Menestys TalousGuru-kilpailussa voi avata ovet Oulun yliopiston kauppakorkeakouluun
TalousGuru on valtakunnallinen lukiolaisten taloustietokilpailu, jossa opiskelijat ottavat toisistaan mittaa taloustietämyksessä. Kaksiosaisen kilpailun ensimmäinen osa on kirjallinen koe, jonka pohjalta raati valitsee loppukilpailuun 14 osallistujaa. Loppukilpailussa mitataan osallistujien kirjallista ja suullista osaamista, ja finaali huipentuu talousaiheiseen väittelyyn.
Finanssiala ry:n yhdessä Kalevan ja Oulun yliopiston kanssa järjestämä Sinustako TalousGuru -kiertue rantautui Oulun Valkeaan maanantaina 2.11. Kaleva haastatteli tapahtumassa taloustieteen maisteriopiskelija Greta Suorsaa ja kauppakorkeakoulun koulutusdekaani Marika Iivaria.
”Olen kiinnostunut työskentelemään analyyttisessä asiantuntijatyössä, kuten analyytikkona, konsulttina tai ekonomistina”, kertoo Greta Suorsa tulevaisuuden suunnitelmistaan. ”Kauppatieteet ja taloustieteet avaavat ovia moneen eri suuntaan, joten olen pitänyt mielen sillä tavalla avoinna”, hän lisää.
”Maantieteellisesti vastaamme kauppatieteellisestä koulutuksesta puolen Suomen verran, ja opiskelijamme tulevat pitkälti Pohjois-Suomesta. Haluamme tukea sitä, että opiskelijoilla on myös mahdollisuus opiskella täällä pohjoisessa ja työllistyä tulevaisuudessa kotiseudulleen niin halutessaan – mutta maailmallekin pääsee meiltä”, avaa Marika Iivari TalousGuru-yhteistyön taustaa.
Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu on AACSB-akkreditoitu kansainvälinen tutkimus- ja koulutusyksikkö. Koulutustarjonta on monipuolista: kahdesta kandidaattiohjelmasta ja kuudesta maisteriohjelmasta valmistuu osaajia asiantuntija- ja johtotehtäviin niin pieniin kuin suuriin yrityksiin, julkiselle sektorille kuin yrittäjiksikin – Suomeen ja ulkomaille.