Tiina Kinnunen

PhD
Professori
Nais- ja sukupuolihistoria, sodan sosiaali- ja kulttuurihistoria, historiankirjoituksen ja historiakulttuurin historia

Historia-, kulttuuri- ja viestintätieteet
Humanistinen tiedekunta

Tiina Kinnunen

Työskentelen Oulun yliopistossa Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professorina vuodesta 2014. Opetukseni painopiste on maisterivaiheessa, seminaarissa ja pro gradujen ohjauksessa. Ohjaan väitöskirjoja ja johdan kollegani kanssa oppiaineemme jatkokoulutusta. Kiinnostuin tutkimuksen teosta naishistorian myötä 1980-luvulla. Tutkimukseni painopiste on feminismeihin, sodan sosiaali- ja kulttuurihistoriaan sekä historiankirjoitukseen ja historiakulttuuriin liittyvissä kysymyksissä erityisesti biografisista, vertailevista ja transnationaaleista sekä sukupuolen näkökulmista. Pohjoismaiden historian lisäksi olen kiinnostunut erityisesti saksalaisen kielialueen historiasta. Toimin aktiivisesti eri rooleissa kansallisessa ja kansainvälisessä tutkijayhteisössä. Toimin Suomen Historiallisen puheenjohtajana kaudella 2016-2017. International Federation for Research in Women's History -järjestön hallituksessa olen toiminut vuodesta 2015, kauden 2020-2025 toimin järjestön varapresidenttinä. Vuonna 2019 minut kutsuttiin Suomalaisen Tiedeakatemian tutkijajäseneksi.

Tutkijan tiedot

Tutkijaprofiilit

Yhteystiedot

Sähköposti

Tiina.S.Kinnunen@oulu.fi

Puhelinnumero

+358503846655

Postiosoite

PL 1000
900014 Oulun yliopisto