Professori Juha Auvinen on vuoden 2022 terveysalan vaikuttaja

Mediuutiset on jälleen valinnut vuoden tärkeimmät terveysalan vaikuttajat. Oulun yliopiston yleislääketieteen professori Juha Auvinen sijoittui tämänvuotisessa vaikuttajalistauksessa ensimmäiseksi, eli hänet valittiin terveysalan vuoden 2022 vaikuttajaksi.
Professori Juha Auvinen
Juha Auvinen palkittiin vuoden 2022 terveysalan vaikuttajana. Kuva: Vesa Laitinen

Auvisen valintaan vaikutti erityisesti se, että hän on kantanut voimakkaasti huolta hoidon jatkuvuudesta perusterveydenhuollossa. Hän toimi projektipäällikkönä sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyssä Omalääkäri 2.0 -selvityksessä, jossa hahmotettiin Suomelle tutkittuun tietoon perustuva hoidon jatkuvuus -malli. Malli julkaistiin elokuussa. Auvinen on myös herättänyt keskustelua etähoidon lisäämisen sudenkuopista perusterveydenhuollossa.

Mediuutiset julkisti sadan terveysalan vaikuttajien kolmen kärjen perjantaina 2. joulukuuta. Sijalle kaksi Mediuutiset valitsi Keski-Uudenmaan soten Keusoten johtajan Pirjo Laitinen-Parkkosen ja sijalle kolme Kauhavan hyvinvointikeskuksen farmaseutti Suvi Honkaniemen.

Koko sadan vaikuttajan lista julkistettiin perjantaina 9. joulukuuta.

Vaikuttajavalinnat tekee Mediuutisten toimitus, ja vaikuttajia valitaan kaikkiaan 10 eri kategoriassa. Valintaperusteena on se, että henkilö on tehnyt kuluneena vuonna terveysalaan vaikuttavia tekoja.

Mukana on myös kaksi yhteistyössä tehtyä listaa. Kandien valinnat ovat tehneet lääketieteen kandiseurat, ja vuoden väittelijöiden listauksen ovat laatineet lääketieteellisten tiedekuntien edustajat.

Lue lisää: Hoidon jatkuvuuden sinnikäs puolustaja Juha Auvinen valittiin terveysalan vuoden 2022 vaikuttajaksi

Viimeksi päivitetty: 15.2.2023