Talous

Yliopistojen toiminnan tuloksellisuutta mitataan mm. tutkintojen ja julkaisujen määrillä, joiden perusteella Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) myöntää yliopistoille valtion rahoitusta.

Yliopisto noudattaa kaikessa toiminnassaan, talous mukaan lukien, riskienhallinnan periaatteita.

Korkeakoulujen rahoitusmalli

Eduskunta päättää vuosittain talousarvion yhteydessä korkeakouluille Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kohdentaman perusrahoituksen määrän. Yliopistolain mukaan OKM myöntää yliopistoille perusrahoitusta laskennallisin perustein, ottaen huomioon toiminnan laajuus, laatu ja vaikuttavuus, sekä muiden koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella. OKM jakaa käytettävissä olevan perusrahoituksen yliopistoille. Kyseisen rahoitusmallilla jaettavan perusrahoituksen lisäksi korkeakoulut saavat ulkopuolista rahoitusta muista lähteistä.

Perusrahoitus jaetaan yliopistojen kesken pääosin laskennallisesti opetuksen ja tutkimuksen indikaattorien perusteella. Muiden koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella jaettava rahoitus sisältää valtakunnallisten tehtävien rahoituksen sekä strategiaperusteisen rahoituksen. Strategiaperusteinen rahoitus koostuu vuodesta 2021 alkaen valtakunnallisia korkeakoulupoliittisia tavoitteita edistävästä ohjelmapohjaisesta osuudesta sekä korkeakoulujen omaa strategiaa ja uudistumista tukevasta, edellistä suuremmasta osuudesta.

Mallin avulla jaettava perusrahoitus kohdennetaan korkeakouluille yhtenä kokonaisuutena. Korkeakoulut päättävät itse rahoituksen sisäisestä kohdentamisesta omien strategisten valintojensa pohjalta.
 

Oulun yliopiston talous ja rahanjako

Oulun yliopisto soveltaa päältä pois -erien ja muiden kuin suoritteiden perusteella jaettavien erien jälkeen sovellettua OKM:n laskennallista suoriteperusteista mallia rahanjaossa tiedekunnille. Lisäksi jaetaan strategisia eriä ja kohdistetaan valtakunnallisten tehtävien rahoitus asianomaisille yksiköille. Oulun yliopiston valtakunnallisia tehtäviä ovat saamen kieli ja kulttuuri, Kajaanin yliopistokeskus, Sodankylän geofysiikan observatorio, Mikroyrittäjyyden koulutus ja tutkimus sekä harjoittelukoulu.

Vuosikertomus 2019

Sijoitustoiminta

Oulun yliopiston sijoitustoiminnan tavoitteena on pitkällä aikavälillä huolehtia sijoitettavan varallisuuden tarkoituksenmukaisesta, tuottavasta ja turvaavasta sijoittamisesta ottaen huomioon tuottotavoite, hyväksytty riskitaso, sijoitustoiminnan vastuullisuus ja likvidien varojen tarve. Oulun yliopisto on vastuullinen sijoittaja ja edellyttää varainhoidon yhteistyökumppaneiltaan, että ne ovat allekirjoittaneet YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet. YK:n vastuullisen sijoittamisen periaatteet käsittelevät ympäristö-, sosiaalisten ja yhtiöiden hallintotapaan liittyvien tekijöiden huomioonottamista sijoittamisessa.

Rahastot

Oulun yliopiston rahastojen kautta tuetaan etenkin jatko-opintoja ja tutkimusta. Oulun yliopiston rahastoja ovat yliopiston ensimmäisen rehtorin mukaan nimetty Pentti Kaiteran rahasto sekä tutkimusta ja jatko-opiskelua apurahoin tukeva Oulun yliopiston apuraharahasto. Apuraharahasto jakautuu edelleen nimikkorahastoiksi.

Kaikkien rahastojen pääomaa voi kartuttaa lahjoituksin.