Oulun yliopistogaalassa palkittiin menestyjiä

Yliopistogaala järjestetään vuosittain marraskuun alussa, kuun toisena perjantaina. Gaalan tarkoitus on olla yliopistoväen, yliopiston ystävien ja sen keskeisten sidosryhmien yhteinen viihteellinen juhlailta, jossa tiede on vahvasti läsnä.
Alumn of the Year

Oulun Yliopistogaala 2021 järjestettiin perjantaina 22.11.2021. Paikalla juhlatilaksi sisustetussa yliopiston päärakennuksessa oli 120 gaalavierasta. Illan musiikillisesta osuudesta vastasivat Sami Saari ja Jazzpojat. Illan maut olivat Unirestan ja heidän oman keittiömestarin käsialaa. Tämän vuoden gaalassa nostettiin ansioistaan esille ja palkittiin nykyisiä ja entisiä yliopistoyhteisön jäseniä.

Oulun Yliopistoseura ry on nimesi hallitusammattilainen Kaisa Hietalan Oulun yliopiston Vuoden Alumniksi 2021 hänen ansioistaan erityisesti kestävän kehityksen tavoitteiden edistämiseksi. Kaisa Hietala on kokenut liiketoimintajohtaja, joka on pyrkinyt työssään yhdistämään ympäristöhaasteet ja liiketoiminnan.

Pentti Kaiteran palkinto luovutettiin Domestication in Action tutkimusryhmälle. Ryhmä tutkii porojen ja ihmisen vuorovaikutusta. Tämä kansainvälisesti tunnustettu projekti koskee erityisesti Pohjois-Suomea ja Lappia, ja hyödyttää erityisesti Lapin elinkeinoelämää ja matkailua. Palkinnon luovutti rahaston hallituksen varapuheenjohtaja Matias Vakkilainen ja sen vastaanotti tutkimusryhmän vetäjä dosentti Anna-Kaisa Salmi.

Gaalan illallispuheen piti päävieraamme, Vuoden Alumniksi juhlassa nimetty hallitusammattilainen Kaisa Hietala.

Toivotamme kaikki yliopiston ystävät tervetulleiksi gaalailtaan ensi vuonna samaan aikaan.

_____

Tutustu gaalan tunnelmiin facebookin kuvagalleriassa.

Katso myös tunnelmia juhlavuoden gaalasta 2019.

Viimeksi päivitetty: 26.11.2021