Kansainvälinen tutkijaryhmä: Nivelrikon ehkäisyä ja hoitoa tehostettava maailmanlaajuisesti
Nivelrikkoa sairastavien määrä voi kasvaa nykyisestä noin 600 miljoonasta lähes miljardiin vuoteen 2050 mennessä. Tänään The Lancet -tiedelehdessä julkaistu kansainvälinen terveyspoliittinen tiekartta sisältää ennusteen lisäksi ehdotuksia nivelrikon ehkäisyn ja hoidon kehittämiseksi.
Tutkijoiden mukaan nivelrikko on merkittävä kansanterveysongelma, joka jää liian vähälle huomiolle terveyspolitiikassa. Sairauden hoitoa ei ole myöskään riittävästi integroitu pitkäaikaissairauksien hoitopalveluihin.
Oulun yliopiston professori Ali Mobasheri kuuluu kansainväliseen asiantuntijaryhmään. Hän tutkii nivelrikkoa, rustokudoksen biologiaa ja sairauden biomarkkereita ja on tehnyt pitkään kansainvälistä tutkimusyhteistyötä nivelrikon parissa.
”Työ käynnistyi vuonna 2020 The Lancet -lehden asiantuntijahankkeena ja muotoutui vähitellen terveyspolitiikkaa käsitteleväksi raportiksi, josta olemme erittäin ylpeitä. Toivomme, että tämä tiekartta tuo esiin kiireellisen tarpeen tunnistaa nivelrikko vakavaksi maailmanlaajuiseksi terveyshaasteeksi ja ottaa se paremmin huomioon terveydenhuollossa, vakuutusalalla ja päätöksenteossa”, Mobasheri sanoo.
Ehkäisyä ja parempaa hoitoa tarvitaan
Tutkijat esittävät nivelrikon maailmanlaajuisen sairaustaakan vähentämiseksi kolmea keskeistä keinoa: sairauden yleisyyden ja kustannusten järjestelmällistä seurantaa, laadukkaan ja kohtuuhintaisen hoidon saatavuuden parantamista sekä ehkäisyn tehostamista.
Nivelrikon hoito tulisi yhdistää nykyistä paremmin perusterveydenhuoltoon, pitkäaikaissairauksien hoitoon ja kuntoutukseen. Tutkijat korostavat myös tarvetta lisätä tietoisuutta sairaudesta ja sen hoitomahdollisuuksista.
Nivelrikkoa pidetään yhä usein väistämättömänä osana ikääntymistä, jonka oireisiin ei voida juuri vaikuttaa. Tämä käsitys voi viivästyttää hoitoon hakeutumista. Vaikka nivelrikon etenemistä pysäyttävää tai hidastavaa lääkettä ei ole, oireita voidaan lievittää ja toimintakykyä ylläpitää näyttöön perustuvilla hoidoilla.
Ikääntyminen, ylipaino ja nivelvammat lisäävät nivelrikon riskiä
Väestön ikääntyminen, ylipainon lisääntyminen ja nivelvammat vauhdittavat nivelrikon yleistymistä. Näistä erityisesti ylipaino ja nivelvammat ovat riskitekijöitä, joihin voidaan vaikuttaa.
Tulevaa sairaustaakkaa voidaan vähentää tukemalla terveellistä painoa ja ehkäisemällä nivelvammoja esimerkiksi urheilussa ja työelämässä. Keskeisiä keinoja ovat myös varhainen puuttuminen ja hoidon saatavuuden parantaminen.
Tutkijoiden mukaan nivelrikon aiheuttama maailmanlaajuinen toimintakyvyn heikkenemisen taakka kasvoi 65 prosenttia vuosina 1990–2023. Kasvu oli yksi suurimmista, kun nivelrikkoa verrattiin yli 350 muuhun sairauteen ja terveydentilaan kansainvälisessä Global Burden of Disease -vertailussa.
Nivelrikko voi vaikeuttaa esimerkiksi kävelyä ja liikuntaa. Siten sen vaikutukset näkyvät paitsi yksittäisten ihmisten elämässä myös terveydenhuollossa ja kansantaloudessa.
Kansainvälinen tiekartta ohjaa terveyspolitiikkaa
Tutkijoiden laatima tiekartta kehottaa hallituksia tunnistamaan nivelrikko merkittäväksi pitkäaikaissairaudeksi, vahvistamaan sen asemaa kansallisessa terveyspolitiikassa, investoimaan ehkäisyyn ja varmistamaan tutkimusnäyttöön perustuvan hoidon saatavuus.
Artikkeli julkaistiin maailman reumapäivänä 12. lokakuuta. Kansainväliseen asiantuntijaryhmään kuului tutkijoita 18 maasta.
Artikkeli Lancet-tiedelehdessä: Strengthening health systems to prioritise, provide care, and prevent osteoarthritis: a roadmap for global health policy.