Discovery of the Year -palkinto verenpaineen säätelyä käsittelevälle tutkimukselle

Biocenter Oulu on palkinnut jälleen vuoden parhaan tutkimuslöydön. Discovery of the Year -palkinto myönnettiin tänä vuonna verenpaineen säätelyä käsittelevälle tutkimukselle. Palkinnon vastaanotti väitöskirjatutkija, LK Roosa Rahunen sisätautien tutkimusryhmästä.
Doctoral Researcher, B.M. Roosa Rahunen
Discovery of the Year 2022 -palkinnon vastaanotti väitöskirjatutkija, LK Roosa Rahunen sisätautien tutkimusryhmästä (kuva: Kulmakuvaamo).

Kohonnut verenpaine on maailmanlaajuisesti tärkein terveitä elinvuosia vähentävä riskitekijä, sillä se lisää todennäköisyyttä monille haitallisille sydän- ja verisuonitapahtumille, kuten aivoverenkiertohäiriöille ja sydäninfarkteille.

Rahunen toimi ensimmäisenä kirjoittajana artikkelissa, joka julkaistiin korkeatasoisessa Journal of the American Heart Association -lehdessä maaliskuussa. Siinä tutkijat osoittivat, miten solujen kemiallista ympäristöä aistiva tumareseptori pregnaani X (PXR) nostaa aktivoituessaan verenpainetta sekä ihmisillä että rotilla. PXR-aktivaation säätelemänä maksassa tuotetaan 4beta-hydroksikolesterolia (4bHC), jonka nouseva pitoisuus puolestaan liittyy matalampaan verenpaineeseen. Kyseessä on aiemmin tuntematon verenpaineen säätelyyn liittyvä vaikutusketju.

Löydös lisää ymmärrystä etenkin ylipainon ja lihavuuden aiheuttamasta verenpaineen noususta. Tutkimuksessa havaittiin, että henkilöillä, joilla verenpaine oli matalin, 4bHC-tasot olivat korkeimmat. Ylipainoisilla ja lihavilla 4bHC-tasot olivat puolestaan paljon matalammat kuin normaalipainoisilla. Havainto voi avata mahdollisuuksia uudella tavalla vaikuttavien ja etenkin lihaville henkilöille kohdennettujen verenpainelääkkeiden kehittämiseen.

Discovery of the year -palkintoja etenkin nuorille tutkijoille

Discovery of the Year -palkintoja on jaettu Biocenter Oulussa jo vuodesta 1997. Vuosittaisella Discovery-tapahtumalla halutaan nostaa laajempaan tietoisuuteen Biocenterin tutkimusryhmissä tehtyä korkeatasoista tiedettä ja tutkimusta. Etenkin nuorten tutkijoiden esiin nostaminen on koettu tärkeäksi. Voittajaksi valitun julkaisun päätekijä palkitaan kunniakirjalla ja pienellä rahapalkinnolla, minkä lisäksi myös useat muut hyvät julkaisut ja niiden tekijät pääsevät tapahtumassa esille.

Ehdotuksia palkittavista tutkimuksista voivat esittää Biocenterin ryhmänjohtajat, mutta varsinaisen arvioinnin ja valintaehdotuksen tekee pyynnöstä aina Oulun yliopiston ulkopuolinen asiantuntija.

”Parhaan tutkimuksen palkitsemiskriteerit ovat alusta saakka olleet samat. Niissä painottuu löydöksen korkea tieteellinen taso, tuloksen merkittävyys ja lähestymistavan omaperäisyys. Tutkimus tulee olla tehty Biocenter Oulun tutkimusryhmässä ja sillä pitää olla merkitystä myös Biocenterin tulevan tutkimuksen näkökulmasta”, Biocenter Oulun koordinaattori Pirkko Huhtala kertoo.

”Oli suuri kunnia vastaanottaa vuoden 2022 Discovery of the Year -palkinto. Nuorelle tutkijalle, joka on vasta uransa alussa, tällainen tunnustus merkitsee paljon. Palkinnon saaminen antaa lisää itseluottamusta, joka toivottavasti kantaa hedelmää tutkimuksen parissa vielä pitkään”, Roosa Rahunen sanoo.

Nyt palkittu tutkimus on järjestyksessään 26. Discovery of the Year. Tutkimus sai laajaa näkyvyyttä sekä kotimaassa että ulkomailla viime keväänä, kun Oulun yliopisto tiedotti siitä medialle.

Lue lisää: Tutkimusryhmä löysi uuden mekanismin, joka säätelee verenpainetta

Discovery of the Year 2022 -tutkimusjulkaisu: Roosa Rahunen, Outi Kummu, Vesa Koivukangas, Heidi Hautajärvi, Jukka Hakkola, Jaana Rysä and Janne Hukkanen. Pregnane X Receptor‒4β‐Hydroxycholesterol Axis in the Regulation of Overweight‐ and Obesity‐Induced Hypertension. Journal of the American Heart Association. 2022;0:e023492. https://doi.org/10.1161/JAHA.121.023492

Viimeksi päivitetty: 15.2.2023