Ympäristömuutosten vaikutus luonnon ja ihmisen vuorovaikutuksiin arktisilla ja pohjoisilla alueilla

Arctic Interactions (ArcI) - Coupling of Nature and Human Responses to Understand and Mitigate Global Change - on yksi Oulun yliopiston ja Suomen Akatemian rahoittamista monitieteisistä tutkimuksen profiilihankkeista. Hankkeen avulla syvennettiin osaamispohjaa pohjoisiin erityiskysymyksiin, rekrytoitiin uutta tutkijasukupolvea Oulun yliopistoon, konkretisoitiin kansainvälistä yhteistyötä sekä hankittiin ja päivitettiin tutkimuslaitteistoa. ArcIn eri tukimuodoilla tuettiin kymmeniä Oulun yliopiston tutkijoita rohkeisiin tutkimusaloitteisiin ja edistettiin heidän etenemistä tutkijaurallaan.
Auringonnousu Baffininlahdella Pohjoisella jäämerellä Healy -jäänmurtajalta kuvattuna. Kuva: Jeffrey Welker.

ArcI 2018-2023

Arctic Interactions (ArcI) - Coupling of Nature and Human Responses to Understand and Mitigate Global Change - on yksi Oulun yliopiston ja Suomen Akatemian rahoittamista monitieteisistä tutkimuksen profiilihankkeista. Se päättyi vuoden 2023 lopussa. Hankkeessa rekrytoitiin neljä tenure professoria ja tuettiin heidän tutkimusryhmiensä alkutaivalta rahoittamalla postdoc- ja väitöskirjatutkijatyötä. Lisäksi ArcI toteutti useamman vuoden kestäneen Postdoc -ohjelman, jolla saateltiin nuoria tutkijoita eteenpäin urallaan.

ArcIn tutkijaliikkuvuusohjelmalla käynnistettiin merkittäviä kansainvälisiä yhteisiä professuureja tai senioritutkijatoimia muiden arktisten yliopistojen kanssa sekä autettiin nuorta tutkijasukupolvea verkostoitumaan globaalisti. ArcIn avulla päivitettiin ja laajennettiin tutkimusinfrastruktuureja esimerkiksi EcoClimate-mittauslaitteistoa Oulangan tutkimusasemalla. High risk - High reward ohjelmalla tuettiin Oulun yliopiston tutkijoita rohkeisiin tutkimusaloitteisiin sekä yhteistyöhön merkittävien kansainvälisten arktisen tutkimuskokonaisuuksien kuten MOSAiC ja ArtOfMelt - hankkeiden kanssa.

Arctic Interactions -tutkimus koostui kolmesta tutkimusteemasta, jotka ovat Globaalien ja alueellisten ympäristömuutosten vuorovaikutus (ArcI 1), Ihmisen ja luonnon välinen vuorovaikutus (ArcI 2) sekä Kestävää luonnonvarojen käyttöä edistävät järjestelmät (ArcI 3) arktisella ja muilla pohjoisilla alueilla.

Yli yhdeksänkymmentä tutkijaa sai ArcIn eri rahoitusmuotojen kautta tukea sen viisivuotisen hankekauden aikana. Kaikkiaan Oulun yliopistossa on noin 150 arktisten aiheiden tutkijaa. ArcI -hankkeen vaikuttavuus tulee jatkossakin esille Oulun yliopiston kasvaneessa roolissa kansainvälisessä arktisessa tutkimusyhteisössä ja arktisen tutkimuksen entistä vahvemmassa roolissa Oulun yliopistossa. Hankkeen yhteydessä rakennettin myös vuorovaikutusfoorumi eli yhteiskunnallinen neuvonantoryhmä, jonka tapaamisissa edistettiin tutkijoiden, hallinnon ja päätöksentekijöiden keskinäistä tunnettavuutta ja vuoropuhelua.

ArcIn loppukonferenssi marraskuussa 2023. ArcI huipentui upeaan kahden päivän tutkijatapahtumaan, jossa esiteltiin hyvin monitieteinen kattaus ArcIn eri vaiheissa tehtyjä tutkimuksia. Kuva: Jouko Inkeröinen.