Kiusaaminen ei ala kiusaamisena – tutkija kertoo varhaiset merkit, jotka jäävät aikuisilta usein huomaamatta
Suomessa huolestuttaa koulukiusaaminen ja lasten ja nuorten huonontunut hyvinvointi. Uudet tutkimustulokset osoittavat, että asiaan herätään liian myöhään. Tutkijat ovat koonneet havaintojaan kasvattajille suunnattuun tietokirjaan.
Kun kiusaaminen tunnistetaan, ryhmässä on voinut olla pitkään käynnissä ilmiöitä, jotka ovat luoneet pohjan myöhemmälle ulossulkemiselle, häirinnälle ja väkivallalle.
Keskeinen havainto on, että kiusaaminen ei ala kiusaamisena.
"Kiusaaminen ei synny tyhjästä. Sitä edeltävät usein pienet, mutta merkitykselliset tilanteet, joissa lapset ja nuoret alkavat arvottaa, vertailla ja sulkea toisiaan ulkopuolelle. Juuri näihin hetkiin pitäisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota", Oulun yliopiston uuden oppituolin, nuorisotutkimuksen, professori Tuija Huuki kertoo.
Huuki pitää uuden professorin juhlaluentonsa torstaina 10. syyskuuta klo 17 Oulun keskustakirjasto Saaren Laituri-salissa yhdessä neljän muun vasta nimitetyn professorin kanssa. Tilaisuutta voi seurata myös Yle Areenassa.
Aikuisen vastuulla on tunnistaa varhaiset merkit
Tutkimus haastaa myös yleisen käsityksen siitä, että kiusaaminen johtuisi ensisijaisesti tietyistä "kiusaajista" tai "pahoista lapsista". Tulokset viittaavat siihen, että tavalliset lapset ja nuoret voivat tietyissä olosuhteissa alkaa vahingoittaa toisiaan.
Riski kasvaa erityisesti silloin, kun lasten ja nuorten väliset suhteet jäävät ilman aikuisen ohjausta.
"Kyse on usein olosuhteista, joissa tavalliset lapset ja nuoret alkavat sulkea toisia ulkopuolelle. Siksi ratkaisu ei löydy syyllisten etsimisestä vaan turvallisempien ryhmäsuhteiden rakentamisesta”, Huuki painottaa.
Tutkimuksen mukaan aikuiset tunnistavat tilanteet yleensä vasta silloin, kun loukkaava toiminta on jo pitkäkestoista, tahallista ja systemaattista. Sitä ennen ryhmissä voi esiintyä vähättelyä, ulossulkemista, kiusoittelua, näkyvyyden epätasaista jakautumista ja painetta olla tietynlainen saadakseen hyväksyntää.
Monet näistä ilmiöistä tapahtuvat tavallisessa arjessa. Ne voivat näkyä huumorina, läpänheittona, ihastumiskuvioina, leikkipainina tai kaverisuhteiden pieninä säröinä. ”Juuri siksi niitä ei usein pidetä riittävän vakavina puuttumisen kannalta”, Huuki muistuttaa.
Konfliktien ehkäisyssä painopistettä tulisikin siirtää nykyistä vahvemmin varhaiseen tunnistamiseen, eikä kiusaamisen virallisia tunnusmerkkejä pidä jäädä odottamaan.
Sen sijaan huomiota olisi suunnattava jo ensimmäisiin tilanteisiin, joissa lasten ja nuorten välisiin suhteisiin alkaa syntyä epätasa-arvoa, ulossulkemista tai loukkaavaa vuorovaikutusta.
Menetelmä tukee huoltajia ja opettajia
Tähän perustuu Tuija Huukin ja lastenpsykiatri Raisa Cacciatoren kehittämä Pisarapuuttumisen menetelmä, jossa ensimmäisiin merkkeihin puututaan jo ennen kuin tilanne näyttää kiusaamiselta.
Menetelmässä aikuinen tarttuu hankaliin tilanteisiin heti niiden ilmetessä riippumatta siitä, täyttävätkö ne kiusaamisen, häirinnän tai väkivallan määritelmät. ”Tarkoituksena on vahvistaa lasten ja nuorten vuorovaikutustaitoja aidoissa tilanteissa ja ehkäistä ongelmien kärjistymistä”, Huuki sanoo.
Tutkimus perustuu tutkimusryhmän yli kahden vuosikymmenen aikana keräämiin aineistoihin lasten ja nuorten välisistä suhteista, kiusaamisesta, häirinnästä, väkivallasta, vallasta ja osallisuudesta. Aineistoja on kerätty muun muassa havainnoimalla, haastattelemalla, kyselyiden avulla sekä seuraamalla lasten ja nuorten vuorovaikutusta kouluissa ja muissa kasvuyhteisöissä.
Tutkimuksen pohjalta on julkaistu tietokirja: Huuki, T., Cacciatore, R., & Kangaskoski, H. (2026). Pisarapuuttuminen: Työväline kiusaamisen ehkäisemiseksi. Santalahti. ISBN (painettu): 978-952-370-686-6; ISBN (sähköinen): 978-952-370-687-3.