Välimeren siirtolaiskriisin hoito peilaa Euroopan moraalista omaatuntoa

Jo vuosien ajan sadat tuhannet ihmiset ovat lähteneet tälle vaaralliselle muuttomatkalle paremman elämän toivossa. Monessa eurooppalaisessa pääkaupungissa on pohdittu, miten siirtolaisongelmaan olisi parasta suhtautua. Kuinka vähentää meren yli matkaavien siirtolaisten määrää? Kuinka ehkäistä hukkumiset? Mihin satamiin pelastusalukset voivat tulla? Minkälaisiin olosuhteisiin siirtolaiset sijoitetaan? Ja kuka heidät lopulta ottaa vastaan? Selvää on vain se, että yhteistä eurooppalaista linjaa ei ole löytynyt.

Siirtolaiskriisi mittaa eurooppalaisen päätöksenteon toimivuutta. Panokset ovat kuitenkin tätäkin kovemmat. Kriisin hoito peilaa Euroopan moraalista omaatuntoa.

Italian sisäministeri Matteo Salvini on pyrkinyt vähentämään siirtolaisten määrää kriminalisoimalla merihätään joutuneiden avustamisen ja tuomisen Italiaan. Kapteeni Carola Rackete jopa pidätettiin epäiltynä rikoksenaan ihmisten pelastaminen. Italian ohella Malta on kieltänyt siirtolaisia kuljettavien alusten saapumisen satamiinsa.

Salvinin logiikalla merihätään joutuneet on parasta jättää hätään, ellei heitä saada rahdattua jonnekin muualle. Tämä politiikka ei ole tuloksellista, vaikka näin näkee väitettävän. Siirtolaismäärät ovat laskeneet jo vuosien ajan. IOM:n tilastojen mukaan vuosina 2016, 2017 ja 2018 siirtolaisia oli 390 432, 186 768 ja 144 166. Mikä tahansa laskuun onkaan syynä, se ei ole Salvinin linjaus. Hän ilmoitti satamien sulkemisesta avustusaluksilta kesällä 2018, kun siirtolaistrendi jo oli selvässä laskusuunnassa. Hukkumiset ovat jatkuneet, ja suhteellisesti jopa kasvaneet. Määrä nousi vuoden 2017 kahdesta prosentista kolmeen vuonna 2018 suhteessa tulijoiden määrään. Pelastusoperaatioiden vaikeuttaminen pahentaa tilannetta.

Salvini voi sen sijaan onnistua luomaan aivan uudenlaista painetta eurooppalaiseen päätöksentekoon. Tuloksellisuuden sijaan paljon tärkeämpää on kiinnittää huomiota siihen, kuinka merkittävästä politiikan tekemisen muutoksesta on kysymys. Pitkään on puhuttu siitä, kuinka siirtolaisvastainen retoriikka on koventunut ja yhä karummat ilmaisut ovat tulleet vuosi vuodelta hyväksyttävämmiksi. Salvinin politikan myötä on tapahtumassa siirtymä askeleen pidemmälle eli retoriikasta käytäntöön; tilanteeseen, jossa tarkoitus pyhittää keinot. Lega-puolue legitimoi ihmishengen uhraamisen politiikan tekemisen välineenä.

Lähes yhtä ongelmallista on Salvinin peesailu Euroopan reunamilla. Kansanedustaja Mikko Kärnä on kutsunut 13 henkilön vastaanottamista Suomeen ”holtittomaksi maahanmuuttopolitiikaksi”. Europarlamentaarikko Laura Huhtasaari on kehunut Salvinin politiikkaa johdonmukaiseksi ja sanonut, että hänen johdollaan ollaan ”rakentamassa tulevaisuutta”. Tämä voi hyvinkin pitää paikkansa, ja juuri siksi on syytä kysyä, minkälaista tulevaisuutta sitten ollaan rakentamassa.

Kun humanitaarista työtä tekevien järjestöjen pelastusaluksia kutsutaan ”vesitakseiksi”, kuten Italian molemmat oikeistopulistiset puolueet, Lega ja Viiden tähden liike, ovat tehneet, vähätellään ihmishengen arvoa ja dehumanisoidaan siirtolaisia. Tämä nettikeskusteluihinkin levinnyt puhe on vaarallisesti kaltevalla pinnalla. Elämällä ja kuolemalla tehtävä politiikka alkaa asteittain kuulostaa normaalilta.

Siirtolaisuudet syyt ja vaikuttimet ovat niin monimutkaisia, että kulkuesteiden rakentelu ei ratkaise sen aiheuttamia ongelmia. Välimeren kohdalla ilmiön taustavyyhtiin kietoutuvat sodat, ympäristökriisit ja kauppapoliittiset päätökset. On jopa todennäköistä, että eurooppalainen maatalous- ja kalastuspolitiikka ovat ajaneet jotkut ihmissalakuljetuksen pariin muiden töiden kadotessa.

On myös järjetöntä paheksua siirtolaisuutta. Miksi kenellä tahansa ei olisi oikeutta pyrkiä parantamaan elämäänsä? Näin ovat myös suomalaiset tehneet, muun muassa muuttamalla Pohjois-Amerikkaan ja Ruotsiin, ja tekevät edelleen.

Ei ole epäilystäkään siitä, että Välimeren maat, erityisesti Kreikka, Italia, Malta ja Espanja, kantavat tällä hetkellä suurimman kuorman Euroopan siirtolaiskriisin rasitteista. Eurooppalaisen yhteisvastuun ajatus on täysin perusteltu siirtolaiskriisin hoitamisessa.

Jotta eurooppalainen politiikka olisi kestävällä pohjalla, ensisijaista on pelastaa kaikki ihmiset hukkumiselta ilman reunaehtoja. Tämän jälkeen voidaan puida sitä, mihin siirtolaiset sijoitetaan, mikä maa ottaa heidät vastaan, ketkä saavat luvan jäädä, ketkä palautetaan, missä ja minkälaista byrokratiaa tämä vaatii sekä mitä tämä kaikki maksaa. Ihmishengillä ei tule tehdä politiikkaa.

Kirjoitus on julkaistu sanomalehti Kalevan Vieras-kolumnina 6.8.2019

Jouni-Matti Kuukkanen on dosentti ja filosofian professori Oulun yliopistossa.