Kasvun johtamisen professori Matti Muhos Teknillisten Tieteiden Akatemian jäseneksi

”Olen erittäin ilahtunut saatuani kutsun jäseneksi. Teknillisten Tieteiden Akatemia tekee merkittävää työtä teknistieteellistä ja taloudellisen osaamisen vahvistamiseksi edistäen toiminnallaan kansainvälistä kilpailukykyä, kaupallistamista ja kestävää kasvua. On kunnia päästä osaksi tätä toimintaa. Uskon, että jäsenyyteni myötä voin edistää Oulun yliopiston ja Pohjois-Suomen talousalueen näkyvyyttä valtakunnallisessa keskustelussa”, sanoo professori Matti Muhos.
Teknillisten Tieteiden Akatemia toimii sillanrakentajana tieteen, elinkeinoelämän ja päätöksenteon välillä. Se kokoaa yhteen alansa huippuosaajat, tukee tutkimuksen kaupallistamista ja vahvistaa suomalaisten teknistieteellisten alojen kansainvälistä kilpailukykyä. Samalla se edistää kestävää kehitystä sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.
Vaali-istunto järjestettiin maanantaina 26.5.2025 Tekniikan museossa. Kokous valitsi 17 uutta Akatemian jäsentä, jotka edustavat monipuolisesti tekniikan eri aloja ja jotka toimivat merkittävissä tehtävissä sekä akateemisessa yhteisössä, että teollisuuden palveluksessa.
Tiedeakatemiat ovat riippumattomia akateemisia yhteisöjä. Ne kutsuvat jäsenensä tieteellisten ansioiden perusteella. Tiedeakatemioiden tehtävänä on edistää tieteellistä tutkimusta ja sen arvostusta yhteiskunnassa. Tiedeakatemiat ottavat kantaa kulloinkin ajankohtaisiin tieteen ja yhteiskunnan kysymyksiin, laativat julkaisuja, myöntävät apurahoja ja järjestävät tapahtumia.
Suomessa toimii neljä tiedeakatemiaa: Suomalainen Tiedeakatemia, Finska Vetenskaps-Societeten – Suomen Tiedeseura, Svenska tekniska vetenskapsakademien i Finland ja Teknillisten Tieteiden Akatemia. Tiedeakatemioiden yhteistyöelimenä toimii Suomen Tiedeakatemiat -yhteistyöneuvosto, jonka tehtävänä on huolehtia suhteista kansainvälisiin tiedejärjestöihin ja edistää tieteen vaikuttavuutta.