Oulun normaalikoulun uudisrakennuksen rakennustyöt aloitetaan elokuussa
Uudisrakennus sijoittuu Linnanmaan kampusalueen luoteiskulmaan, SYKin omistamalle tontille. Uudisrakennukselle on saatu rakennuslupa, ja tontilla on kesän aikana ollut käynnissä muun muassa maanrakennustyöt. Varsinaisten rakennustöiden on tarkoitus alkaa elokuussa. Tavoitteena on, että uusi koulurakennus otetaan käyttöön elokuussa 2028.
Kooltaan noin 8400 htm² oleva uudisrakennus mitoitetaan 600 oppilaalle, ja siihen sijoittuu Oulun normaalikoulun Linnanmaan yksikön peruskoulun luokat 1–9. Normaalikoulun lukio jatkaa toimintaansa lähellä sijaitsevassa Ympäristötietotalossa.
"Hanke on merkittävä panostus Linnanmaan alueen kehittämiseen ja olemme SYKissä tyytyväisiä siihen, että Oulun normaalikoulun uudisrakennushanke etenee nyt investointipäätösten myötä toteutusvaiheeseen”, kertoo SYKin toimitusjohtaja Sanna Sianoja.
Uudisrakennuksen suunnittelussa painopiste on ollut koulun toiminnallisissa tarpeissa, ja tilat on mitoitettu vastaamaan Oulun kaupungin kouluverkon tarpeita. SYK on Oulun yliopiston pyynnöstä julkisesti kilpailuttanut rakennushankkeen toteuttamiseen tarvittavat hankinnat.
“Olemme tyytyväisiä hankkeen käyttäjälähtöisesti laadittuun suunnitelmaan sekä tulevan koulurakennuksen turvalliseen sijaintiin ja kulkuyhteyksiin. Nyt on myös oikea aika rakentaa, sillä urakkatarjoukset jäivät alle kustannusarvion. Tulevalta rakennukselta odotamme ennen kaikkea kestävää, pitkäikäistä laatua”, Oulun yliopiston kiinteistöjohtaja Vesa-Heikki Kemppainen sanoo.
Vuokralaisena uudisrakennuksessa tulee olemaan Oulun yliopisto, ja Oulun normaalikoulu toimii tilojen pääkäyttäjänä.
Normaalikoulun peruskoulun oppilaat ovat opiskelleet osittain väistötiloissa syksystä 2024 lähtien.
Havainnekuva Oulun normaalikoulun uudisrakennuksen pääsisäänkäynnistä, Arkkitehtitoimisto Helamaa & Heiskanen Oy