Painoindeksin eli BMI:n (body mass index) käsite luotiin lähes 200 vuotta sitten, ja sittemmin sitä on hyödynnetty sekä tutkimuksessa että kliinisessä hoidossa; tietyt hoidot ja lääkkeet saattavat olla saatavilla vain, jos BMI on tietyn rajan ylä- tai alapuolella, tai mikäli BMI on suuri, lääkärit suosittelevat painonhallintaa ja BMI:n normalisointia terveysriskien vähentämiseksi. Voiko yksi luku määritellä ihmisen terveyden? Näin sitä yritetään usein tulkita, ja ehkäpä siksi se herättää enemmän keskustelua kuin moni muu terveysmittari.
Painoindeksin historia
Painoindeksin käsitteen kehitti 1830-luvulla belgialainen tilastotieteilijä Adolphe Quételet, joka halusi määritellä ”keskivertoihmisen” ominaisuudet. Hän huomasi, että ihmisen paino ei kasva suoraan pituuden mukana, vaan noin pituuden neliön verran, ja kehitti kaavan paino (kg) / pituus^2 (m^2). Alun perin BMI ei siis ollut tarkoitettu hyvinvoinnin tai terveyden mittariksi, vaan se oli väestötieteellinen havainto, joka kuvasi painon ja pituuden epälineaarista suhdetta.
1900-luvun alkupuolella amerikkalaiset vakuutusyhtiöt alkoivat hyödyntää pituus-painosuhteita arvioidakseen kuolleisuusriskiä; tuolloin kehitettiin ensimmäiset ”ihannepainotaulukot”. Nykyisen merkityksensä ja myös nimensä BMI sai kuitenkin vasta 1970-luvulla, kun yhdysvaltalainen ravitsemustutkija Ancel Keys huomasi, että BMI korreloi hyvin rasvaprosentin kanssa. Vasta 1990-luvulla Maailman terveysjärjestö (WHO) ja Yhdysvaltain kansalliset terveysinstituutit (NIH) ottivat BMI:n virallisesti käyttöön väestötason seurantaan ja hoitokriteereihin.
Hyödyt ja rajoitteet
BMI:n suosiolla on syynsä. Se on helppo ja nopea laskea, eikä vaadi laboratorioita tai erikoislaitteita. Toisaalta se on helposti ymmärrettävä myös potilaille.
BMI:n helppous lienee myös sen heikkous: se ei huomioi lihasmassaa, kehon rasvan jakautumista eikä etnisiä eroja. Esimerkiksi urheilija voi olla BMI:n mukaan ylipainoinen, vaikka kehon rasvaprosentti olisi matala. Vastaavasti hoikka henkilö, jolla on runsaasti sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa, voi olla normaalipainoinen, vaikka nimenomaan tämä viskeraalirasva on erityisen haitallista sydän- ja verisuoniterveyden kannalta.
Koska BMI:n alkuperäiset raja-arvot pohjaavat pääosin valkoihoisiin eurooppalaisiin miehiin, ne eivät välttämättä ole sellaisenaan sovellettavissa muihin väestöihin. Esimerkiksi japanilaisilla metabolinen riski voi olla koholla jo matalammilla BMI-arvoilla (viite). Painoindeksiä ei voi sellaisenaan käyttää myöskään lapsilla, joilla mittasuhteet ovat erilaiset kuin aikuisilla ja myös muuttuvat jatkuvasti.
Mitä muita mittareita on olemassa?
Muitakin vaihtoehtoja on: Vyötärönympärys, vyötärö-lantiosuhde, tai vyötärö-pituussuhde kuvaavat paremmin sisäelinten ympärille kertynyttä rasvaa, joka on erityisen haitallista sydän- ja verisuoniterveydelle. Kehon rasvaprosentti voidaan arvioida ihopoimumittauksilla tai bioimpedanssilaitteilla. Tuoreet tutkimukset kertovat, että esimerkiksi kaulan paksuus voisi sopia terveydentilan arviointiin (viite). Lisäksi kehon pyöreysindeksi (Body Roundess Index, BRI) ja muut uudemmat kaavat pyrkivät huomioimaan kehon muodon ja rasvan jakautumisen, mutta ne ovat monimutkaisempia ja vähemmän käytännöllisiä kliinisessä työssä.
BMI väestöterveystutkimuksissa
Suurissa väestöterveystutkimuksissa BMI on ollut pitkään keskeinen mittari. Pituus ja paino ovat lähes aina saatavilla myös vanhoista aineistoista, mikä mahdollistaa pitkittäisten trendien ja eri väestöjen tai väestöryhmien välisen vertailun erittäin kustannustehokkaasti. BMI onkin ollut tärkeässä roolissa esimerkiksi maailmanlaajuisen liikalihavuusepidemian seuraamisessa (viite) sekä sen liitännäissairauksien ja kuolleisuuden tutkimisessa (viite). Suurissa, nykyään jopa miljoonia ihmisiä käsittävissä aineistoissa BMI paljastaa selvän yhteyden terveyteen: sekä matala että korkea BMI liittyvät monien sairauksien suurentuneeseen riskiin (viite).
Yhteenveto
Tunnetuista rajoitteista huolimatta BMI on väestötutkimuksissa edelleen hyödyllinen työkalu. Koska väestötasolla ”Arnoldit” ovat harvassa, BMI toimii erinomaisesti, kun halutaan tunnistaa väestönlaajuisia ilmiöitä tai tutkia lihavuuden yhteyttä sairastavuuteen suuressa mittakaavassa. Sen rajoitteet on kuitenkin hyvä tiedostaa. Yksilötason riskiarvioinnissa on BMI:n ohella syytä huomioida myös muita mittareita kokonaisvaltaisen tilanteen ymmärtämiseksi.
Kirjoittaja:
Terveyttä tutkimassa -blogissa kirjoitetaan väestöterveyden ja lääketieteen tutkimukseen liittyvistä aiheista sekä esitellään ja pohditaan ajankohtaisia aiheeseen liittyviä ilmiöitä. Kirjoittajina toimivat pääasiassa lääketieteellisen tiedekunnan tutkijat.