Susien pääkallot paljastavat susikannan vaihtuneen Fennoskandiassa
Royal Society Open Science - tieteellisessä lehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että nykyiset sudet Fennoskandiassa eroavat merkittävästi kallon muodoltaan historiallisista vastineistaan. Muutokset ovat samansuuntaisia tunnettujen susien geneettisten muutosten kanssa, jotka ovat seurausta tapahtumista, jotka johtivat sukupuuttoon Norjassa ja Ruotsissa ja lähes sukupuuttoon Suomessa.
Käyttämällä edistynyttä 3D-kuvantamista ja kallojen muotojen määrällistä, geometristä analyysiä tutkimusryhmä analysoi 84 suden kalloa, jotka on kerätty viimeisen 200 vuoden aikana. Tutkijat havaitsivat, että nykyisillä skandinaavisilla susilla Norjassa ja Ruotsissa on leveämmät otsaluut, korkeammat poskipäät ja alaspäin viistot kuonot verrattuna susiin, jotka elivät ennen susikannan romahtamista 1960-luvulla. Suomessa havaittiin samanlaisia, mutta vähemmän selkeitä muutoksia.
”Nämä morfologiset eli muutokset kallonmuodoissa heijastavat geneettisiä muutoksia, joita tapahtui, kun susikannat metsästettiin sukupuuttoon tai lähes sukupuuttoon ja myöhemmin elpyivät pienen maahanmuuttajajoukon ansiosta”, sanoo johtava kirjoittaja, väitöskirjatutkija Dominika Bujnáková Oulun yliopiston ekologian ja genetiikan tutkimusyksiköstä.
Tutkimus viittaa myös siihen, että saaliseläinten saatavuuden muutokset – erityisesti hirvikannan elpyminen – ovat saattaneet vaikuttaa kallon muotoon, kun sudet siirtyivät metsästämään pienempien saaliiden sijasta hirviä. Lisäksi tutkijat havaitsivat, että eläintarhoissa syntyneillä susilla ja päiväämättömillä museonäytteillä oli omanlaisiaan kallonpiirteitä, mikä korostaa aineiston taustatietojen tuntemisen merkitystä morfologisten eli rakenteen ja muotojen tarjoaminen tietojen tulkinnassa.
Tutkimus tarjoaa uusia näkemyksiä siitä, kuinka ympäristö- ja geneettiset tekijät yhdessä muokkaavat eläinten ulkomuotoa ajan myötä. ”Tulokset muistuttavat, että sekä suorat että epäsuorat ihmisen toimet voivat jättää pysyviä jälkiä villieläimiin – paitsi niiden perimään, myös niiden ulkonäköön ja elintapoihin”, Bujnáková toteaa. Tutkimus korostaa myös museokokoelmien ja nykyaikaisten kuvantamistekniikoiden merkitystä villieläinten populaatioiden pitkäaikaisten muutosten seurannassa.
Lue lisää ekologian ja genetiikan tutkimuksesta Oulun yliopistossa