheenvuoroja voisi luonnehtia tehokkaiksi, jos puhujana olisi komentaja sotilasjoukkueelle, omistaja koiralleen tai lapsi vanhemmalleen. Lyhyt ja ytimekäs, ei jätä tulkinnan varaa. Tehokkuuden taustalla piilee kuitenkin osallistujien halu toimia yhdessä. Osapuolet ovat suuntautuneet yhteiseen päämäärään, eikä esimerkiksi puheen töksähtävä sävy aiheuta erimielisyyksiä.

Vaikka viesti menee perille näinkin, toivomme toisiltamme kohteliasta ja kunnioittavaa kielenkäyttöä. Edellytämme, että vanhetessaan lapsetkin laajentavat pyyntöjään lauseen muotoon. Lause on vuorovaikutuksen perusyksikkö, ja perinteisestä koulukieliopista muistamme, että käskylauseella käsketään, kysymyslauseella kysytään ja väitelauseella väitetään. Näin ei tietystikään ole ihmisten välisessä keskustelussa, vaan esimerkiksi pyynnön voi muodostaa kaikilla lausetyypeillä: kaada minullekin kahvia, kaadatko minullekin kahvia, minä(kin) haluan kahvia.

Lauseet eivät muodostu sattumanvaraisista sanoista, ja lauseen sisältämien sanojen järjestyksestä puhutaan syntaksina, (syn ’yhdessä, kanssa’ ja taxis ’järjestys’). Sama käsite voi kuvata esimerkiksi kodin sisustuksessa käytettävien huonekalujen funktionaalista järjestystä (Shore 2020: 30). Eihän ole tehokasta ja tarkoituksenmukaista, jos sohva sijoitetaan oven eteen. Sanavalinnat järjestyvät lauseiksi, joilla tehdään vaihtokauppaa tiedosta ja toiminnasta: minä puhujana haluan, että sinä kuulijana toimit tai olet toimimatta (Lauranto 2015: 56). Yksi lause ei aina riitä, ja yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitotehtävissä tarvitaan lisää lauseita.

Lauseista vuoroiksi, vuoroista vuorovaikutukseen

Kiinnostukseni poliisilain kolmiosaista puhetoimintoluetteloa kohtaan on säilynyt vuodesta toiseen: mitä, miten ja missä tilanteessa? Ja eikö poliisin kannattaisi joskus kysyä, ehkä pyytääkin? Kieliopista löytyy käskylause, mitä ovat neuvo ja kehotus?

Yhteistoiminnan näkökulmasta eivät ainakaan yksittäisiä sanoja, mutta eivät myöskään yksittäisiä lauseita. Kuviteltu kehotus järjestyshäiriötehtävällä voisikin kuulua seuraavasti: Päivää, poliisi on paikalla. Olemme saaneet ilmoituksen, että täällä on kova meteli. Laskekaa äänentasoa tai siirtykää toisaalle.

Poliisin toimintaehdotukset voivat siis olla laajempia kokonaisuuksia, joista on mahdollista määritellä eri rakenneyksiköille erilaisia sosiaalisia toimintoja. Järjestyksenpitopuheeseen kuuluu esimerkiksi tervehdyksiä, esittäytymisiä, perusteluja, varsinaisia toimintaehdotuksia, ehkä joskus varoituksia.

Mutta edellä esitetty kuvitteellinen lauseiden helminauha ei luultavimmin toteudu aidossa vuorovaikutuksessa, koska osapuolet reagoivat toistensa puheeseen; vuorovaikutus on vuorottaista vuoroilla vaikuttamista. Tervehdykseen vastataan tervehdyksellä, ja toisinaan osallistuvat saattavat puhua toistensa päälle. Vaikka poliisilla on hälytystehtävällä tarkkarajainen päämäärä, esimerkiksi että meteli pitää saada loppumaan, toimenpiteen kohteeksi joutunut henkilö saattaa olla asiasta eri mieltä ja vaatia perusteluita, tai joskus jopa tiedustella, mitä tapahtuu, jos poliisin toimintaehdotusta ei noudata.

Toimintaehdotuksen esittämiseen ja sen tulkintaan liittyy kiistatta paljon muutakin kuin lauseen tai lauseiden muoto. Osallistujat tulkitsevat muun muassa toistensa äänenkäyttöä, katseen suuntautumista, kehollista toimintaa, esineiden käyttöä ja tilaan sijoittumista.

Vanha mainos, jossa poliisi heiluttaa pamppua ja sanoo: Missä sana ei auta, siellä tarvitaan.
Vuonna 1932 Suomen Gummitehdas Oy mainosti Suomen Poliisilehdessä pamppua mainoslauseella ”Missä ei sana auta siellä tarvitaan Nokian kumipamppua”. Osa mainoksesta. Kuva: Poliisimuseon arkisto

Neuvo, kehotus ja käsky

Kokenut kenttäpoliisi tai nojatuolilingvisti kykenee ilman suuria ponnisteluja muodostamaan todentuntuisia esimerkkejä poliisilaissa mainituista toimintaehdotuksista. Väitän, että hankalampaa on, jos neuvon, kehotuksen ja käskyn lisäksi pitäisi muodostaa – ja määritellä – pyyntö, ehdotus, suositus ja komento. Paljon riippuu tilanteesta, sanotaan.

Poliisin on toimittava asiallisesti, puolueettomasti, yhdenvertaista kohtelua ja sovinnollisuutta edistäen, tehokkaasti ja tarkoituksenmukaisesti (Poliisilaki 872/2011 § 6). Samanaikaisesti tehokas, sovinnollinen ja asiallinen järjestyksenpitopuhe kiehtoo vuorovaikutuslingvistiä. Tällaisten lainsäädösten kohdalla on hyvä muistaa, että laki ohjaa mutta yksittäinen poliisi tulkitsee ja soveltaa. Tehokkuuttakin voi lähestyä vastakkaisista suunnista: vaikka kovalla äänellä karjaistu seis kuulostaa tehokkaalta, on muistettava, että vastapuoli ei välttämättä tiedosta paikalle saapuvan poliisin projektia: siis kuka puhuu, kenelle, miksi? Voidaan ajatella, että järjestyksenpitopuhe menettää tehokkuutensa, jos puhekumppanin halukkuus yhteistyöhön karisee töksähtävän sävyn vuoksi.

Ei pampulla vaan puheella

Vuonna 1932 Suomen Gummitehdas Oy mainosti Suomen Poliisilehdessä pamppua mainoslauseella ”Missä ei sana auta siellä tarvitaan Nokian kumipamppua”. 1930-luvulla Valtion poliisikoulun opetuksessa ei kiinnitetty huomioita kommunikointi- tai ongelmanratkaisutaitoihin (Jansson 2018: 66). Poliisimuseo luonnehtiikin tuon ajan poliisin ohjesääntöä seuraavasti: ”välttäkää liiallista puheliaisuutta kansalaisille, jotta vältytään turhilta väärinkäsityksiltä.” 35 vuotta pamppumainoksen jälkeen Suomessa säädettiin ensimmäistä poliisilakia, ja vuonna 1958 neuvon, kehotuksen ja käskyn ensisijaisuus kirjattiin komiteamietintöön.

Vuonna 2024 Suomessa yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitotehtäviin siirtyy Poliisiammattikorkeakoulusta valmistuneita moniosaajia. Liiallisen puheliaisuuden välttämisen olen todistanut vääräksi työskennellessäni vierailevana tutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. Väitöstutkimukseeni osallistuneet nuoremmat konstaapelit ovat analysoineet kanssani simuloitujen poliisitehtävien vuorovaikutusta – he ovat siis osoittaneet valmiutta puhua puheesta ja sen merkityksestä. Työtä silti riittää, tiedämme toistaiseksi hämmästyttävän vähän yhteiskuntamme järjestyksenpitopuheesta (Pehkonen 2022)

Tiedostan, että rauhanomainen yhteiskuntakin voi kohdata tilanteen, jossa ”naamiot on riisuttu” ja siten puheet puhuttu. Tilastojen valossa valvonta- ja hälytyssektorilla työskentelevät poliisit kohtaavat kuitenkin useammin tilanteita, joissa jokainen äännähdys, sana, lause, ilme, ja ele ovat osaltaan rakentamassa luottamussuhdetta julkista valtaa käyttävän organisaation ja kansalaisten välille (Poliisi: valvonta ja hälytystoimen tilastot).

Kirjoittajat

Antti Kannisto
Väitöskirjatutkija
Kielet ja kirjallisuus
Oulun yliopisto

FM Antti Kannisto toimii väitöskirjatutkijana ja vierailevana tutkijana Poliisiammattikorkeakoulussa. Hänen väitöstutkimusta rahoittaa Koneen Säätiö.