Rehtorien kannanotto: Yliopistollisen asiantuntemuksen mukanaolo aluehallinnossa varmistettava
Sote-uudistus on edennyt toimeenpanovaiheeseen. Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat toimintaansa – aluehallitukset valitaan ja hallintosääntöjä valmistellaan. Uudistuksen onnistuminen on kiinni taitavasta johtamisesta, viimeisimmän tutkitun tiedon hyödyntämisestä, henkilöstön tiedoista ja taidoista sekä työvoiman saatavuudesta. Haluamme yliopistoina jo tehtävämme mukaan olla mukana auttamassa, tukemassa ja tuomassa kaiken osaamisemme uudistuksen käyttöön.
Viidellä Suomen lääke- ja hammaslääketieteen alojen koulutusta antavalla yliopistolla on tällä hetkellä satoja jaettuja tehtäviä yliopistojen ja palvelujärjestelmien välillä. Nämä yliopiston professorien ja kliinisten opettajien tehtävät muodostavat yliopistosairaaloiden osaamisen, koulutuksen ja tutkimuksen rungon lääketieteen alalla. Jaettuja tehtäviä on myös laajemmin sote-aloilla. Tämän resurssin optimaalinen suuntaaminen sote-järjestelmän ja hyvinvointialueiden tueksi vaatii myös hallinnollista yhteistyötä.
Olemme seuranneet huolestuneina, kuinka puheista huolimatta yliopistojen rooli on jäänyt hyvinvointialuelainsäädännössä epäselväksi, ja uudistukseen liittyvät hallinnolliset ratkaisut eri yliopistosairaaloiden hyvinvointialueilla ovat nyt syntymässä erilaisiksi. Yliopistot edustavat maamme merkittävintä asiantuntijuutta, ja tämän osaamisen käyttämättä jättäminen päätöksenteon välittömänä tukena aluehallitustasolta eri toimielimiin olisi uudistuksen toteutuksen kannalta korvaamaton virhe.
Nyt tehtävien ratkaisujen on kannettava pitkälle tulevaisuuteen – eri puolueiden näkemyksistä riippumatta. Siksi annamme myös tukemme perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindenin lupauksille yliopistosairaaloiden valtionosuuksien vahvistamiseksi, jotta voidaan turvata yliopistosairaaloiden koulutus ja tutkimustehtävä sekä vastuunkanto yhteistoiminta-alueiden toiminnasta. EVO-/VTR-rahoitus on saatava selkeälle nousu-uralle. Valtiolta tuleva koulutukseen ja tutkimukseen kohdennettava rahoitus edistää kliinisen ja soveltavan tutkimuksen tekemistä yliopistosairaaloissa, takaa tasavertaisen terveydenhuoltoalan koulutuksen ja varmistaa korkealaatuiseen tutkimukseen perustuvan hoidon potilaille myös tulevaisuudessa.
Esitämme, että kansallisen tasa-arvon ja sote-järjestelmän laadun turvaamiseksi yliopistoilla tulisi olla edustus kaikkien yliopistosairaaloiden hyvinvointialueilla sekä jäsenyydet kaikissa koulutukseen ja tutkimukseen liittyvissä keskeisissä toimielimissä.
Lisäksi tuemme yliopistosairaaloiden yhteistä kannanottoa koskien yliopistosairaaloiden roolin täsmentämistä ja rahoituksen varmistamista sote-uudistuksessa (sairaanhoitopiirien johtajat 18.1.2022).
Lääke- ja hammaslääketieteellistä koulutusta Suomessa tarjoavat Oulun yliopisto, Turun yliopisto, Helsingin yliopisto, Itä-Suomen yliopisto ja Tampereen yliopisto.
Jukka Kola, Turun yliopiston rehtori
Sari Lindblom, Helsingin yliopiston rehtori
Jukka Mönkkönen, Itä-Suomen yliopiston rehtori
Jouko Niinimäki, Oulun yliopiston rehtori
Mari Walls, Tampereen yliopiston rehtori