Suurista ikäluokista tyhjeneviin kyliin: Maaseutu kolmen sukupolven nuorten kasvuympäristönä

Tänä päivänä meillä on ympärillämme toisenlainen maaseutu. Nopea uutiskatsaus tuottaa ongelmakartan: Kylät tyhjenevät. Väestö ikääntyy. Muuttoliike on ollut pitkään tasaisen negatiivista erityisesti harvaanasutulla maaseudulla, mutta myös ns. ydinmaaseudulla. Erityisesti nuoret ja naiset muuttavat kaupunkeihin. Suomen ympäristökeskuksen mukaan harvaanasutulla maaseudulla asuu 100 naista kohti liki 140 miestä. Palveluja keskitetään ja kouluverkosto harvenee harvenemistaan. Opetushallituksen mukaan Suomen peruskouluista on 2000-luvulla kadonnut 40%. Lakkautukset ovat koskettaneet erityisesti maaseudun kyläkouluja (HS 23.10.2019; Yle 13.9.2019). Toisaalta laajemmasta eurooppalaisesta näkökulmasta tarkasteltuna Suomi on yhä edelleen alueellisesti erittäin harvaanasuttu, maaseutuvaltainen maa.



Tilastot avaavat maaseudun muutokseen tärkeän näkökulman. Tarvitaan kuitenkin myös laadullista tutkimusta, jossa selvitetään muutosten kokonaisvaltaisia vaikutuksia. Tarvitaan myös tutkimusta erilaisilla maaseutualueilla asuvien ihmisten arkielämästä, heidän kokemuksistaan ja odotuksistaan.



Esimerkiksi akuutti kysymys koulutuksen keskittymisestä on lasten ja nuorten näkökulmasta monitahoinen: peruskoulujen keskittyminen kuntakeskuksiin tuottaa kylissä asuville lapsille valtavan pitkiä koulupäiviä – toisaalta isosta koulusta löytyy enemmän kavereita ja koulu myös pystyy tarjoamaan oppilaille enemmän valinnanmahdollisuuksia.



Syksyllä 2019 alkaneessa Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimushankkeessa Rural Generations on the Move. Cultural History of Rural Youth, 1950–2020 tutkitaan suomalaisen maaseudun muuttuvia merkityksiä muistitieto- ja haastatteluaineistojen avulla. Katsomme maaseutua kolmen nuorten sukupolven näkökulmasta: 1940–50-luvun vaihteessa syntyneiden suurten ikäluokkien näkökulmasta, 1970-luvulla syntyneiden keski-ikäisten näkökulmasta ja 2000-luvun alussa syntyneen nuoren sukupolven näkökulmasta.



Mitä merkityksiä maaseudulle lapsuuden ja nuoruuden kasvuympäristönä annetaan elämänkaaren eri vaiheissa: nuoruuden keskellä – tässä ja nyt – tai jälkikäteen tarkasteltuna, vuosikymmenten jälkeen?



Nuorten haastatteluista avautuukin toisenlainen merkityshorisontti kuin uutisotsikoista. Heidän elämässään oma kotipaikkakunta ei merkitse vain syrjäistä muuttotappioaluetta, vaan se on oman elämän keskipiste.



Vaikka esimerkiksi harrastusten puute ja pitkät etäisyydet ovat arkipäivää, tuoreet tutkimukset kertovat nuorten olevan varsin tyytyväisiä elämäänsä (esim. Tuuva-Hongisto 2018; Armila ym. 2018). Monet haluavat myös tulevaisuudessa asua maaseutumaisella paikkakunnalla. Tyytyväisyys kiteytyy erityisesti kolmeen tekijään: luonto, oma rauha ja vapaus olla oma itsensä. 16-vuotias tyttö summaa oman kotipaikkakuntansa positiiviset puolet:



Ainaki sellanen rauhallisuus, tai sellanen että ei niinku oo kaupungin sitä hirveetä vilskettä --- sitten että on silleen turvallinen ja rauhallinen ja silleen tärkeitä ihmisiä lähellä ja semmonen että pystyy täällä nyt tekee sen mitä tarviiki. Että se on semmonen ihan sopiva.



Juuri tämä ikävaihe, nivelvaihe siirryttäessä peruskoulusta toiselle asteelle on maaseutualueilla asuvien nuorten elämässä erityisen kriittinen. Saman ikäisiin kaupunkilaisnuoriin verrattuna 15–16 vuotias joutuu tekemään kauaskantoisia valintoja: muuttaako koulutuksen perässä kenties satojen kilometrien päässä sijaitsevalle paikkakunnalle, jossa on tarjolla kiinnostavaa ammattikoulutusta, vai jäädä kotipaikkakunnalle? Harvan maaseudulla asuvan nuoren ensisijainen päämäärä peruskoulun päättyessä on muutto Helsinkiin. Sen sijaan moni toivoo koulutuspaikkaa läheltä omaa kotipaikkakuntaa, samasta maakunnasta.



Nuoren elämänpolku muotoutuu monisilmäisessä verkossa. Heidän tulevaisuudenkuviaan leimaa ristiriitaisuus ja monipaikkaisuus: vaikka nuoret olisivat kiinnittyneitä kotipaikkakuntaan, samanaikaisesti he valmistautuvat lähtemään. Jääminen ei ole kaikille mahdollista. Kansainvälisessä nuorisotutkimuksessa tästä paradoksista, lähtemisen pakosta, puhutaan käsitteellä ’mobility imperative’ (Farrugia 2016). Hankkeessamme selvitämme maaseudulta kotoisin olevien nuorten kotiseudulleen antamia merkityksiä ja heidän elämänvalintoihinsa vaikuttavia tekijöitä. Erityisesti pohdimme, miten menneisyys on läsnä tulevaisuuden valinnoissa, esimerkiksi ylisukupolvisissa siteissä ja maalta lähtemisen perinteessä.



Tutkimuksen vanhimman sukupolven tulevaisuudensuunnitelmia siivitti aikanaan usein halu pois kovasta ruumiillisesta työstä ja heikoista elinolosuhteista. Arviolta joka toinen sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien nuorista muutti kaupunkiin.



Muistitietoaineistot kertovat, miten eri tavoin maalaislapsuus kulkeutui muuttajien mukana kaupunkeihin, jatkuen esimerkiksi suomalaisille tyypillisessä kesämökkikulttuurissa. Vuosikymmenten jälkeen kerrottuna ja tulkittuna myös kokemukset työstä ja puutteesta voivat kuitenkin asettua uuteen valoon, voimavaraksi.



Vuonna 1945 syntynyt pohjois-suomalainen mies päättää oman maalaisnuoruudesta kertovan elämäntarinansa, joka on ollut ennen kaikkea kertomus niukoissa oloissa selviytymisestä ja pakkovalinnoista, näin:



Ajatuksissani palaan vielä niin usein --- nuoruuteen. --- Ajan autolla niin tuttua kotimme pihaan johtavaa maantietä. Perille päästyä tien päässä onkin hyvin hoidettu koivumetsä. Pihapiiriin kuuluneet rakennukset ovat kaikki poissa. Jäljellä on ainoastaan lahonnut leikkimökki ja pirtinmuuri takan jäännöksineen. Sen loiste antoi ennen valoa ja lämpöä pimeinäkin hetkinä kodin tunnelmaan. Mieleeni nousee ajatus, että onko se työ mitä täällä olemme tehneet mennytkin kaikki täysin hukkaan? Eihän toki! Täältä olemme saaneet vahvuuden omalle elämälle.



Historia ei suoraan opeta mitään, siitä ei voi ammentaa vastauksia tämän päivän haasteisiin. Sen sijaan menneisyyden ymmärtäminen auttaa hahmottamaan nykyhetkeä ja orientoitumaan tulevaisuuteen. Ihminen muuttuu hitaasti. Me kannamme mukanamme menneisyyttä – perheen, suvun, alueen historiaa, ja se vaikuttaa nykyhetkessä tekemiimme valintoihin lukemattomin eri tavoin. Menneisyys ei ole välttämättä kuitenkaan taakka ja este, se voi olla myös voimavara.

Kirjallisuutta

Armila, Päivi & Käyhkö, Mari & Pöysä, Ville 2018: On the educational edges of a learning society: the Finnish hinterland as a framework of educational choices for young people. Journal of Youth Studies, 21:9, 1198–1215.

Farrugia, David 2016: The mobility imperative for rural youth: the structural, symbolic and non-representational dimensions rural youth mobilities. Journal of Youth Studies, 19:6, 836–851.

Tuuva-Hongisto, Sari 2018: Kotona, maalla, syrjässä. Syrjäkylänuorten haaveita kotiseudulle jäämisestä. Nuorisotutkimus-lehti 3/2018, 23–37.

Kaisa Vehkalahti toimii historian akatemiatutkijana Oulun yliopistossa.