Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen maisteriohjelma
Aloituspaikkoja
Tutkintonimike
Opintojen kesto
Opintojen laajuus
Hakuaika
Tutustu alaan
Opiskele varhaiskasvatusta Oulussa
- Omaksut tutkivan ja kehittävän työotteen.
- Voit toimia varhaiskasvatuksessa johtajana sekä kehittämis-, tutkimus-, opetus- tai ohjaustehtävissä.
- Varhaiskasvatuksen ammattilaisista on pulaa koko Suomessa, joten he työllistyvät erittäin hyvin.
- Voit vaikuttaa tutkintosi sisältöön ja rakentaa näin omanlaisesi osaamisprofiilin, esimerkiksi valitsemalla sivuaineesi ja valinnaiset opintosi.
- Maisteriopintojen edellytyksenä on aiemmat varhaiskasvatuksen opinnot.
Varhaiskasvatuksen ammattilaisena työskentelet tehtävissä, joissa vaaditaan varhaiskasvatuksen ja pedagogiikan asiantuntijuutta.
Opintojen aikana kehityt asiantuntijaksi, joka osaa toimia eettisesti ja yhteistyössä lasten, heidän vanhempiensa ja muiden yhteistyöverkostojen kanssa.
Varhaiskasvatuksen työtehtävissä olet vaikuttamassa osana paikallisia ja kansallisia koulutusjärjestelmiä sekä kasvatuksen yhteiskunnallisia ilmiöitä.
Maisterintutkinnolla esimerkiksi päiväkodin johtajaksi
Maisterintutkinto antaa pätevyyden hakea ylempää korkeakoulututkintoa edellyttäviä työtehtäviä.
Varhaiskasvatuslain mukaan vuodesta 2030 alkaen päiväkodin johtajan kelpoisuusvaatimuksena on kasvatustieteen maisterin tutkinto.
Maisterintutkinnon varhaiskasvatuksessa suorittanut voi sijoittua laajasti erilaisiin kasvatusalan tehtäviin:
- hallinto- ja kehittämistehtävät
- koulutus- ja suunnittelutehtävät
- tutkimus
- eri kasvatusorganisaatioiden ohjaus ja johtaminen.
Lisäksi voit sijoittua myös järjestöjen ja yritysten palvelukseen.
Tutustu varhaiskasvatuksen opintosisältöihin
Löydät varhaiskasvatuksen maisteriohjelman rakenteen ja kurssisisällöt Oulun yliopiston opinto-oppaasta.