Tutkimus: Vihreän siirtymän investoinnit eivät yksin takaa alueille hyötyjä – paikalliset yritykset ratkaisevassa roolissa
Suuri investointi voi sijoittua paikkakunnalle, vaikka sen teknologia, suunnittelu, rahoitus ja keskeiset palvelut hankittaisiin muualta. Tällöin merkittävä osa investoinnin synnyttämistä tuloista ja osaamisesta voi päätyä alueen ulkopuolelle.
Tämä on keskeinen johtopäätös Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin kirjallisuuskatsauksessa, jossa tarkastellaan vihreän siirtymän investointien alueellisia hyötyjä ja juurtumista. Teresa Haukkalan, Tanja Kähkösen ja Mari Peltolan laatima katsaus kokoaa tutkimustietoa siitä, millä edellytyksillä investoinnit vahvistavat sijaintialueidensa taloutta ja osaamista.
Erityinen huomio kohdistuu Pohjois-Pohjanmaahan, jossa uusiutuvan energian tuotanto, teollinen osaaminen ja vetytalouden suunnitelmat tarjoavat mahdollisuuksia uuden liiketoiminnan syntymiseen. Katsauksen johtopäätöksiä voidaan soveltaa myös muille suomalaisille alueille.
Pysyvät hyödyt syntyvät rakentamisvaiheen jälkeenkin
Investoinnin rakentaminen voi tuoda paikallisille yrityksille tilauksia esimerkiksi maanrakennuksessa, kuljetuksissa ja muissa palveluissa. Rakentamisen synnyttämä kysyntä on kuitenkin usein väliaikaista.
Pitkäaikaisia hyötyjä voi syntyä, kun alueen yritykset pääsevät mukaan myös laitosten käyttöön, kunnossapitoon, suunnitteluun ja digitaalisiin palveluihin. Paikallinen omistus, hankinnat ja työvoima vaikuttavat siihen, kuinka suuri osa tuloista jää kiertämään alueen talouteen. Olennainen kysymys onkin, syntyykö tuotannon rinnalle jatkojalostusta, laite- ja palveluliiketoimintaa sekä tutkimus- ja kehitystoimintaa.
Myös tutkimus- ja koulutusyhteistyöllä on merkitystä. Yhden investoinnin yhteydessä syntynyt osaaminen voi auttaa yrityksiä saamaan uusia asiakkaita, osallistumaan seuraaviin hankkeisiin ja laajentamaan toimintaansa kansainvälisille markkinoille.
Pienyritys voi jäädä toimitusketjun ulkopuolelle sijainnistaan huolimatta
Paikallinen yritys voi toimia suuren investoinnin naapurissa pääsemättä sen toimittajaksi. Esteiksi voivat nousta esimerkiksi vaadittavat sertifikaatit, aiempien toimitusten puuttuminen, rajallinen tuotantokapasiteetti tai tarjousprosessien vaativuus.
Katsauksen mukaan pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat lähtötilanteeseensa sopivaa tukea. Käytännössä tämä voi tarkoittaa tietoa investoijien hankintatarpeista, apua sertifiointeihin, yhteisiä kokeiluja tai yritysten muodostamia toimituskokonaisuuksia.
Kunnat, kehittämisyhtiöt sekä tutkimus- ja koulutusorganisaatiot voivat auttaa investoijia ja paikallisia yrityksiä löytämään toisensa. Yhteistyöverkostojen onnistumista tulisi arvioida sen perusteella, syntyykö niiden kautta uusia toimitussopimuksia, yritysten kasvua ja vahvempaa osaamista.
Investointien euroarvo ei kerro koko vaikutusta
Katsaus korostaa, ettei investoinnin kokoa voi käyttää alueellisen hyödyn suorana mittarina. Vaikutuksia arvioitaessa tarvitaan tietoa muun muassa paikallisten hankintojen osuudesta, pysyvistä työpaikoista, omistuksesta ja alueelle kertyvistä tuloista.
Rakentamisvaiheen tilapäiset vaikutukset on erotettava toiminnan aikana syntyvistä pitkäaikaisista hyödyistä. Lisäksi on tarkasteltava, kenelle hyödyt kohdentuvat ja miten investointien haitat jakautuvat.
Taloudellisten vaikutusten rinnalla merkitystä on asukkaiden osallistumismahdollisuuksilla sekä maankäyttöön ja luonnon monimuotoisuuteen kohdistuvilla vaikutuksilla. Kestävä aluekehitys edellyttää näiden näkökulmien huomioimista yhdessä.
Kirjallisuuskatsaus on laadittu ARVO – Arvonlisää kestävästä energialiiketoiminnasta -hankkeen taustaksi. Se yhdistää suomalaista ja kansainvälistä tutkimusta sekä alueellisia kehittämisesimerkkejä. Katsaus muodostaa pohjan jatkotutkimukselle siitä, miten investoinnit muuttuvat pysyväksi yritystoiminnaksi, alueelle jääviksi tuloiksi ja osaamiseksi.
Julkaisu: Haukkala, Teresa, Kähkönen, Tanja & Peltola, Mari (2026). Vihreän siirtymän investointien alueellinen arvonlisä ja juurtuminen. Kirjallisuuskatsaus. Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutin julkaisuja 9/2026.
Kuva: Pexels, Lorna Pauli
Arvonlisää kestävästä energialiiketoiminnasta (ARVO) -hanke on Euroopan unionin osarahoittama. Sitä rahoittaa myös STEK ry. Päätoteuttaja on Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutti ja muita toteuttajia Oulun kaupunki, Raahen seudun kehitys, Haapaveden-Siikalatvan seutukunnan kehittämiskeskus, Haapajärven kaupunki, Nivalan kaupunki ja Vaalan kunta.