Syöpätutkimusta lahjoitusvaroilla

Oulun yliopisto lisää lahjoitusvaroillaan tutkimuksen vaikuttavuutta. Tärkeässä roolissa ovat lahjoitusten mahdollistamat tutkijoiden rekrytoinnit. Lääketieteessä varoilla on tuettu syöpätutkimusta ja nuorten tutkijoiden urapolkuja.
Valkotakkinen mies kävelee käytävällä kohti kameraa

Syöpätutkimusta lahjoitusvaroilla

”Teen yliopistolla 20-prosenttista tutkijan työaikaa lääkärin kokopäivätyöni lisäksi”, kertoo yliopistotutkija Joonas Kauppila. Hän tutkii yläruuansulatuskanavan kirurgisia sairauksia ja syöpiä.

Kauppila aloitti lääketieteen opinnot vuonna 2007, ja ruokatorven syöpä valikoitui opinnäytetyön aiheeksi. Lääkäriopintojensa ajan Kauppila uurasti jo väitöskirjaansa opetuspalkkioidensa turvin iltaisin ja lomilla. Tutkimusta tehdään lääketieteessä usein suurissa ryhmissä, mutta Kauppilan syöpäimmunologian väitöskirja oli valmistuessaan 2014 projekti kolmella alalla: häntä ohjasivat vatsaelinkirurgi, patologi ja solubiologi.

Kauppila sai paikan huippututkimusryhmässä Karolinska Institutetissa vuonna 2016. ”Tukholmassa tajusin, että Pohjoismaissa on erittäin hyvät rekisterit, ja tätä hyödyntäen aloitimme Suomessa vuodesta 1987 asti kaikkien leikattujen ruokatorvi- ja mahasyöpien keräämisen yhteen 12500 potilaan aineistoksi.”

Osa syöpäpotilaista saa ennen leikkausta syöpää pienentävää esihoitoa solumyrkkyinä ja sädehoitoina, joissa kuitenkin on ongelmansa. Joillekin aiheutuu haittoja ja leikkaus jopa viivästyy. Keräämänsä aineiston avulla Kauppila pyrkii selvittämään, pystytäänkö potilaan esisyöpähoitoa edeltävistä näytteistä ennustamaan, ketkä hyötyvät esihoidosta ja ketkä tulisi leikata suoraan, ilman esisyöpähoitoa.

Tutkimustyötä voisi verrata intohimoiseen harrastukseen. Se on erittäin opettavaista ja tuo vaihtelua arkityöhön. Lääkärinä voin auttaa yhtä potilasta kerrallaan, tutkimuksella jopa tuhansia.

Joonas Kauppilan tutkimustyötä on tuettu Oulun yliopiston saamilla lahjoitusvaroilla. Tutkimuksella luodaan terveempää, kestävämpää ja älykkäämpää tulevaisuutta. Lahjoitukset ovat tässä merkittävä tuki. Juuri nyt niiden vaikutus kasvaa, kun Sitra maksaa jopa 2,5 -kertaisen vastinrahan jokaiselle lahjoitetulle eurolle.

Lahjoita nyt!

Oulu yliopisto on käynnistänyt 15.6.2020 valtion vastinrahaan oikeuttavan keräyksen, jonka aikana lahjoitettu euro voi tuottaa yliopistolle valtion vastinrahaa jopa 2,5 -kertaisesti.

+