Pakolaisten kohtaaminen vaatii kielellistä sensitiivisyyttä

Kielellisellä sensitiivisyydellä tarkoitan toisaalta ymmärrystä hahmottaa, millaisia vaikutuksia omilla kielellisillä valinnoilla on, ja toisaalta empatiaa muiden ihmisten kieliympäristöstä johtuvia tunteita kohtaan. Vuorovaikutustilanteissa luomme aktiivisesti kieliympäristöä, johon vastaanottaja joutuu ja joka voi herättää hänessä tunteita. Kieliympäristöön kuuluvat luonnollisesti myös kirjoitetut tekstit, median kieli jne., ja kielellistä sensitiivisyyttä tarvitaankin paitsi kasvokkaisissa vuorovaikutustilanteissa myös viranomaiskielessä, erilaisten kaupallisten toimijoiden ja medioiden kielenkäytössä sekä muissa julkisissa teksteissä.

Johdan Suomen Akatemian rahoittamaa hanketta Kieli ja sosiaalinen vuorovaikutus sodassa ja maanpaossa. Tässä esittämäni näkemykset ovat kuitenkin omiani, ja vaikka ammennan hankkeen tutkimusaineistosta, puhun asioista, joita emme vielä ole syvällisesti tutkineet. Käytän tässä kirjoituksessa esimerkkinä Suomen ukrainalaispakolaisia, mutta tässä kuvattu ilmiö voi koskea myös muita.

Ukrainalaiset muodostavat tällä hetkellä maamme 6. suurimman kieliryhmän (suomen-, ruotsin-, venäjän-, viron- ja arabiankielisten jälkeen), ja vuonna 2022-23 tekemämme kyselyn mukaan n. kaksi kolmasosaa heistä aikoi jäädä Suomeen. Vaikka monet ukrainalaiset käyttävät arjessa venäjää – jotkut jopa enemmän kuin ukrainaa – he identifioituvat ukrainalaisiksi, eivät venäläisiksi (toisin kuin esim. monet vironvenäläiset). Ukrainaa pidetään kaikkien ukrainalaisten yhteisenä äidinkielenä, ja tekemämme kyselyn perusteella 92 % Suomessa asuvista ja oleskelevista ukrainalaisista pitääkin äidinkielenään ukrainaa. Vajaa kolmannes vastaajista on valinnut myös venäjän äidinkielekseen, mutta vain 8 % pelkän venäjän. Tämä osoittaa vääräksi sen Suomessakin sitkeänä kiertävän väitteen, että sodan jaloista paenneet ukrainalaiset olisivat ”valtaosin venäjänkielisiä”. Sodan vuoksi moni ei enää halua käyttää venäjää, ja ukrainalaisten parissa onkin käynnissä laajamittainen kielenvaihto, kun ihmiset pyrkivät korvaamaan venäjän ukrainalla arjessaan. Kielenvaihdon taustalla on toisaalta venäjän kielen assosioituminen hyökkääjävaltioon ja toisaalta Venäjän ukrainan kieltä vastaan kohdistaman hybridivaikuttamisen vastustaminen. Venäjän hyökkäyssotaa käydään nimittäin paitsi rintamalla myös mielipidevaikuttamisen kautta. Venäjän hallinto suoltaa materiaalia, jonka mukaan ukrainalaiset eivät ole itsenäinen, venäläisistä erillinen kansa eikä ukrainan kieli ole oikea kieli vaan jonkinlaista ”huonoa venäjää”. Tällaiselle puhetavalle on ominaista venäjän kielen paremmuuden ja suuremmuuden korostaminen ja ukrainan kielen väheksyminen.

Teimme vuodenvaihteessa 2022–23 tuolloin Kiovan kansallisen kielitieteellisen yliopiston professorina työskennelleen Yan Kapranovin kanssa verkkokyselyn, johon vastasi yli 1600 Suomessa asuvaa ukrainalaista. Kyselyssä oli monivalintakysymysten lisäksi avoimia kenttiä, joissa vastaajat saivat halutessaan kertoa kielenkäyttötilanteistaan Suomessa. Hyvin monissa avoimissa vastauksissa toistui näkökulma, että venäjää haluttaisiin käytettävän vähemmän ja ukrainaa enemmän. Useat vastaajat mainitsivat venäjän kielen näkymisen suomalaisessa kielimaisemassa, kuten esimerkiksi opasteissa ja kauppojen itsepalvelukassoilla. Voisiko ukrainaa ja muita paljon puhuttuja maahanmuuttajakieliä (esim. viro ja arabia) tehdä samalla tavalla näkyväksi? Sillä viestittäisimme tukemme näitä ihmisiä ja heidän kulttuuriaan kohtaan ja helpottaisimme heidän kotoutumistaan.

Eniten peräänkuuluttaisin kielellistä sensitiivisyyttä viranomaisilta ja instituutioilta. Ukrainalaispakolaisten kyselyvastauksissa toistuvat kertomukset siitä, miten vastaanottokeskusteluissa ja muissa viranomaisasioinneissa vastassa oli ollut venäläinen tulkki. Toinen toistuva kertomus on kokemus siitä, että lasten koulussa on venäläisiä opettajia eikä siellä puhuta ukrainaa vaan venäjää. Suomessahan on entuudestaan melko vähän ukrainalaisia, joten venäläisen tulkin paikalle kutsuminen on ymmärrettävää puhtaasti käytännöllisestä näkökulmasta: osaavathan lähes kaikki ukrainalaiset venäjää. Suomessa on myös muodollisesti päteviä venäläistaustaisia opettajia. Moni suomenvenäläinen voi myös olla järkyttynyt sodasta ja haluaa siksi auttaa ukrainalaispakolaisia hakeutumalla tulkiksi tai vapaaehtoistyöhön. Kunnissakin saatetaan ajatella, että on järkevä palkata venäjänkielisiä opettajia ja koulunkäyntiavustajia ukrainalaispakolaisille, sillä kieli on monille lapsille tuttu.

Tulijat eivät kuitenkaan välttämättä hahmota tilannetta samoin – pakenevathan he Venäjän pommittamista kaupungeista ja ovat saattaneet menettää läheisiään sodassa. Venäläinen viranomainen (tulkki, opettaja tai heitä avustava vapaaehtoistyöntekijä) voidaan kokea uhaksi. Suomenvenäläisissä – ja toki myös suomalaisissa – on nimittäin myös heitä, jotka tukevat sotaa tai suhtautuvat siihen vähintäänkin ymmärtäväisesti, eivätkä ukrainalaisten kohtaamiset näiden henkilöiden kanssa ole myönteisiä. Eräs kyselyn vastaaja esimerkiksi kertoi bussikuskista, joka laittaa venäjänkielisen musiikin soimaan täysillä heidän ryhmänsä astuessa kyytiin ja ajaa pysäkin ohi, kun ukrainalaiset painavat nappia. Tulkkaustilanteissa pakolaiset voivat pelätä, tulkkaako etninen venäläinen heidän asiansa oikein.

Kielellistä sensitiivisyyttä voi osoittaa pienillä teoilla. Parasta olisi tietysti keskustella tilanne auki. Etenkin jos olet etninen venäläinen ja haluat toimia ukrainalaisille tulkkina, opettajana tai avustajana, voisit kenties osoittaa tukesi joko kertomalla suoraan, että vastustat sotaa ja haluat auttaa. Moni tekeekin näin. Myös pieni Ukrainan lippu tai marketissa myytävä sinikeltainen nauha ajanee asian. Näitä näkee esim. Virossa virkailijoilla ja asiakaspalvelijoilla paljon enemmän kuin Suomessa. Entä voisitko osoittaa solidaarisuutta opettelemalla muutaman sanan ukrainaa? Jos sinulla on passiivista kielitaitoa eli ymmärrät ukrainaa, voit tarjota ukrainalaisille mahdollisuutta puhua asiansa äidinkielellään ja tulla ymmärretyksi. Ukrainan opiskeluun on tarjolla sovelluksia (esim. Duolingo), kielikursseja, podcasteja jne. Itse katson Netflixiä ukrainaksi dubattuna. Ja muistakaa ukrainalaisten kanssa viestiessänne valita käännösohjelmasta ukraina älkääkä venäjää! Kyllä ukrainalaiset ymmärtävät ukrainaa.

Joissain kunnissa on palkattu kouluihin ukrainalaisia avustajia, mikä lienee helppoa, sillä pakolaisissa on myös opettajankoulutuksen saaneita henkilöitä. Monissa kunnissa edetään kuitenkin totutun kaavan mukaan, eli ensimmäisenä vuonna ei tarjota lainkaan kotikielen opetusta ja myöhemminkin maahanmuuttajat joutuvat taistelemaan saadakseen edes valtion kustantaman parituntisen äidinkielentunnin jonnekin kouluviikon loppuun. Se, että kouluissa tarjotaan ukrainanopetuksen sijasta venäjän kieltä ja lisäksi palkataan ukrainalaispakolaisten ryhmiin ukrainaa osaamattomia venäläistaustaisia opettajia ja avustajia, on mielestäni todella ajattelematonta toimintaa. Syyt venäjän suosimiseen ukrainan sijaan voivat olla pragmaattisia tai tietämättömyydestä johtuvia, mutta näin toimiessaan kunnat ja koulut asettuvat epäsuorasti tukemaan Venäjän käymään hyökkäyssotaan liittyviä, kieleen liittyviä aggressioita.

Käytännössä kuntien toiminta lienee yksi syy siihen, että 39 % niistä kyselyymme vastanneista, joilla v. 2022-23 oli kouluikäisiä lapsia Suomessa (N=782), piti lapsiaan suomalaisen koulun lisäksi ukrainalaisessa etäkoulussa. Näin toimittiin, jotta lapset saisivat ylläpitää äidinkieltään ja kulttuuriaan, joita suomalainen koulu harvoin tukee. Jos olet joskus tehnyt kahta päivätyötä samanaikaisesti, voit kuvitella, miten rankkaa tämä on lapsille. Vaihtoehto taitaa kuitenkin olla vielä pahempi.

Lopuksi pari kysymystä: Onko sinun lähikoulussasi ja -päiväkodissasi alettu rekrytoida ukrainalaisia opettajia syyslukukaudeksi? Entä missä olet viimeksi nähnyt opasteita tai kylttejä ukrainaksi tai muilla pakolaisten puhumilla kielillä? Onko jotain, mitä voisit tehdä vaikuttaaksesi asiaan? Дяакую!