PUUBIO-hanke vauhdittaa puu- ja biotuoteteollisuuden kestävää kasvua

PUUBIO – Vauhtia ja voimaa puu- ja biotuoteteollisuuden kestävään kasvuun -hanke on saanut myönteisen rahoituspäätöksen ja käynnistyy tammiskuussa 2026. Hanke tukee alueiden elinvoimaisuutta ja työllistymistä sekä edistää yritysten kilpailukykyä kestävän kehityksen, vähähiilisen liiketoiminnan sekä bio- ja kiertotalouden näkökulmasta. Samalla huomioidaan älykkään erikoistumisen osaamistarpeet.

Hankkeen tavoitteena on vahvistaa puu- ja biotuoteteollisuuden kestävää kasvua ja kilpailukykyä. Ylimaakunnallinen ryhmähanke pureutuu alan kohtaantohaasteisiin ja koulutusmahdollisuuksiin. Tavoitteena on monipuolistaa jatkuvan oppimisen koulutustarjontaa vastaamaan yritysten tarpeita, kuvata koulutuspolkuja ja edistää innovatiivisia sekä kestäviä ratkaisuja.

Hankkeen konkreettisia tuloksia ovat muun muassa yliopisto-opintojen, osaamisen ja palvelujen saavutettavuuden parantaminen, oppilaitosten ja yritysten yhteistyön tiivistyminen, jatkuvan oppimisen tarpeisiin vastaavien koulutusten tuottaminen, yritysten kehittämis- ja ennakointisuunnitelmien kehittyminen ja työikäisten työllistyminen puu- ja biotuoteteollisuuteen.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Oulun yliopiston, Lapin yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston kanssa ja sitä koordinoi Oulun yliopiston Alueelliset innovatiiviset koulutusratkaisut yksikkö, joka toimii Kajaanin yliopistokeskuksen yhteydessä. Kohderyhmänä ovat puu- ja biotuoteteollisuuden yritykset, työttömät työnhakijat, nuoret sekä alan oppilaitokset ja verkostot. Hankkeen toiminta-alueena ovat Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Lapin maakunnat.

Luotu 18.12.2025 | Muokattu 18.12.2025