Tutkimus: Suomi jää jälkeen yrittäjyysmyönteisyydessä – nuorten kiinnostus luo toivoa

Suomalaisten suhtautuminen yrittäjyyteen on kansainvälisesti vertaillen varauksellista, ja yrittäjyysaktiivisuus on laskenut viime vuosina. Uutta yritystä jo johtavan tai perustamassa olevan aikuisväestön osuus on aiempaa pienempi. Samalla Suomen yrittäjyyden rakenteelliset edellytykset ovat edelleen maailman huipputasoa. Vaikka epäonnistumisen pelko vähentää aikeita ryhtyä yrittäjäksi, nuorten asenteet yrittäjyyttä kohtaan ovat aiempaa myönteisempiä. Tiedot käyvät ilmi tuoreen Global Entrepreneurship Monitor -tutkimuksen (GEM) Suomi-raportista.
kaksi naista läppärin äärellä

Kansainvälisen Global Entrepreneurship Monitor -raportin mukaan suomalaiset suhtautuvat yrittäjyyteen poikkeuksellisen varauksellisesti verrattuna muihin vauraisiin maihin. Yrittäjyys ei näyttäydy houkuttelevana uravaihtoehtona, ja kansainvälisesti vertailtuna harva aikoo yrittäjäksi.

Sekä varhaisen vaiheen yrittäjyys että vakiintuneiden yrittäjien määrä ovat vähentyneet vuodesta 2021. Myös odotukset yritystoiminnan kasvusta ja kansainvälistymisestä ovat varovaisia.

”Verrattuna edelliseen, neljän vuoden takaiseen tutkimukseemme, harvemmat ihmiset odottavat perustavansa yrityksen, näkevät liiketoimintamahdollisuuksia tai kokevat, että heillä on riittävästi yrittäjyyteen tarvittavia taitoja ja tietoja. Samalla epäonnistumisen pelko on edelleen kasvanut ja on merkittävä este yrittäjyysaktiivisuudelle”, sanoo professori ja johtaja Matti Muhos Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutista.

"Suomessa on vahva rakenteellinen perusta yrittäjyydelle, mutta paljon ongelmia niin asenteissa, säätelyssä kuin rahoituksessa. Yritys on helppo perustaa, mutta yrittäjänä ei ole helppo menestyä”, sanoo Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen.

Muhoksen mukaan Suomen tuki- ja rahoitusjärjestelmä keskittyy liiaksi jo todennettuihin onnistumisiin, jolloin varhaisvaiheen ideointi, kehitys ja validointi jäävät vähälle huomiolle.

"Hajanaisten ja epäjatkuvien projektirahoituksella tuotettujen hautomopalvelujen sijaan tarvitaan ennustettava ja yhtenäinen prosessi, joka tukee aloittavaa yrittäjää ideasta skaalautumiseen ja kansainvälistymiseen asti. Ruotsin kansallisesti koordinoitu hautomomalli tarjoaa tästä toimivan esimerkin", Muhos sanoo.

Rakenteelliset edellytykset edelleen vahvat, mutta kulttuuri ei tue uutta yrittäjyyttä

Suomi sijoittuu edelleen kansainvälisesti kärkijoukkoon yrittäjyyden rakenteellisissa edellytyksissä. Kulttuuriset ja sääntelyyn liittyvät olosuhteet koetaan kuitenkin aiempaa heikommiksi. Asiantuntija-arvioiden mukaan rahoituksen saatavuus on heikentynyt, yrittäjyyspolitiikan painoarvo on laskenut ja kulttuurinen tuki yrittäjyydelle on vähäistä.

”Vaikka yrittäjyysaktiivisuus on laskenut, Suomen rakenteelliset edellytykset infrastruktuuri, palvelut ja koulutus ovat kansainvälisesti huippuluokkaa. Rakenteellisesta perustasta huolimatta yrittäjyysympäristö on muuttunut varovaisemmaksi ja vähemmän uusia yrityksiä tukevaksi. Jäämme tässä paljon jälkeen esimerkiksi Liettuasta ja Virosta, joissa kulttuuri suosii vahvasti yrittäjyyttä”, toteaa vararehtori Elina Varamäki Seinäjoen ammattikorkeakoulusta.

Raportti nostaa esiin myös uusia rakenteellisia ja käyttäytymiseen liittyviä kuiluja suomalaisessa yrittäjyysekosysteemissä. Vaikka asiantuntijat kokevat yrittäjien mahdollisuudet digitalisaation ja tekoälyn hyödyntämiseen suhteellisen vahvaksi, yrittäjät itse raportoivat näiden teknologioiden vähäisestä käyttöönotosta ja vähäisestä merkityksestä. Tämä viittaa siihen, että valmiudet eivät välity vastaavalla tavalla yrittäjien käytännön toimintaan.

”Tutkimuksen perusteella Suomen keskeinen haaste ei liity yrittäjyyden rakenteellisiin edellytyksiin, vaan niiden hyödyntämiseen. Yrittäjyysaktiivisuuden vahvistaminen edellyttää panostuksia erityisesti asenteisiin, yrittäjyysvalmiuksiin ja riskinoton hyväksyttävyyteen”, Varamäki jatkaa.

Tasa-arvossa parannettavaa

Suomen institutionaalinen kehys tarjoaa edelleen vahvan perustan naisten yrittäjyydelle, mutta käsitykset tasa-arvosta ja motivaatiosta viittaavat siihen, että sukupuolisensitiiviseen politiikkasuunnitteluun sekä naisten yrittäjyyttä kannustavaan kulttuuriin on tarpeen kiinnittää aiempaa enemmän huomiota.

”Suomalaista yrittäjyyttä luonnehtii sitkeä sukupuolten välinen ero. Naisista 3,5 % ja miehistä 8,5 % oli varhaisen vaiheen yrittäjiä ja 3 % naisista ja 8 % miehistä vakiintuneen vaiheen yrittäjiä. Naiset ryhtyvät miehiä harvemmin yrittäjiksi, luottavat vähemmän omiin kykyihinsä ja kokevat miehiä enemmän epäonnistumisen pelkoa. Vaikka Suomi tarjoaa vahvat institutionaaliset ja sosiaaliset tukirakenteet naisille, pääsy keskeisiin yrittäjyyden resursseihin – kuten rahoitukseen ja markkinoihin – on selvästi heikompaa kuin verrokkimaissa. Naisten yrittäjyydessä on paljon käyttämätöntä potentiaalia”, sanoo projektitutkija Pauliina Björk Oulun yliopistosta.

Nuoret aikuiset poikkeavat muusta väestöstä positiivisesti

Tutkimuksessa tunnistetaan nuoret aikuiset yrittäjyyden kannalta myönteisenä ryhmänä. He suhtautuvat yrittäjyyteen muuta väestöä positiivisemmin, ja heidän aikomuksensa perustaa yritys ovat kasvaneet.

”Nuoret ovat Suomen valopilkku. He näkevät yrittäjyyden kiinnostavana uravaihtoehtona, mikä erottaa heidät vanhemmista ikäryhmistä. Siksi on tärkeää panostaa yrittäjäkasvatukseen. Yrittäjyys on taitolaji, joka vaatii monipuolista osaamista”, Mikael Pentikäinen sanoo.

“Pohjoismaisessa vertailussa Suomi erottuukin vahvana yrittäjyyskasvatuksen tarjoajana, varsinkin myöhemmillä koulutusasteilla. Tutkimuksen tulokset viittaavat vahvaan tulevaisuuden kehityspotentiaaliin, mikäli yrittäjyyttä tukevia toimia kohdennetaan tehokkaasti”, Matti Muhos jatkaa.

GEM 2025/2026 -raportti perustuu laajaan, 53 maan kyselyaineistoon, jossa Suomesta oli mukana 2 050 aikuista vastaajaa sekä 36 yrittäjyyden asiantuntijaa. Aineisto yhdistää väestökyselyn ja asiantuntija-arviot, jotka tarjoavat kokonaiskuvan yrittäjyyden asenteista, toiminnasta ja toimintaympäristöstä.

GEM-tutkimuksen Suomen raportin toteuttivat Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja Seinäjoen ammattikorkeakoulu Suomen Yrittäjien, Keskitien säätiön, Säästöpankki Optian ja Töysän Säästöpankkisäätiön tuella.


Lue Suomen raportti: Pauliina Björk, Sanna Joensuu-Salo, Anmari Viljamaa, Martti Saarela, Nafisa Yeasmin, Robert van der Have, Ossi Kotavaara, Elina Varamäki, and Matti Muhos: Global Entrepreneurship Monitor 2025/2026 Finnish Report

Lue kansainvälinen raportti: GEM 2025/2026 Global Report – From Uncertainty to Opportunity


Lisätietoja:

Matti Muhos, professori, johtaja
Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti
matti.muhos@oulu.fi
puh: 0400 407590

Elina Varamäki, vararehtori
SEAMK
elina.varamaki@seamk.fi
puh: 040 8305189


Kuva: Pexels, Vitaly Gariev

Luotu 28.4.2026 | Muokattu 29.4.2026