Teknologiasankarit rakentavat parempaa tulevaisuutta

Teknologia on läsnä niin työssä kuin vapaa-ajassa. Kun meiltä edellytetään sen käyttöä, meidän tulisi myös voida vaikuttaa siihen, millaista teknologiaa käytämme. Tämä ajatus on ollut tutkimukseni ytimessä jo parikymmentä vuotta. Miten voimme rakentaa parempaa maailmaa antamalla käyttäjille äänen teknologian suunnittelussa?

Tietojenkäsittelytieteissä on pitkät perinteet käyttäjälähtöisessä teknologiakehityksessä. Jo 1970-luvulla huomattiin, että teknologia tuli osaksi työelämää ilman, että käyttäjiltä kysyttiin sen vaikutuksista. Viime vuosikymmeninä samaa problematiikkaa on tutkittu lasten ja nuorten näkökulmasta. Oma tutkimukseni keskittyy juuri heidän vuorovaikutukseensa teknologian kanssa erityisesti koulukontekstissa.

Koulussa teknologiataidot mielletään usein perustaitojen, kuten tekstinkäsittelyn tai ohjelmoinnin, oppimiseksi. Me tutkijat ajattelemme, että tarvitaan vielä syvempää ymmärrystä: teknologian suunnitteluprosessin hahmottamista, teknisten ratkaisujen arviointia ja kykyä nähdä parannuskohteita. Näin avautuu mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista teknologiaa tulevaisuudessa käytämme.

Vaikka lapset eivät vielä itse kehittäisi uusia ratkaisuja, syvällinen ymmärrys teknologian toimintaperiaatteista ja suunnittelusta auttaa heitä arvioimaan kriittisesti esimerkiksi koneoppimista, algoritmista päätöksentekoa tai tekoälyn roolia arjessa. He voivat pohtia, milloin tekoälypäätökset ovat hyväksyttäviä ja milloin eivät ja tehdä tietoon perustuvia päätöksiä omasta teknologiankäytöstään.

Tätä osaamista kutsumme Oulussa teknologiasankaruudeksi. Termi pohjautuu tanskalaisten tutkijoiden käsitteeseen design protagonist eli henkilö, joka on oman elämänsä päähenkilö ja sankari. Teknologiasankari osaa käyttää ja tutkia teknologiaa kriittisesti ja uteliaasti, kyseenalaistaa sen toimintaa, kokeilla ja rakentaa uutta sekä kuvitella parempia ratkaisuja.

Teknologiasankaruus tuo toivoa ja luovuutta teknologian maailmaan. Nykykeskustelu teknologiasta on usein negatiivista: ruutuaikaa halutaan rajoittaa, kännyköitä kielletään kouluissa, sosiaalinen media masentaa ja tekoäly pelottaa. Vaikka huoli on aiheellinen, teknologiakriittisyyden ei tulisi olla pelkoa vaan uteliaisuuteen ja tietoon perustuvaa suhtautumista.

Teknologia muuttaa arkemme joka tapauksessa koko ajan. Kännykät ovat hyvä esimerkki siitä, miten nopeasti ja radikaalisti toimintatapamme voivat muuttua. Siksi meidän ei pidä pelätä teknologiaa, mutta ei myöskään suhtautua siihen kritiikittömästi. Parasta olisi nähdä se työvälineenä paremman maailman rakentamiseen.

Mitä kouluissa pitäisi opettaa, jotta lapsista kasvaisi teknologiasankareita?
Perusasiat ovat jo hyvällä mallilla Suomessa, mutta toivomme lisää:

• teknistä ymmärrystä koneoppimisesta ja algoritmeista
• tietotekniikan suunnitteluprosessin hahmottamista
• innovointiprosessin tuntemusta liiketoimintanäkökulmasta
• kriittistä pohdintaa nykytilasta ja sen historiasta
• vaihtoehtoisten teknologisten tulevaisuuksien kuvittelua
• eettisten näkökulmien käsittelyä suunnittelussa ja käytössä
• asennekasvatusta: minä osaan, minä pystyn ja me kaikki voimme vaikuttaa tulevaisuuteen.

Kaikki tämä on mahdollista integroida nykyisiin oppiaineisiin. Olemme Oulun yliopistossa toteuttaneet näitä ideoita yhdessä opettajien kanssa: ohjelmointia matematiikassa, teknologiapohdintaa englanniksi, tekoälyä hyödyntävien liiketoimintaideoiden suunnittelua monialaisissa projekteissa ja teknologian integrointia kuvaamataitoon, käsityöhön sekä yhteiskuntaoppiin.

Teknologiasankarit eivät vain käytä teknologiaa, he rakentavat sen avulla parempaa tulevaisuutta. Tätä ajattelua olemme kutsuneet eri yhteyksissä teknologiakasvatukseksi, toisinaan innovaatiokasvatukseksi ja viime aikoina yhä useammin demokratiakasvatukseksi. Ajattelemme, että jokaisen kansalaisen olisi tärkeää nähdä, että yhteistä tulevaisuuttamme voi muuttaa. Me kaikki voimme olla mukana tekemässä tätä muutosta teknologian kautta ja muutenkin.

Kaikista ei tarvitse tulla aktivisteja, jotka nousevat barrikadeille paremman maailman puolesta. Mutta voimme suhtautua teknologiaan terveellä kriittisyydellä ja samalla säilyttää luottamuksen tulevaisuuteen. Kollegoideni kanssa uskomme, että jos jokainen lapsi ja nuori oppisi edes hieman tällaista ajattelua ja jos heissä olisi edes ripaus teknologiasankaruutta niin se voisi tehdä teknologiantäyteisestä tulevaisuudestamme paremman. Tulevaisuus voisi olla inklusiivisempi, demokraattisempi, kestävämpi ja ennen kaikkea sellainen, jossa meidän kaikkien olisi hyvä elää.

Kirjoitus perustuu Marianne Kinnulan 12.9.2025 pitämään uuden professorin juhlaluentoon.