Haemme kestävän energialiiketoiminnan projektitutkijaa

Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin haetaan kestävän energialiiketoiminnan projektitutkijaa juuri perustettuun monialaiseen tutkimusryhmään. Kestävän energialiiketoiminnan osaamisala on instituutissa uusi. Tutkimusryhmän tavoitteena on vauhdittaa vihreää siirtymää kehittämällä ratkaisuja, jotka yhdistävät globaalit arvoketjut ja alueelliset ekosysteemit sekä luovat edellytyksiä uudelle liiketoiminnalle ja yrittäjyydelle. Projektitutkija liittyy osaksi tätä uutta ja kasvavaa osaamisaluetta, ja työn tulokset vaikuttavat sekä tutkimushankkeisiin että pitkän aikavälin osaamiskärjen kehitykseen.
mies ja nainen katsovat kirjoja kirjastossa

EU-rahoitteisessa Arvonlisää kestävästä energialiiketoiminnasta -hankkeessa rakennetaan tietopohjaa, toimintamalleja ja työkaluja vihreän siirtymän arvoketjujen optimointiin sekä edistetään alueellista, kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Globaalien arvoketjujen kytkeminen suomalaiseen toimintaympäristöön nähdään keskeisenä keinona lisätä kilpailukykyä, työllisyyttä ja kestävää kasvua.

Projektitutkija osallistuu erityisesti kahteen työpakettiin:

Globaalien arvoketjujen kytkentä aluetalouteen. Työpaketissa kartoitetaan olemassa olevia käytäntöjä globaalien arvoketjujen ja alueellisten toimijoiden välillä sekä kehitetään kattava kasvu- ja kehitysmalli. Malli huomioi kansainvälisten sijoittajien ja alueen toimijoiden intressit sekä tukee oikeudenmukaista ja osallistavaa liiketoimintaa, joka tuottaa lisäarvoa aluetalouteen.

Globaalien arvoketjujen synnyttämä paikallinen kasvuyrittäjyys. Työpaketissa tunnistetaan mekanismeja, joiden avulla suuret vihreän siirtymän investoinnit voivat synnyttää uutta yrittäjyyttä ja kasvuyrittäjyyttä. Keskitymme erityisesti alueellisen yrittäjyyden tukemiseen, sen kytkemiseen kansainvälisiin arvoketjuihin ja parhaiden käytäntöjen tunnistamiseen.

Projektitutkijan tehtävät

  • Osallistut energia-alan tutkimushankkeisiin, erityisesti globaalien arvoketjujen ja alueellisten ekosysteemien analysointiin ja kehittämiseen.
  • Suunnittelet ja toteutat hankkeeseen liittyviä tutkimuksia: tiedonkeruu, analyysi, raportointi ja tulosten popularisointi eri sidosryhmille.
  • Rakennat ja kehität tutkimus- ja innovaatioverkostoja yhteistyössä yritysten, kuntien ja muiden toimijoiden kanssa.

Mitä odotamme projektitutkijalta

  • Soveltuva ylempi korkeakoulututkinto (esim. tuotantotalous, energiatekniikka, taloustiede).
  • Kiinnostus tutkimustyöhön ja kokemusta tutkimus- tai kehittämishankkeista.
  • Sujuvaa englannin kielen taitoa ja suomen kielen taitoa tai valmiutta hankkia suomen kielen taito, sekä hyviä viestintä- ja tiimityötaitoja.

Arvostamme lisäksi:

  • Energiatekniikan ja energialiiketoiminnan osaamista. Erityisesti tuntemus uusiutuvasta energiasta (aurinkoenergia, tuulivoima, biokaasu, vety) katsotaan eduksi.
  • Ymmärrystä kestävän energian ratkaisujen soveltamisesta ja energiajärjestelmien kehittämisestä.
  • Kokemusta arvoketjujen ja ekosysteemien kehittämisestä sekä alueellisesta innovaatiotoiminnasta.
  • Voit hakea tehtävää, vaikkei sinulla olisi osaamista kaikesta edellä mainitusta.

Mitä tarjoamme?

  • Innostuneen ja asiantuntevan työyhteisön, jossa voit kehittää ja jakaa osaamistasi.
  • Mahdollisuuden merkitykselliseen työhön vihreän siirtymän ajankohtaisissa tutkimushankkeissa.
  • Joustavat työjärjestelyt: työskentely Oulussa tai Nivalassa tai osittain etätyönä Suomesta käsin.
  • Liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuja (ePassi). Lue lisää muista työsuhde-eduistamme.
  • Ison organisaation tarjoamat kehitys- ja uramahdollisuudet.
  • Merkityksellisen työn ja toimintakulttuurin, jossa sinulla on vapaus työn ja muun elämän yhteensovittamiseen. Lisätietoa työskentelystä Oulun yliopistossa.
  • Jos muutat Suomeen ulkomailta, tarjoamme kattavat relokaatiopalvelut sekä tuen kotiutumiseen. Buddy-ohjelmamme ja puolisoverkostomme auttavat sinua ja läheisiäsi kotiutumaan Suomeen.

Lue lisää mm. palkkauksesta ja hae Varbi-rekrytointijärjestelmän kautta 2.10.2025 mennessä täältä.

Lisätietoja:
Tutkimusjohtaja Teresa Haukkala
Sähköposti: teresa.haukkala@oulu.fi
Puhelin: +358 50 5985341

Viimeksi päivitetty: 8.9.2025