Ravintoloiden kilpailutuksesta päätös – katso tästä palveluntarjoajat

Markkinaoikeuden päätöksen mukaan yliopisto ei ole ravintolahankinnoissa menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti.

Markkinaoikeus on hylännyt Uniresta Oy:n tekemän valituksen, joka koski yliopiston ja ammattikorkeakoulun kilpailutusta Linnanmaan ja Kontinkankaan kampusten ravintolapalveluista.

Korkeakoulut, eli Oulun yliopisto ja Oamk, päättivät kilpailutuksen perusteella viime lokakuussa hankkia Linnanmaan kampuksen ravintolapalvelut Juvenes Oy:ltä ja Sodexo Oy:ltä. Kontinkankaalle palveluntarjoajaksi valittiin Juvenes.

Markkinaoikeuden päätöksen mukaan yliopisto ei ole hankinnassaan menetellyt julkisia hankintoja koskevien oikeusohjeiden vastaisesti, vaan hankintalain edellyttämällä tavalla.

Markkinaoikeuden päätöksellä on 30 päivän valitusaika. Suoraa valitusoikeutta ei ole, vaan valituslupaa tulisi pyytää erikseen korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Markkinaoikeuden päätös on täytäntöönpanokelpoinen, ellei KHO toisin määrää.

Kilpailutuksessa valintaperusteena oli hinta, mutta päästäkseen mukaan hintavertailuun tarjoajien oli täytettävä laadulle asetetut korkeat vähimmäisvaatimukset.

“Yliopiston oli asettava hinta valintaperusteeksi markkinaoikeuden aiempien päätösten perusteella. Yliopistona olemme toimineet lain ja vaatimusten edellyttämällä tavalla, vaikka ymmärrän hyvin tähän päätökseen liittyvät monet seuraukset,” yliopiston hankintalakimies Sanna Pikkujämsä korostaa.

Ravintoloiden toimijat 1.7.2025 lähtien:

Julinia ja Julinia Garden - toimija Sodexo Oy

Lipasto/keskusaula ja Lipaston grilli ja kahvila - toimija Sodexo Oy

Mara, Foobar, Voltti (TSTK), Kerttu (ent. Kastari) ja Smoothiebar (nyk. H2O väylä) - toimija Juvenes Oy

Medisiina Kontinkankaalla - toimija Juvenes Oy

Kesälomat voivat vaikuttaa ravintoloiden aukioloaikoihin heinäkuussa.

Mistä on kyse:

Laki julkisista hankinnoista velvoittaa yliopistoa kilpailuttamaan palvelujen tarjoajat ja kohtelemaan hankintamenettelyn osallistujia ja muita toimittajia tasapuolisesti ja syrjimättömästi.

Korkeakouluopiskelijoiden ruokailua tuetaan Kelan maksamalla ateriatuella. Korkeakouluopiskelijoiden ruokailun tukemisen perusteista säädetään valtioneuvoston asetuksessa (375/2020).

“Kilpailutuksessa lähtökohtana ovat olleet hankintalain periaatteet avoimuus, syrjimättömyys ja tasapuolisuus. Emme voi suosia tai syrjiä ketään tarjoajaa”, yliopiston hankintalakimies Sanna Pikkujämsä sanoo.

Viimeksi päivitetty: 6.5.2025