Kainuussa kaksoisurat kehittyvät kahden huippu urheilijamyönteisen korkeakoulun yhteistyönä
KAMKin ja JYU-Vuokatin kaksoisurayhteistyö alkoi vuonna 2020 Liikuntateknologian koulutuspolku huippu-urheilijoille Kainuussa; korkea-asteen kaksoisura Kajaanin ammattikorkeakoulusta ja Jyväskylän yliopistosta -hankkeen käynnistyessä. Alkuvaiheessa kohderyhmänä olivat tavoitteellisesti urheilevat, joille rakennettiin liikuntateknologian koulutuspolku kaksoisuran erityistarpeet huomioiden. Koulutuspolku sisälsi insinööri- tai tradenomitutkinnon (tekniikan ala) Kajaanin ammattikorkeakoulusta sekä liikuntatieteiden maisterin tutkinnon JYU-Vuokatin liikuntateknologian yksiköstä.
Vuonna 2023 korkeakouluyhteistyö syveni Kaksoisura Kainuussa: liikunnan ja teknologian korkea-asteen koulutus urheilijoille ja valmentajille -hankkeen myötä. Koulutuspolun kohderyhmä laajeni, kun urheilijoiden rinnalle tulivat myös valmentajat. Vuokatin liikuntaekosysteemi loi erinomaiset puitteet kohderyhmän laajentamiselle. Parhaillaan on menossa hankkeen viimeinen toimintavuosi.
“Haluamme varmistaa, että urheilullinen ja valmennuksellinen menestys ja akateeminen osaaminen voivat vahvistaa toisiaan. Näin rakennamme kestäviä edellytyksiä opiskelijoiden kokonaisvaltaiselle urakehitykselle,” toteaa hankkeen vastuullinen johtaja, JYU-Vuokatin johtaja Ritva Mikkonen.
Koulutuskokonaisuus sisältää liikunnanohjaaja AMK-tutkinnon ja liikuntatieteiden maisterin tutkinnon. Liikunnanohjaajaopintoihin sisällytetään tekniikan alan opintoja JYU-Vuokatin maisterikoulutuksen vaatimus huomioiden. Opinnot voivat olla esimerkiksi ohjelmointia, matematiikkaa, fysiikkaa ja tilastotiedettä. Tekniikan alan opinnot antavat opiskelijalle valmiudet maisteriopintoihin.
Pallo hallussa – opiskelu, työ ja valmennus kulkevat rinnakkain
Salibandyvalmentaja Teemu Jaatinen on yksi liikuntateknologian koulutuspolun opiskelijoista. Hän opiskelee liikunnanohjaajaksi monimuotototeutuksessa. Tulevaisuudessa siintää liikuntateknologian maisteriopinnot JYU-Vuokatissa. ”Liikuntateknologiassa minua kiinnostaa erityisesti suorituskyvyn mittaaminen ja se, miten mitattua dataa voidaan hyödyntää käytännössä valmennuksessa.”
Joensuussa asuvalla Jaatisella opinnot ovat hyvässä vauhdissa. ”Olen aloittanut opinnäytetyöni työstämisen, ja tavoitteena on saada se valmiiksi tämän vuoden loppuun mennessä. Kaksoisurapolku on mahdollistanut opiskelun, työn ja valmentamisen yhdistämisen arjessa.”
Liikuntateknologian koulutuspolulle ei järjestetä erillishakuja hankkeen päättymisen jälkeen. Hyväksi todetut toimintamallit jäävät kuitenkin osaksi KAMKin ja JYU-Vuokatin toimintaa. Liikunnanohjaajaopiskelijoille voidaan jatkossakin räätälöidä tekniikan opintoja osaksi heidän henkilökohtaista opintosuunnitelmaansa. Mikäli opiskelijalla on suoritettuna vähintään 50 opintopistettä tekniikan opintoja, on hän hakukelpoinen JYU-Vuokatin liikuntatieteiden maisteriohjelmaan. On kuitenkin hyvä huomioida, että JYU-Vuokatin opetussuunnitelmakausi uudistuu vuonna 2028. Uudistus saattaa tuoda muutoksia myös nykyisiin hakukelpoisuusvaatimuksiin. Ajankohtaiset tiedot löytyvät JYU-Vuokatin verkkosivuilta.
Huippu-urheilijamyönteinen korkeakoulu -laatutunnus tarkoittaa sitä, että opiskelevien urheilijoiden arki on toimivampaa korkeakoulussa, jossa opiskelun ohjaamisen käytänteet todennetusti tukevat urheilijaa opiskelun ja urheilun yhdistämisessä. Huippu-urheilijamyönteiset korkeakoulut tekevät tiivistä yhteistyötä urheiluakatemian kanssa, joka käytännössä tarkoittaa esimerkiksi joustavien opintopolkujen rakentamista urheilijoille sekä riittävää määrää henkilökohtaista opintojen ohjausta. Kainuussa yhteistyö toteutetaan Vuokatti-Ruka urheiluakatemian kanssa.
Hankkeen päätoteuttaja on Jyväskylän yliopisto ja osatoteuttaja Kajaanin ammattikorkeakoulu. Hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen myöntämällä ESR+ -rahoituksella, Opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustuksella sekä toteuttajien omarahoituksella.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö/yliopistonopettaja Samuli Nevanperä, Jyväskylän yliopisto, samuli.m.nevanpera@jyu.fi
Projektipäällikkö Essi Fonselius, Kajaanin ammattikorkeakoulu, essi.fonselius@kamk.fi